eli kuinka monta rullaa ootte kuvannut yhden illan tai päivän aikana, filmi toisensa jälkeen?
Oma enkka on 4 ja puoli rullaa illan aikana.
Oma enkka on 4 ja puoli rullaa illan aikana.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
18 rullaa 45 minuttia. Käsitarkennus, filminsiirto käsin, ei moottorilla. Kaikki tietenkin onnistuivat hyvin.
Jaa aihe? Naisten kympin maaliin asti selvinneet. Onneksi en ollut paikalla yksin.
Joskus keikkaa kuvatessani tuli yhteen menoon, siis välillä menemättä nukkumaan tms., ruokataukoja kyllä oli, kuvattua lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun, siis jotain 9 aikaan lauantaina kuuteen seitsemään sunnuntaiaamuna, sellainen sadan rullan rypäs. Oli tosin 120 ja Hasseli, mutta oli silti etusormessa jälki, se laukaisupainike kun on vähän teräväreunainen. Samassa tilaisuudessa tuli poltettua käsivaralta kaksi 250 kuvan kasetillista kinaria Nikonilla, aikaa meni pari tuntia, pitivät välillä puheita latinaksi...
Joskus pitää vähän kehuskellakin, tuli muuten ihan painokelpoisia, tehtiin nääs kirjaa varten se keikka.
Ihan kuin olisit yrittänyt tehdä elokuvaa valokuvakameralla.
Ei siinä todellisuudessa niin tiheeän tahtiin kuvaa syntynyt. Aikaa oli jotain 20 tuntia ja jos jaat rullat tunneilla, ei siitä synny kuin 5 rullaa tunnissa. Oli siinä tosin taukojakin, mutta ei niitä pahimmillaankaan kulunut kuin 10-15 tunnissa. Ja kun rullaan sai vain 12 kuvaa, niin eihän se ole kuin kuva joka 15 sekunti. Ei taida sellainen elokuva miltään kankaalla näyttää?
Tosiasiassa jossain illan vaiheessa piti kuvata yllättysvieraita pimeässä salamalla ja arvailla mitä kuvaan tuli. Mutta repparia kuvatessa filmiä kuluu vähän enemmän, kun kaikki mitä tapahtui piti tallentaa tarvittaisiin sitä tai ei. Ja vieraita juhlassa oli vaatimattomat 1200, eli oli niitä kuvattaviakin.
Ilmakuvausta pikkukoneesta, lentoaika vähä toista tuntia ja tehokasta kuvausaikaa 45 minuuttia ja 12 kpl 36 kuvan rullaa.