avustusta?

kiusattuna saattaa tuntea itsensä hyödyttömäksi ja arvottomaksi.

Ne kiusaajat eivät tiedä miltä tuntuu joka aamu veren maku suussa herätä aamuisin ja miettiä " Voi helvetti ku pitää taas mennä kouluun, oispa se yks mulkku kipee tai kuollu tai jotain". Kiusaajat kahmivat valtaa ja arvostusta muita kiusaamalla ESIM: yks tyyppi (se oli se jonka ekaks pieksin) kiusas kaikkia hiljaisia, älykkäitä, erillaisia, lihavia ja rumia NIIN KAPPAS KAPPAS se sattui olemaan luokan suosituin jäbä, KIUSAAJA peittelee omia pahan olon tunteitaan muihin kuten lihavuutta, rumuutta tai jopa HOMOUTTA/LESBOUTTA. Yksikin arvosteli minun musiikin makua ja sanoi että kuuntelen koko ajan jotain perhanan las ketchuppia, sanoin sen sitten ite pysyvän Villages Peoplessa ja pysy muuten hiljaa (loppu tunnin, jonka jälkeen kävi kolmen muun kanssa päälle). Tosta huomaa että ne ovat itse hyvin haavoittuvaisia. Sitä mieltä mä olen.!!!!!!!!

En kerro enempää miten pieksin tyypit tai voitin vaikeudet mutta zekkaa aiempia kokemuksia jos kiinnostaa (en tarkoita vain omiani, kuten Ashton Kutcher niminen hepulla oli aika mielen kiintoisia kokemuksia).

tiedän että pahaa kiusaamista on se että hakataan ja haukutaan, mutta koittakaa myös ymmärtää niitä jotka jätetään toistuvasti yksin...
mut jätettiin pari vuotta sitten aina yksin, olin ruokalas yksin, ja koulun päätyttyä yksin kotona.
kaikki aattelee että ei se oo kiusaamista kun ei me sille olla sanottu mitään, mutta kyllä se vaan tekee syvät jäljet sydämeen. oikeesti mietin sen takia itsemurhaa monta kertaa, mutta nyt mulla on oikeita ystäviä pari. oon niistä todella iloinen. tällä hetkellä on myös sellaisia että sanoo että on ystäviä, mutta niistä huomaa heti että ei ne oo oikeesti.
vieläkin on itsetunto aika nollassa, ja joskus välitunnilla on isompi porukka niin en juurikaan puhu, koska ehkä pelkään sanovani jotain väärää, tai että mua ei haluta kuunnella, mutta jos on niitä oikeita ystäviä niin sitten olen aika villi. välillä epäilin niitä mun oikeita ystäviä että onko nekin feikkejä, mut oon kyllä huomannu että kyllä ne kaks on oikeesti mun ystävii. vanhat luokkakaverit yksinäisiltä ajoilta joskus haukkuu tai sanoo jotain pahasti, niin osaan ottaa ne huumorilla.
halusin vain sanoa että jos joku jätetään aina yksin niin se sattuu todella paljon. en haluisi että niin kävisi kellekään. ne olivat todella kauheita aikoja ne... kun itse ns. pääsin porukkaan, niin en uskaltanut puhua yksinäisille mitään koska epäilin että minä joutuisin takas siihen helvettiin, mutta nykyään yritän saada yksinäisiäkin piristettyä.

en tiedä jaksoiko kukaan lukea tuota, mutta pääsinpähän johonkin sen kirjoittamaan, ja jotenkin se helpottii minuakin.
mitä mieltä olette tällaisesta?