Tekisinkö

Tiedän paikan jossa pidetään kerrostalokolmiossa kotikenneliä.
Pentujen lisäksi on aikuisia koiria monta.
Pariskunnasta vain mies ulkoiluttaa koiralaumaa, kun hän on matkoilla ei koiria viedä ulos ollenkaan vaan ne tekevät asiansa asuntoon.

Pariskunta on entisten lisäksi hankkimassa uusia koiria.
272230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tottakai teet, jos on vähänkin epäilystä koirien huonosta hoidosta tai jopa hoidon laiminlyönnistä. Koirien ulkoiluttaminenkin on koirien hoitoa.

ja suoraan kunnan eläinlääkärille, niin pääsee yllättäen paikan päälle tutkimaan asiaa ja on myös oikeus huostaanottaa koirat, jos jotain laiminlyöntejä on.

Kiitos kun välität.

Äänestä

Kaupungin vuokrataloissa ei saa edes jokaisessa kaupungissa harrastaa kenneltoimintaa, meillä Helsingissä ainakin näin. Järjestyssäännöt kieltävät
koirien häiritsemästä naapureita meidänkin talossa on 9 pikkukoiraa mitkä räksyttävät jatkuvasti aamuin illoin, olemme asukkaat kirjoittaneet asiasta isännöitsiällekin valittaen tästä kennelin omistajasta ei vaan puututa asiaan.

Äänestä
  • helsingissä kenneltoiminnan harrastamisen? laittaisitko siihen ystävällisesti linkin.
    ja ihan ystävällisyydessä kysyn tätä sillä tiedän sieltä kasvattajan joka kasvattaa koiria todella ahtaissa tiloissa kerrostalo asunnossa..

    Äänestä

  • joka kieltää.... kirjoitti:

    helsingissä kenneltoiminnan harrastamisen? laittaisitko siihen ystävällisesti linkin.
    ja ihan ystävällisyydessä kysyn tätä sillä tiedän sieltä kasvattajan joka kasvattaa koiria todella ahtaissa tiloissa kerrostalo asunnossa..

    Siis KERROSTALON JÄRJESTYSSÄNNÖISSÄ !- Ovat talokohtaisia - kait !

    Äänestä

ilmoitus pikimiten. Onhan se kamalaa jos koirat vailla hoitoa ovat. Pentuja ja aikuisia sikinsokin pöyristyttävää. Käykö se mies useinkin matkoilla?
Onkos siellä useinkin pentuja ja oletko omin silmin nähnyt että koirien hoito on vain miehen kontolla.
Sinuna soittaisin heti jotta jäisivät rysän päältä suoraan nalkkiin.

Äänestä
  • ivallinen viesti?

    Olen pitänyt sinua pääosin asiallisena, siksi ihmettelen miksi koet tarpeelliseksi piikitellä ihmistä joka kysyy neuvoja mahdollisesti huonosti hoidettujen koirien suhteen.

    Äänestä

  • noin kovin kirjoitti:

    ivallinen viesti?

    Olen pitänyt sinua pääosin asiallisena, siksi ihmettelen miksi koet tarpeelliseksi piikitellä ihmistä joka kysyy neuvoja mahdollisesti huonosti hoidettujen koirien suhteen.

    oli ivallista, vainko oma mielikuvituksesi?

    Viestissä ei ollut mitään ivallista, aivan asiallinen kehoitus ilmoituksen tekemiseen, samanlaisia "ivallisia" viestejä on muitakin, minäkin "ivallisesti" kehoitin avaajaa tekemään ilmoituksen ja kysselin myöhemmin onko jo tehnyt.

    Äänestä

Kuka ei halua että koirien huonosta hoidosta ilmoitetaan?

Äänestä
  • estää ilmoituksen teon? Elätkö kokonaan elämäsi tämän palstan kautta?

    Äänestä

  • klikkaus kirjoitti:

    estää ilmoituksen teon? Elätkö kokonaan elämäsi tämän palstan kautta?

    Osuma!

    Äänestä

  • mitenkään vaikuta, eihän sitä ilmoitusta suinkaan pulinapalstalla tehdä.

    Sinulla nyt on kyllä suoranainen velvollisuus viedä asia viranomaisten tietoon, on täysin edesvastuutonta jättää ilmoitus tekemättä.

    Äänestä

Missä tämä sijaitsee? Oletko itse nähnyt
tilanteen?

Äänestä
  • Olen nähnyt, asun naapuritalossa ja äitini asuu samassa talossa, samassa rapussa kuin kyseinen pariskunta.
    Pariskunnasta rouva on kertonut että koirat asioivat sisälle.

    Äänestä

  • suomessa kirjoitti:

    Olen nähnyt, asun naapuritalossa ja äitini asuu samassa talossa, samassa rapussa kuin kyseinen pariskunta.
    Pariskunnasta rouva on kertonut että koirat asioivat sisälle.

    Ja alue? Onko rotukoiria vai seropeja?
    Kennel vai "kennel"?

    Äänestä

  • mikä paikkakunta? kirjoitti:

    Ja alue? Onko rotukoiria vai seropeja?
    Kennel vai "kennel"?

    kennelnimellä

    Äänestä

  • koiria kirjoitti:

    kennelnimellä

    Voi huoh...

    Äänestä

  • Loimaalla.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Loimaalla.

    Ai, onks sielkii ?

    Äänestä

  • suomessa kirjoitti:

    Olen nähnyt, asun naapuritalossa ja äitini asuu samassa talossa, samassa rapussa kuin kyseinen pariskunta.
    Pariskunnasta rouva on kertonut että koirat asioivat sisälle.

    Alueelta eläinsuojelu-ihmisiä hyvinkin muun muassa
    siskoni...voinko kertoa hänelle tästä
    ketjusta ja hän tulee vaikka illalla kyselemään
    lisää tapauksesta ja voitte keskustella sen
    jälkeen yksityisesti asiasta?

    Äänestä

  • tuntemaan kirjoitti:

    Alueelta eläinsuojelu-ihmisiä hyvinkin muun muassa
    siskoni...voinko kertoa hänelle tästä
    ketjusta ja hän tulee vaikka illalla kyselemään
    lisää tapauksesta ja voitte keskustella sen
    jälkeen yksityisesti asiasta?

    yhteystietonsa että saadaan tarkastus käyntiin. Nyt jää ikävä kyllä vähän sellainen tunne että on taas kasvimaakerhon palsta- aktiivi yrittämässä häiriköidä. Jos laitat mailiossan voin lähettää häirikön nimen ja yhteystiedot että voit ottaa yhteyttä. Voikohan niitä laittaa tähän palstalle?

    Äänestä

  • vai ilmoittaako kirjoitti:

    yhteystietonsa että saadaan tarkastus käyntiin. Nyt jää ikävä kyllä vähän sellainen tunne että on taas kasvimaakerhon palsta- aktiivi yrittämässä häiriköidä. Jos laitat mailiossan voin lähettää häirikön nimen ja yhteystiedot että voit ottaa yhteyttä. Voikohan niitä laittaa tähän palstalle?

    Älä laita mitään nimiä tai yhteystietoja tänne.

    Vinkkaan systerille tästä ketjusta, hän tuntee
    noi kuviot, minä taas olen tietämätön ja tyhmä velipoika. ;)

    Todella sylettävää, jos joku älypää tekee pilaa
    ja kiusaa ja häiriköintiä tälläisestäkin asiasta. PRKL!

    Äänestä

ei sinun tarvitse siitä tältä palstalta hyväksyntää hakea. :D

Äänestä

tehnyt ilmoituksen?

Äänestä

En lukenut noita vastauksia.

Mutta suurin osa kasvattajista kasvattaa pennut ihan normaalisti kotonaan, olkoon sitten omakotitalossa, rivitalossa tai kerrostalossa. Kenneliksi sanotaan kasvattajaa, joka on hankkinut kennelnimen. Kasvattaminen kerrostalossa ei ole kiellettyä vaan normaalia toimintaa. Itse en ottaisi koskaan pentua sellaisesta kennelistä, jossa koirat elävät eri rakennuksessa ihmisten kanssa. Suosin mieluummin pieniä kotikenneleitä.

Jos koiria kohdellaan huonosti, on syytä tehdä ilmoitus. Mistä tiedät, ettei koiria viedä ulos miehen ollessa matkoilla ja että ne tekevät hätänsä asuntoon? Pennut nyt luonnollisesti niin tekevätkin. Kuinka paljon koiria asunnossa on?

Äänestä
  • "Pariskunnasta rouva on kertonut että koirat asioivat sisälle"

    Äänestä

  • viestit.. kirjoitti:

    "Pariskunnasta rouva on kertonut että koirat asioivat sisälle"

    vai jollekkin toiselle taholle, onko kyseessä ensi käden tieto, vai vasta kuudennen käden, entä onko kyseessä kaunainen vai kateellinen tulkinta, vai peräti katkera tulkinta?

    Äänestä

ilmoitus jos oletat että koirat jäävät vaille ulkoilua tai jos tiedossasi on jotain muuta mikä ei ehkä ole kunnollista koiranpitoa.
Koirilla pitää olla oikeus koiramaiseen elämään ulkoiluineen kaikkineen ja siksi on ihan hyvä kertoa epäilyksistäsi eläinsuojelun ammattilaisille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ilmoituksen? kirjoitti:

Tiedän paikan jossa pidetään kerrostalokolmiossa kotikenneliä.
Pentujen lisäksi on aikuisia koiria monta.
Pariskunnasta vain mies ulkoiluttaa koiralaumaa, kun hän on matkoilla ei koiria viedä ulos ollenkaan vaan ne tekevät asiansa asuntoon.

Pariskunta on entisten lisäksi hankkimassa uusia koiria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu