Saako käydä

Ehtoollisella vaikka en olisi vielä käynytkään rippikoulua?
3415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja olet uudestisyntynyt, niin silloin olet Kristuksen oma ja saat ottaa osaa ehtoolliseen. Tämä on vapaiden suuntien kanta. Luterilaisesta tavasta en ole ottanut selvää, mutta kysy asiaa joltakin vastuunkantajalta.

Äänestä

ymmärrät mitä Ehtoollinen merkitsee niin kyllä.
Raamatun mukaan ihmisen pitää ymmärtää mitä leipä ja viini siinä edustuvat.
Leipä on Jeesuksen ruumis, joka annettiin sinun puolestasi ja viini on Jeesuksen veri, joka vuodatettiin sinun puolestasi.

Rippikoulussa nämä asiat kerrotaan vielä tarkemmin.

Ainahan voit keskustella asiasta seurakuntasi papin tai jonkun muun työntekijän kanssa.

Äänestä

Hieman jouduin penkomaan muistiani, mutta löysin kuin löysinkin sieltä aiheeseen liittyvää asiaa.

Luterilaisen kirkon ehtoolliselle saa osallistua itsenäisesti konfirmoinnin jälkeen.

Vielä konfirmoimaton nuori/lapsi voi osallistua ehtoolliselle esimerkiksi vanhemman, kummin tai isosisaruksen kanssa.

Näin siis muistelen oman, yli 60-vuotiaan riparipappini sanoneen, joten jos joku löytää tarkempaa tietoa, niin kertokaa ihmeessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


............... kirjoitti:

Ehtoollisella vaikka en olisi vielä käynytkään rippikoulua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu