Pitkään olen miettinyt ottaa tämä kipeäkin asia esille keskustelussa.
Eräällä matkalla satuin keskusteluun asiaa tutkivan henkiön kanssa.
Olen itse sotaorpo, mutta paljon ikätovereitani oli Ruotsissa sota-ajan ja vielä kauan jälkeenkin päin.
Kouluun tuli luokalleni eräs poika, jka ei enää osannut lainaan suomea. Myöhemmin vuosien kuluttua hän oli unhtanut täysin ruotsinkielen.
Se, millaisia ajatuksia sotalapseus on merkinnyt
kiinnostaa.
Toivon, että keskusteluun tulisi sen omakohtaisestikin kokeneita.
Eräällä matkalla satuin keskusteluun asiaa tutkivan henkiön kanssa.
Olen itse sotaorpo, mutta paljon ikätovereitani oli Ruotsissa sota-ajan ja vielä kauan jälkeenkin päin.
Kouluun tuli luokalleni eräs poika, jka ei enää osannut lainaan suomea. Myöhemmin vuosien kuluttua hän oli unhtanut täysin ruotsinkielen.
Se, millaisia ajatuksia sotalapseus on merkinnyt
kiinnostaa.
Toivon, että keskusteluun tulisi sen omakohtaisestikin kokeneita.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Monet sodan kokeneet, niin rintamalla olleet kuin muutkin, ovat olleet vaiti.
Musiikissa Konsta Jylhä kuvasi monia syviä tuntoja sävelmässään; "Vaiennut viulu".
Usein tällaisia asioita ei yksinkertaisesti pysty purkamaan vaan haluaa kätkeä ne sisälleen.
Joskus avautuminen on hyvä itselle, lähimmille ja monille saman kohtalon kokeneille.
Varmaan monelle lapselle sota-aika on ollut traumaattinen kokemus olipahan sitten Suomessa eli Ruotsissa.
Silloin on ollut ainakin perustellut syyt, miksi isä tai äiti joutuu laittamaan lapsensa Ruotsiin.
Miten selitämme nykyisille lapsille miksi isä tai äiti hylkää heidät? Ei kuulosta kovin vakuuttavalta vastata, että "kasvettiin erilleen isin/äidin kanssa".
Lapset joutuu sopeutumaan mitä erilaisimpien äidin tai isin kotiin raahaamiin ja alati vaihtuviin isi ja äiti kokelaisiin.
Sääliksi käy niin sota-ajan, kuin nykyajan lapsiakin. Kaikista viattomimmat ja puolustuskyvyttömimmät joutuu aina kurjimpaan asemaan.
Sota oli ennen kokematonta. Jälkiviisauteen en haluaisi lähteä.
Oma äiti kertoi, että häneltä tahdottiin erinomaisen hyvään perheeseen lähettämään lapsensa.
Talvisodan alettua näytti olevan vain ajan kysymys milloin Suomi miehitetään. Aikuiset tiesivät elämän vieraan ikeen alla.
Jospa edes lapseni pelastuisi. Ruotsihan ei olut lainkaan sodassa.
Ei se ollut hylkäämisajattelua silloin.
Pelastakaa edes lapsemme, oli monen rukouksena.
Tänäänkin ajattelemme, että tarha on parempi hoitamaan kuin oma äiti, mummi tai ukki - isästä puhumattakaan.
Olemmekohan aivan viisaita ?
Äidit ja isät on varmaan ajatelleet lapsiensa parasta lähettäessään heidät Ruotsiin. Pienet lapset vaan ei ymmärrä sitä, miksi heidät lähetetään pois kotoa vaikka kuinka selittäisi. Lapset tuntee tämän hylkäämisenä.
ja hän olisi toista mieltä jos kirjoittaisi tänne.
Hän oli vihannut vanhempiaan aikuisikään asti siksi kun nämä eivät antaneet hänen jäädä Ruotsiin.
Kun tapasimme, heti ensimmäisellä kerralla hän pahoitteli ettei hän tiedä Ruotsin vanhempien nimiä eikä osoitteita. Hänen omat vanhempansa olivat nimittäin kateellisia ja mustasukkaisia ja käyttivät valtaansa väärin.
Olen kuullut entisen mieheni saaneen myöhemmin, jo erottuamme osoitteen valtion arkistosta ja käyneen tapaamassa Ruotsin vanhempiaan.
Hänen tapauksessaan olen Ruotsin vanhempien puolella hänen omia vanhempiaan vastaan, mutta yleensä olen sitä mieltä, että luonto antaa itsekullekin juuri sopivan äidin ja isän.
Me tiedämme, että ihmistenkin on vanhempina osattava "vieroittaa" vauva, lapsi tai nuori.
Tarina lintuemosta on oiva osoitus.
Emo kysyy, milloin poikaset kantavat sitä niinkuin hän pienokaisiaan.
Emme me sinua kanna, me kannamme omia poikasiamme, ruokimme ja hoivaamme.
Aikanaan poikaset pesästä lähtiessään räpytellen
ensi lennolleen.
Oletteko huomanneet niiden palaava takaisin pesään ?
Nautin rannalla seuratessani eri poikuita kesällä.
En ole huomannut eri poikuiden kinastelevan keskenään.
Mistähän te olette sen tavan oppineet ?
Lapsi sodan aikoihin, mutta isä oli sitä mieltä ettei hän lapsiansa pois luotansa lähetä.
Ehkä oli näin hyvä, sillä mieheni sisko
ja veli lähetettiin Ruotsiin turvaan 1944.
Heillä oli onni myötä, sillä molemmat pääsivät hyviin koteihin.
Mutta sitten ei enää ollutkaan hyvä kun takaisin Suomeen joutuivat. Tämän veljen tarina on minulle hieman vieraampi, siitä en osaa sen enempää sanoa.
Mutta siskon kanssa nykyisinkin olemme paljon yhteydessä, ja hän on vieläkin pahoillaan kun joutui sieltä Suomeen tulemaan.
Ruotsissa hän oli ollut jo 7 vuotta , vanhemman lapsettoman pariskunnan varakkaassa kodissa hyvin pidettynä.
Tänne tultaessa asuivat hänen vanhempansa vuokralla pienessä mökissä, isä, äiti ja kuusi lasta.
Vieläkin hän pahoittelee sitä 65 vuotiaana, kun hänet haluttiin takaisin köyhyyteen, kun oli jo tottunut varakkammassa kodissa asumaan.
myös lapista läetettiin lapset ruotsiin entinen miehenikin lähti mutta sinne lähti äidit mukana jotka ei lotan töitä tehnyt,oli se niin kova paikka ettei sitä halua muistella.
olkaamme onnellisia että meillä on asiat näinkin hyvin täällä kotimaassamme.
Kaikkea ei voi ymmärtää
se silti on täyttä elämää.