Tuo nainen

Siitä on noin vuosi kun uskalsin kertoa yhdelle tytölle mitä tunnen häntä kohtaan. Puhuimme mesessä toisillemme ja kerroin kuinka todella olen ihastunut häneen. Kyseessä oli siis tyttö jota en henkilökohtaisesti tunne, vaan tiedän vaan, kun hän oli samassa koulussa kuin minä. No juttu kariutui silloin siihen, kun hän väitti että hänellä on jo poikaystävä ja ihmetteli sen takia miksi lähtisi kanssani ulos, vaikka pyysin häntä. Lopetin sen jälkeen hänen kanssaan juttelemisen mesessä. Vaikka hän kertoin että hän seurustelisi jo, niin en uskonut sitä, koska en ollut nähnyt häntä kenenkään pojan kanssa yhdessä ja kun asumme niin pienellä paikkakunnalla, niin täällä olisi kaikki suhteet tiedetty.

Olen nyt taas sattumalta alkanut nähdä häntä siellä täällä, kuten bussissa, kaupassa ja rannalla, eikä hänellä vielkäkään näy olevan sitä poikaystävää. Minulle tulee aina ihastumisen tunne kun näen hänet ja nyt olenkin alkanut miettiä, että piäisikö alkaa uudelleen iskemää ja pyytää häntä ulos kanssani, kun silloin aikaisemmin luovutin niin aikaisin. Tunnen todella paljon tätä tyttöä kohtaan, vaikkakaan ei olla ikinä juteltu kasvotusten.

Mitä minun siis pitäisi tehdä? Pelkään hiukan jos nyt alan taas iskemää häntä, niin hän ihmettelee, miksi otan taas vuoden jälkeen yhteyttä, mutta toisaalta jos hän nyt antaisi minulle sen mahdollisuuden että lähtisi kanssani ulos, niin ehkä siitä voisi silloin kehittyä jotain ja sitähän minä haluan.

Mitä mieltä te muut olette asiasta??
3581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaverillani oli kanssa sama tilanne että kun se yritti lähestyä erästä tyttöä niin se tyttö ehkä säikähti liian nopeasta yrityksestä ja keksi kaikkia hätävaleita ettei vois lähteä tän pojan kanssa ulos.

Nämä ihmissuhteet kannattaa rakentaa hitaasti ja "face to face" sillä useimmin tulee pakit just tekstarien lähettäjille tai mesettäjille. Mutta hienoa jos uskaltaa kertoa tunteistaan, mulla nimittäin oli kauheita ongelmia sanoa sitä yhelle tytölle mut kyllä sun kannattaa uudestaan yrittää mutta etene hitaammin :D

Äänestä

Niin et silhän voi olla vaikka kaukosuhde, jolloin se ei heiluis kokoajan jätkönsä kans.. tai sit se ei vaan halua.

Äänestä

Eli mä nyt oon sitä mieltä, että yritä unohtaa toi tyttö. Sillä voi olla poikaystävä, kaukosuhde. Mutta ei välttämättä, jolloin se tarkoitti että ei valehdellessaan poikaystävällä. Se ei halua suo, joten miks sun pitäis haikailla sen perään? Nyt kattelet uusia kasvoja ja meet juttelemaan. Mut muista, että älä etene liian nopeasti, äläkä varsinkaan yritä mitään "mä tykkään susta, sä tykkäät musta = ollaan yhdessä"-juttua, nimittäin se EI toimi. Ei voi suoraltaan olla mitään suhdetta. Hitaasti pitää tutustua, ja katsoa toimiiko juttu enempänä kuin kaverisuhteena, Vaikka olisitkin ihastunut. Tyttö voi pelästyä tyyppiä joka laukasee mesessä että pitää tytöstä ja sitten tullaan pulma tilanteeseen: Tytöllä ei ole tunteita, eikä voi tutustua toiseen ilman että toinen luulisi että jutusta voisi tulla jtn. Ja tytöllä tulee kauhea hoppu päättää mitä mieltä on tyypistä, ja kun on kiire päättää, ei ehdi tutustua =Pakit.

Tämän takia pitää tutustua ja oleskella toisen kanssa ja yrittää olla ensin kaveripohjalla, sitten jos juttu etenee, niin se etenee.

Hyvää kesän jatkoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unissani liihottaa kirjoitti:

Siitä on noin vuosi kun uskalsin kertoa yhdelle tytölle mitä tunnen häntä kohtaan. Puhuimme mesessä toisillemme ja kerroin kuinka todella olen ihastunut häneen. Kyseessä oli siis tyttö jota en henkilökohtaisesti tunne, vaan tiedän vaan, kun hän oli samassa koulussa kuin minä. No juttu kariutui silloin siihen, kun hän väitti että hänellä on jo poikaystävä ja ihmetteli sen takia miksi lähtisi kanssani ulos, vaikka pyysin häntä. Lopetin sen jälkeen hänen kanssaan juttelemisen mesessä. Vaikka hän kertoin että hän seurustelisi jo, niin en uskonut sitä, koska en ollut nähnyt häntä kenenkään pojan kanssa yhdessä ja kun asumme niin pienellä paikkakunnalla, niin täällä olisi kaikki suhteet tiedetty.

Olen nyt taas sattumalta alkanut nähdä häntä siellä täällä, kuten bussissa, kaupassa ja rannalla, eikä hänellä vielkäkään näy olevan sitä poikaystävää. Minulle tulee aina ihastumisen tunne kun näen hänet ja nyt olenkin alkanut miettiä, että piäisikö alkaa uudelleen iskemää ja pyytää häntä ulos kanssani, kun silloin aikaisemmin luovutin niin aikaisin. Tunnen todella paljon tätä tyttöä kohtaan, vaikkakaan ei olla ikinä juteltu kasvotusten.

Mitä minun siis pitäisi tehdä? Pelkään hiukan jos nyt alan taas iskemää häntä, niin hän ihmettelee, miksi otan taas vuoden jälkeen yhteyttä, mutta toisaalta jos hän nyt antaisi minulle sen mahdollisuuden että lähtisi kanssani ulos, niin ehkä siitä voisi silloin kehittyä jotain ja sitähän minä haluan.

Mitä mieltä te muut olette asiasta??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu