Voidaan kyllä kirjoitella vaikka kesä suunnitelmista tai suurista unelmista, nyt on siihen hyvät fiilikset.
Ulkona ainakin täällä rannikolla tulle niin että pitäisi ensin saada kerättyä kiviä taskuun, millä varmistaisi maassa pysymisen.
No, - sehän on mahdotonta kivet on jossain kaukana, nyt on aikaa olla sisällä.
Unelmani olisi että saisin kasattua talveksi jotain mielekästä, vaikka loma koko kylmiksi kuukausiksi Välimerelle, aivan sama minne sinne, mutta ettei villahousuja oli matkalaukussa!
Onkos teillä jotain parempaa ehdotusta ??
Vapaa valin ruonoa tai proosaa!
2
227
Vastaukset 2
- Toinen nikitön
Islanti tai Grönlanti, jompikumpi olen katsellut netistä matkoja, vaan kun en löydä suosiollista matkakaveria, siinä syy.
Islannissa olisi luokkakaveri, jota voisi käydä tapaamassa, ja muutenkin siellä on aivan toista kuin jossain rantakohteessa tai etelässä. Grönlanti on sitten aivan oma juttunsa, en edes tunne ketään joka olisi siellä käynyt, jotenkin vain uteliaisuus ja erilaisuus houkuttaa, toivoisin että sen sortin hyttynen purisi, ja tulisi lähdettyä.
Vielä kun tuota matkustusviettiä löytyy olisi se erilainen matka, näen etukäteenkin ajateltuna.Tahtoisin mennä Irlantiin..En tiedä edes mikä siinä kiehtoo..En edes nauti mitään oluita ym.joten ei siitäkään ole kysymys.. Olen yrittänyt
saada jotain lapsenlapsistani innostumaan..Vois vuokrata auton ja ajella maata ristiin rastiin,olispa makeeta..No,unelmat ovat ilmaisia..
Jatketaan haaveilua..t.irkku
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561