Tulin viime lauantain vastaisena yönä Helsingistä klo 2.15 lähteneellä bussilla. Ajankohdasta voi päätellä, että olin pikku hönössä. Jossain vaiheessa yli puolimatkan satuin vilkaisemaan taivaalle ja siellä oli kellanruskea pallo, ei kuitenkaan muodoltaan täysin pallo. Se ei ollut kuu eikä aurinko. Niin korkealla ja isona ei myöskään voinut olla ilmapallo. Onko kenelläkään muulla näköhavaintoja tästä pallosta?
Näinkö UFOn?
9
1608
Vastaukset
- ( `~´ )
,,pikkuisen rajoittaa ryyppäämistä.Jossakin vaiheessa kun pitkä putki päällä,alkaa näkymään jos jonkinlaista ufoa ja pieniä vihreitä miehiä.Et älynnyt katsoa alemmas,niin olist nähnyt nekin.
- hietanen
Kirjoitin olleeni pienessä hönössä en missään ryyppyputkessa. Olisit jättänyt kirjoittamatta, kun sinulla ei varsinaista asiaa ole.
- usko mäki
Olen nähnyt vastaavan valoilmiön joskus, ja ajattelin silloin, että kyseessä on aurinko, joka näkyy jostakin ylemmissä ilmakerroksissa olevista rajapinnoista (peilikuva). Se voi olla myös ns. halo-ilmiö. Aurinkohan on kovasti nousussa siihen aikaan.
- zää
Kyllä välillä näkee kun kuu on todella keltainen ja aika alhaalla.
- hietanen
Kiitos asiallisesta viestistä. Valoilmiö (tai mikä lie ollutkaan) ei ollut kovin paljon metsänrajan yläpuolella. Aurinko se ei ollut mutta ehkä sen peilikuva kuten kirjoitat.
- Vorttum
Nestehän se siellä yöllä soihduttaa ja poltta "vaarattomia" ylijäämätuotteita pois haisemasta.
- hietanen
En tiennytkään, että Neste on siirtynyt uuden Porvoon tien pohjoispuolelle. Jos näin pääsyt tapahtumaan huomaamattani, on näkemälleni luonnollinen selitys.
Perjantaina iltapäivällä pantiin pitkän narun päähän iso, oranssi ilmapallo museotorin yläpuolelle heliumin nosteella ilmaisemaan mahdollisuuksientori tapahtumaa, joka oli lauantaina ko. torilla. Oiskohan ollut tuo pallo ufona taivaalla?
- vaan ollut ....
Ettei vain olisi ollut joku planeetta,joka on heijastanut aamuauringon valoa.
Olen nimittäin itsekkin joskus nähnyt oranssin pienen pallon taivaan rannassa,ja minulle sanottiin,että se voi jopa olla mars,joka heijastaa auringonvaloa aamulla. Aamulla se nimittäin oli kun sen näin.
Ja vastakkaisella puolella kuin Kilpilahti... :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli439678Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.684788"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn584304Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1372806Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1272634Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji1672425Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait211780- 201557
Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.361530Älä nyt ainakaan pelkää
että enää yritän lähelle. Kyllähän toisen rajoja on kunnioitettava. Olen ymmärtänyt täysin, että en kiinnosta sillä tava72960