eräs mielipide

Ihmisellä olisi hyvä olla sen verran aikaa, että jaksaa odottaa muiden kehuvan tekeleitään.
Omakehu joka tilanteessa haisee halvalta ja vie uskottavuuden hyvästäkin.
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

halpoja riittää runosivuillekin
kaikki tuntee löyhkän, toiset kai pitää siitä

Äänestä

Minusta on tyhmää tuomita tuollalailla.

1) Eiköhän jokainen saa kirjoitella itselleenkin, jos se parantaa tämän omaa oloa. Huonossa tilanteessa noinkin pieni ja toisille käsittämätön asia voi tuoda jotain lohtua kirjoittajalle.

2) Suomalaisiahan moititaan siitä, että jäävät aina jalkoihin ulkomaisille, koska muut tyrkyttävät ja suurentelevat osaamistaan, mutta suomalaiset mitätöivät itseään. Tätä asennetta ei pitäisi pyrkiä vahvistamaan.

3) Omakehu tällä palstalla tuskin vie mitään pois keneltäkään.

Äänestä
  • Itsen mitätöinnillä ei ole mitään tekoa sen kanssa, että keskustelee päivä toisensa jälkeen vuosikausia itsensä kanssa julkisilla nettipalstoilla. Tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa inhorealismia itsestään muka runon nimissä.

    Pitäisi aina muistaa, että sairaus on kantajalleen suurempi kirous kuin muille. Mutta ihmeellistä, että sitä kipeyttä pitää pakkomielteisesti levittää koko ajan jonnekin.

    Suvaitsevaisuudesta ja avarakatseisuudesta voidaan olla monta mieltä itse kunkin kohdalla.

    Äänestä

  • no arvaa kirjoitti:

    Itsen mitätöinnillä ei ole mitään tekoa sen kanssa, että keskustelee päivä toisensa jälkeen vuosikausia itsensä kanssa julkisilla nettipalstoilla. Tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa inhorealismia itsestään muka runon nimissä.

    Pitäisi aina muistaa, että sairaus on kantajalleen suurempi kirous kuin muille. Mutta ihmeellistä, että sitä kipeyttä pitää pakkomielteisesti levittää koko ajan jonnekin.

    Suvaitsevaisuudesta ja avarakatseisuudesta voidaan olla monta mieltä itse kunkin kohdalla.

    Maailma on suuri ja ihmeellinen. Ihmeellisiä ja keskenään niin erilaisia ovat myös sen asukit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei runo kirjoitti:

Ihmisellä olisi hyvä olla sen verran aikaa, että jaksaa odottaa muiden kehuvan tekeleitään.
Omakehu joka tilanteessa haisee halvalta ja vie uskottavuuden hyvästäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu