Pitkästä aikaa Tukholman risteilyllä, juupa juu. Menomatkalla C-hytti (niitä paska white trash-hyttejä autokannen alla), joutui kuuntelemaan roskaväen yrjöämistä ja valvottamista aamuviiteen. Vartijat vähät välittävät, koska kuten kaikki tietävät, he eivät ole fil kandeja ja lähinnä samaistuvat Jaloviinaan ja nuoriin riff-raff-bailaajiin.
Paluumatkalla tapahtui kuitenkin jotain, jota harvemmin nykymaailmassa saa kokea - hyvää palvelua. Valitettuani ja kyseltyäni, sain A-luokan hytin ysikerroksesta, jonne oli aivan eri mukavaa tulla koisimaan yökerhoillan jälkeen.
Silja Linella on vielä sittenkin yritystä ennen lopullista loppuaan. Venäläiset ja Japanilaiset matkailijat (joilla yleensä on kalleimmat hytit)eivät nimittäin enää kovin kauan katsele roskaväen sikailua risteilyillä, vaan äänestävät jaloillaan ja sen jälkeen Serenadekin voi rauhassa yrittää selvitä yrjöämisjuhlistaan hengissä. Ei tule onnistumaan...
Paluumatkalla tapahtui kuitenkin jotain, jota harvemmin nykymaailmassa saa kokea - hyvää palvelua. Valitettuani ja kyseltyäni, sain A-luokan hytin ysikerroksesta, jonne oli aivan eri mukavaa tulla koisimaan yökerhoillan jälkeen.
Silja Linella on vielä sittenkin yritystä ennen lopullista loppuaan. Venäläiset ja Japanilaiset matkailijat (joilla yleensä on kalleimmat hytit)eivät nimittäin enää kovin kauan katsele roskaväen sikailua risteilyillä, vaan äänestävät jaloillaan ja sen jälkeen Serenadekin voi rauhassa yrittää selvitä yrjöämisjuhlistaan hengissä. Ei tule onnistumaan...
Vastaukset 25
Vanhimmat
parhaat hytit, heitä eivät alakansien metelit häiritse. Iltaelämässä ei japanilaisia juuri näy, he menevät aikaisin nukkumaan, ja venäläiset taas juhlivat siinä kuin suomalaisetkin. En siis näe tässä asiassa ongelmaa Siljan jatkon suhteen.
Tukholman risteilyllä. Meillä oli hytti 9. kannella, sellainen perhehytti. Eka yö meni ihan hyvin, mutta seuraavaksi yöksi vastapäiseen hyttiin tai itse asiassa kolmeen vastapäiseen hyttiin majoittui ruotsalainen bileporukka. Nukkumisesta ei tietenkään tullut mitään, kun ne ravasi koko ajan hytistä toiseen, vietti aikaa käytävällä ja mekastus oli sikamainen. Vartijat puuttuivat kahden soiton jälkeen onneksi kiitettävästi asiaan ja loppuyö oli ihan hiljaista ja saatiin nukuttua :-)
Ruostinsuomalaisia tai heidän jälkeläisiään. Kun Helsingissä näkee räyhääviä Ruotsalaisia, puhuu osa mongertaen välillä suomea eli selvästi Suomaliset sukujuuret. Tukholmassa Drotninggatanilla ainoat mölyapinat olivat Suomalaisia nuoria.
Valitettavaa mutta totta, katajainen peasent-kansamme on aina kyseessä tavalla tai toisella kun sikailusta on kyse.
Ja jumalauta, Tukholamssa jalankulkija on kuningas. Siellä mersumiehilläkin on itsetuntoa olla tööttäämättä jalankulkijoille. Näkis vaan junttien Suomessa joskus samaa.
Ei ole perhehyttejä, vaan kannella 11!!!
mutta ilmeisesti pääosa on niitä a-luokan seaside ja promenade hyttejä. Meillä siis oli sellainen 18 neliön hytti, neljällä vuoteella ja vuodesohvalla, eli kuusi vuodepaikkaa yhteensä. En väittele asiasta enempää, itse kai tiedän kun siellä perheineni olin.
Sillä ne on rakennettu Delux hyteistä (vieläpä promenade näkymällä)! Joten jos olet ollut serellä niin et ainakaan kannella 11:sta ja voit tarkistaa sen nettisivuiltamme tai puhelin palvelustamme.
Tuo kertookin jo yhtiöstä aika paljon. Nettisivuilla on väärää tietoa ja pääkonttorin tietämys perustuu nettisivujen tietoon eikä todelliseen tilanteeseen laivalla. Sekoilkaa rauhassa jatkossakin minun puolestani.
Olen itsekin ollut perhehytissä kannella 9. Promenadelle päin olevia hyttejä on kannella 11 ja merelle päin olevia hyttejä on kansilla 8,9 ja 10. Suora lainaus Tallink SIljan sivuilta:
Perhehytti / Family
18 neliön hytti enintään 6 hengelle, joista vähintään 2 on lapsia, kansilla 8–11. (Tämä hyttiluokka on kokonaan varattu perhematkailuun vähintään 5 hengen lapsiperheille). Hyteissä tv, Xbox (vuokra 10 € sis. ohjaimet ja 1 DVD tai 1 peli) ja jääkaappi. Aamiainen ei kuulu matkan hintaan.
Sitäpaitsi tuo todistaa, ettet todellakaan ole töissä Tallink Siljalla, vaikka moni sen jo varmaankin arvasikin. Kuvittelisin, että Tallinkillakin on jotkin kriteerit työntekiöidensä valintaan. Taidat ala-asteella vielä olla, kun et oikeinkirjoitusta hallitse. Ei millään pahalla, mutta kuka tältä foorumilta voi odottaa asiallista/oikeaa tietoa saavansa.
Siljallahan on tuo lähtökohta, että henkilökunta tietää asiat paremmin ja asiakas on yleensä aina väärässä.
Huh, niitä aikoja kun vielä tuollaisten kanssa joutui tappelemaan. Valintani ei viime aikoina ole ollut Silja ...
Se katkeransuloinen kanssasuomalaisten ruoskiminen. Parantaa omaa itsetuntoa, koska samalla voi tehdä selväksi ettei itse kuulu tuohon normaaliin suomalaiseen roskaväkeen vaan on eräänlainen poikkeus joukosta, parempi ihminen.
En tiennyt että ruotsalaisuus syntyperänä tekee ihmisen autuaaksi. Mutta niin näemmä todellakin on.
tuon ymmärtämiseen sinulla meni reilut neljä vuotta ...
Menikö sinulta edellisen viestin ymmärtämiseen 39 minuuttia?
siinä taas riittää sinulle mietittävää
miksi menet sinne alakansille, sehän on selvää että sinne mennään kun ei ole rahaa ts. rahaa jää bilettämiseen. Minä matkustan paljon siljalla enkä koskaan alakansilla. Ja menet minne vain niin aina löytyy melskaajia, vaikka ottaisit commodore-hytin ja mistä laivasta tahansa, aina joku voi pitää hauskaa vähän äänekkäämmin. Ja tiedoksi myös, että vartijat tekevät töitä, eivät he voi päivystää vain yhden hytin takana.
"Menomatkalla C-hytti (niitä paska white trash-hyttejä autokannen alla)"
Silja Serenadella ja sisaraluksella Symphonylla ei ole matkustajahyttejä autokannen alla.
Kyllä ne C-hytit siellä 2. kannella kuitenkin on. Ja autot siin päällä.
http://www.tallinksilja.com/fi/tab2/ships/serenade/cabins/
autokannen alla olevassa hytissä?
Siljallahan asiakas on aina väärässä.
oltiin serenadella vastikään ja laiva oli täynnä mutta ei silti ollut c-luokassa häriötekijöitä. ihan hyvä hyttiluokka, tietenkin riippuu tää häiriökin siitä että mitä porukkaa on kyydissä...
Mahtavaa havainnointia täällä! Jos joku on yöpynyt 2 kerroksessa, niin on kyllä ollut jossain muussa laivassa, ei Serenadella. Serenaden c-hytit 5 kannella. Europa olisi veikkauksissa päälimmäisenä. Siellä myös kävelykatu, mutta c-hytit tuolla mainitsemallanne autokannen alla. Serenaden c-hytit ovat kaiken kaikkiaan siistimpiä ja hiljaisempia kuin muilla laivoilla.
On tullut 30 vuotta risteiltyä useamman kerran vuodessa niin alkaa muistaa mikä mikäkin. Pari päivää ja Serenade kutsuu jälleen.
Eikös tuo Serenade romutettu jo viisi vuotta sitten?
Ei kannattaisi pöllyssä yrittää kirjoittaa mitään. Eikä varsinkaan kuvitella matkaa Serenadella.
Silja Serenadella C-hytit ovat edelleen kannella kaksi, sinne pääsee hissillä numero 0.
HUHUJEN mukaan TallinkSilja olisi tilaamassa KAKSI Galaxy luokan laivaa hesan tukholman reitille...
Oishan se hienoo että hesankin saataisi joskus uutta laivaa... nyt kun on käynyt niin että hesalaiset saa aina ne Turkulaisten wanhat romut kuten Serenade, Europa, Rosella, Gabriella ja mtä näitä nyt onkaan... ja muutkin wanhat romut kuten esim. Cinderella on hesalaisten mielestä suoranainen elämyslaiva, missä voi kokea valtavan Wau efektin kun astuu sisään...
Ei kukaan muuten sattuis tietämään mihin Tallink Vestivaali on menossa tai misä se on... hyvä veto muuten Tallinkilta tuo Isabellen osto... ostos olisi kannnatanut vaikka Tallink olisi myynyt sen heti perään 1 eurolla vaikkapa norjaan ;)
Gabriella ja Cinderella romuja, mutta Isabella oli hieno.
Melkoisen värilliset lasit.
Kyllähän gabriella on ihan OK laiva, ainut se että 7 kannen kahvila on korvattu hyteillä on jotenkin "luonnoton" ratkaisu... tiedä sitten onko alkuperäinen ratkaisu tai jälkeenpäin tehty... vaikuttaa ainkin jälkeenpäin tehdyltä....
Mutta tuo ratkaisu siis pilaa koko laivan verrattuna esim. isabellaan ja amorellaan
Ja onhan laivassa muutenkin toistakymmentä eroa noihin sisaruksiin....
> Ei kukaan muuten sattuis tietämään mihin Tallink Vestivaali on menossa tai misä
> se on
Silja Festival on tällähetkellä Espanjassa Cadizissa.