Rankaise minua

kfdgdfhsdilh

Jussi oli juuri päässyt armeijasta lomalle. Olimme koko viikonlopun harrastaneet kiihkeää seksiä, joka yö ja hän oli viimeistellyt minut vielä aamuisinkin.
Nyt hänen oli jälleen aika palata takaisin armeijan leiviin, tiesin että tulisi taas kova ikävä. Juna lähtisi puolen tunnin kuluttua. Nostin Jussin matkalaukkua lattialta, päälläni vain erittäin paljastava minihame - olivan sentään kuuma kesäpäivä. Olin jättänyt pikkuhousut suosiolla pois, ja matkalaukkuun tarttuessani tunsin Jussin karheat sormet vaginallani. Kostuin heti. Ensin hän käytti vain yhtä sormea, työnteli sitä edestakaisin. Sitten kahdella sormella ja lopulta kolmella, se tuntui jumalattoman hyvältä. Heittäydyin sängyllä makaamaan, ja kiusoitellaksi laitoin jalat ristiin. Miehen täytyi tehdä töitä saadakseen kosteaa, tiukkaa pilluani.
Hetken hikoiltuamme Jussi sai haarani auki ja työnsi silmänräpäyksessä kolme sormeaan emättimeeni, ja jätti vielä pikkusormensa hoitelemaan peräaukkoani. Voihkin kovaäänisesti.
Jussi painautui minua vasten armeijan uniformussaan. Tunsin kovettuneen kullin vatsaani vasten, se jäykistyi välillä kuin pyrkiäkseen ulos boxereista.
Vaikka olikinjo kova kiire, ajattelin että haluan tuntea mieheni kielen sisälläni ja kiemurtelemassa klitorikseni ympärillä. Halusin hänen imevän minua lujaa ja jopa niin että sattuu.
Kohta Jussin pää oli haarovälissäni. Puristin hänen hiuksiaan nyrkissäni ja työnsin hänen suutaan lähemmäs klitoristani. Sisimmät häpyhuulet olivat turvonneet ja ne hamusivat jo kivenkovaa kullia sisäänsä, oikein syvälle.
Mieheni komensin minut mahalleni ja työnteli jälleen hetken sormiaan kumpaankin reikään mitä alapäästäni löysi. Sitten hän käski minut nostaa sievää, timmiä peppua ylöspäin. Tunsin kuinka hänen etusormensa upposi syvälle peppuuni, jollain tapaa erikoisen irstas mutta kiihottava tunne. Hetken päästä hän uskaltautui ottamaan mukaan myös keskisormen, se alkoi jo sattua sillä olihan peppuni vielä nuori ja melko kokematon.
Aivan odottamatta Jussi työntyi yhtäkkiä sisään pyhimpääni. Aluksi pysyttelimme vain normaalista seksissä. Hän kynti minua kovalla kyrvällään, niin syvälle kuin pääsi. Tunsin kun kassit hakkasivat uloimpia häpyhuuliani vasten. Sänky natisi ja pilluni oli kiihotuksesta lähimärkä. Kireä, limainen, teinitytön pilluni.
Jussi kehotti minua ottamaan häneltä vielä suihin, vielä olisi hetki aikaa jonka jälkeen sain kuulemma kokea yllätyksen. Otin kullin suuhuni ja aloin imea. Aluksi nuolin terskaa, kaikista herkintä aluetta kielelläni. Mies voihki ja pakotti minut ottamaan munan suuhuni kurkkuani myöten. Tunsin kuinka hän tukisti minua hiuksista samalla painaen päätäni lähemmäs hänen genitaalialuettaa.
Ennen kuin huomasinkaan, Jussi oli ottanut yöpöydän laatikosta liukuvoidetuubin. Tunsin kun hän alkoi levittää kylmää geeliä peppureiälleni, ja kuiskani korvaani nuollen: Nyt saat munaa niin ettet kävele viikkoon...
Tunsin kuinka suuri, punainen kyrpä painui sisään peräaukostani. Huusin kivusta, mutta nautin kuitenkin. Hän läpsi minua teinitytön pepulleni. Varmasti alimpaan rappuun asti kuului kun huusin 'Rankaise minua!', ja hän rankaisi.
Aika kävi vähiin jotta Jussi ehtisin vielä junaan, ja tunsin kuinka lämpimät spermat lauksivat sisälleni. Mies veti kalunsa pois ja olimme kumpikin raukeina, valmiina kestämään toiset kaksi viikoa ilman toisiamme.

Onneksi minulla oli turvanani suuri dildo, jonka kanssa minulla oli tapana pitää hauskaa...

Haluatteko kuulla lisää?

6

19024

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toiveikas ^^

      Lisää, pliis ^^

    • tuhkimo84

      laita ihmeessä jatkoa!!

    • MaJunior

      faktat faktoina: armeija ei anna matkalaukkua, eikä semmoinen mahdo kaappiin, eikä semmoista kukaan käytä

      tämä huolimaton yksityiskohta pilasi koko tarinan

      • fggj

        Eikä tukkaa yleensä ole niin paljon, että sen saa puristettua nyrkkiin


      • taavi-eno
        fggj kirjoitti:

        Eikä tukkaa yleensä ole niin paljon, että sen saa puristettua nyrkkiin

        Tarinasi oli mukavaa luettavaa. Toivon ehdottomasti jatko-osia sille.

        ps. Äläkä välitä noista pilkunviilaajista, ovat vain kateellisia kun eivät itse osaa kirjoittaa.


    • Kunto Kylpä

      Mistäs sinä poika olet tämän tekstin varastanut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe