perunkirjoituksissa ? Kyseessä vanha maatila.
mitä kutsutaan
antiikiksi
1239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun ajatellaan, että joskus on puhuttu, että 100 v ikäinen esine on antiikkia, niin olisi varmaan aiheellista miettiä asia uudelleen.
Ihmisetkin ovat alkaneet elää 90-100 vuotiaiksi, eikä heitäkään leimata antiikiksi.
Esineet säilyvät paljon kauemmin, jos ovat säilyäkseen, ja siksi olisi varmaan asiallista hylätä aikarajat, ja katsoa, onko esine esim. tehdastekoinen tusinatuote, vai itse omin käsin veistetty kotitalousesine, arvokas tieteellinen teos 1800-luvulta, vai tavallinen kansakoulun lukukirja samalta ajaalta.
Minun sukulaiaeni perunkirjaan kirjoitettiin monien wanhojen esineiden kohdalle: 1800-luvulta, ei antiikkiarvoa.
Uskon, että se oli ihan oikea päätelmä.
On varmaan ajateltava, että teollinen vallankumous toi 1800-luvun lopulla meille tavattomasti edullisia, tehdastekoisia tavaroita, joita oli sitten kaikissa kodeissa. Niiden arvo ei ole korkea tänä päivänä, ja tuskinpa niistä tulle "antiikkia" pitkiin aikoihin.
Antiikin rajaa pitää siirtää kauas 1800-luvun alkupuolelle, sillä vasta ne tavarat alkavat olla harvinaisuuksia.
Minua suututtaa, että esim 70 v. ikäistä Arabian lauatasta sanotaan antiikiksi.
Rajat pitäisi laatia.