Minusta on viimeaikoina alkanut tuntumaan, että annan ihmisten kohdella minua ihan miten vain. Tämä ei näy minusta ulospäin, sillä en ole erityisen hiljainen ja osaan sanoa asiat suoraan.
Tuntuu vain, että olen aina antanut loputtomasti anteeksi kaikenlaisen kohtelun ja loukkaavat sanat. Jos hyvä kaverini haukkuu ja kiusaa minua ja seuraavana päivänä haluaakin olla kanssani, olen kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ainoastaan onnellinen siitä, että se pitää minusta taas. Jos joku haukkuu minua, (rakentava kritiikki asia erikseen) voin sanoa siinä tilanteessa takaisin, mutta seuraavana päivänä olen jo antanut kaiken anteeksi, vaikka asia pyörisikin vielä mielessäni. En osaa kostaa. Luulen, että muutamat ystäväni ovat huomanneet tämän ja käyttävät ominaisuuttani kylmästi hyväkseen, joka tietenkin tuo ongelmaani lisää haastetta.
Tuntuu vain, että olen aina antanut loputtomasti anteeksi kaikenlaisen kohtelun ja loukkaavat sanat. Jos hyvä kaverini haukkuu ja kiusaa minua ja seuraavana päivänä haluaakin olla kanssani, olen kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ainoastaan onnellinen siitä, että se pitää minusta taas. Jos joku haukkuu minua, (rakentava kritiikki asia erikseen) voin sanoa siinä tilanteessa takaisin, mutta seuraavana päivänä olen jo antanut kaiken anteeksi, vaikka asia pyörisikin vielä mielessäni. En osaa kostaa. Luulen, että muutamat ystäväni ovat huomanneet tämän ja käyttävät ominaisuuttani kylmästi hyväkseen, joka tietenkin tuo ongelmaani lisää haastetta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kärsin hieman samantapaisesta ongelmasta(olen poika). Aina kun riitaa tuli kavereiden kanssa (minua usein loukattiin) niin aluksi saatoin olla että nyt on ystävyys ohi mut sit seuraavana päivänä unohtu kaikki tai sovittiin ja oltiin kuin mitään ei olis tapahtunu. Yleensä kinaan enemmän naispuolisten ystävien kanssa. Poikien kanssa harvoin tulee riitaa mut ei nekään ole harvinaisia minun tapauksessani. Ja ystäväni loukkaavat minua usein ja minua arvostellaan paljon (esim. musamakua, pukeutumistyyliä ym.) En tiedä johtuuko se siitä että menestyn koulussa paremmin kuin he että olisivatko he jotenkin kateellisia tai katkeria alitajuisesti tai tietoisesti sen vuoksi.
Mutta nyt 3 kuukautta sitten päätin että tää saa loppua. Mä en suostu siihen että mun kaverit saa purkaa muhun hermoja ja loukata mua koko ajan koska ne ei osaa kanavoida negatiivisia tunteitaan paremmin. Hyvätkin ystävyysuhteet alkavat rikkoutua ainaisesta riitelystä vaikka suhteet olis timanttia. Mua aina kiitellään kun jaksan kuunnella ja auttaa mut enmä jaksa koko ajan olla kaikkien tukipylväs ja tarjota olkapäätä itkuja varten. Olen stressaantunut sen vuoksi ja haluan elää omaa elämääni ilman että kannan muiden murheet harteillani. Siksi pistin poikki välit muutamaan hyvään ystävääni enkä ole sanonut sanaakaan 3 kuukauteen ja tuntuu uskomattoman hyvältä! Kerrankin minä tein sen ja pistin vastaan vaikka aina olen ollut nynny ja antanut ihmiset riepotella minua. Muutan nyt toiseen kaupunkiin yksin opiskelun takia ja jätän ystäväni tänne.
Olen kuullut toki heistäkin kuulumisia. Monilla on kesätyöt ja suunnitelmia kesäksi ym. Minua ei kaivata eikä heidän nettipäiväkirjoissaan mainita mitään negatiivista. Pikemminkin niistä kirjoituksista hohkaa positiivisuus joten kai tämä ero oli hyväksi. Ja niillä ystävilläni on muitakin ystäviä joten kyllä he pärjäävät. Ehkä joskus välimme korjaantuvat mutta tarvitsemme kaikki nyt omaa rauhaa ja aikaa. Olimme ehkä liiankin läheisiä kun näin pääsi käymään. Mut elämä jatkuu ja olen alottanu seurustelemaan joten täysillä eteen päin.
Ehkä sinun pitäisi olla jonkin aikaa erossa omista ystävistäsi (ei välttämättä niin pitkän kuin minä olen erossa ystävistäni) jotta he huomaisivat kuinka tärkeä oikeasti olet. Joskus se toisen henkilön tärkeys huomataan vasta sitten kun sitä henkilöä ei ole paikalla. Ehkä sitten ystäväsi osaisivat arvostaa sinua paremmin. Ja opettele joskus laittamaan vastaan kunnolla äläkä suodata kaikkia loukkauksia mitä ystäväsi sinulle antaa. Pyydä heitä myöntämään välillä omat virheensä ja pyytämään anteeksi SINULTA. Sinun ei tarvitse kuunnella loukkauksia etkä ole anteeksipyyntöä velkaa ystävillesi vaan he ovat sinulle. Ole sitä rautaa kerta rautasisar olet :) Hyvää kesää!
Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Olen itse pohtinut tuota samaa asiaa.
Eräs tyttö haukkuu minulle kaikkia kavereitani ja myös minua päin naamaa ja varsinkin silloin kun luulee etten kuule. Siinä tilanteessa saatan sanoa hänelle jotain takaisin, mutta jos tämä sama tyttö tulee seuraavana päivänä esittämään kaveriani, olen kuin hän ei olisi ikinä loukannut minua tai minulle läheisiä ihmisiä. Näin käy aivan liian usein, ja minusta tuntuu jälkeenpäin pahalta kun en pane kunnolla vastaan hänelle.
Paras kaverini on huomannut tämän ylikiltin ja anteeksiantavaisen luonteeni, ja käyttää sitä monesti hyväkseen. En uskalla sanoa hänelle kuinka pahalta se minusta tuntuu, sillä en halua sen katkaisevan meidän kohta 10v. kestänyttä ystävyyttä, sillä tiedän että olen hänelle rakas.
Voi ihmiselle sanoa ei ilman että hän loukkaantuu.
Tosi ystävät eivät käytä toisiaan hyväksi
Niin varmasti voikin, mutta ei se minulta onnistu.
Ja minä kyllä tiedän olevani tälle ystävälleni aivan yhtä tärkeä kuin hän on minulle. Ei hän edes niin kovin usein käytä heikkouttani hyväksi, mutta joissain tilanteissa kyllä. Monesti kyllä itsekin sitä pahoittelee myöhemmin...