Oletteko metsänomistajat sitä ajatelleet, että kun sukupolvenvaihdoksessa, lahjana tai perintönä, maksetaan metsästä perintöveroa 60 000 euron ylimenevästä osasta 16 % sekä lahjalla saadusta metsästä yli 50 000 euron osalta myös 16 % ja sen jälkeen kun myy puita, jos myytävää on, niin taas verottaja kuittaa veroa 28 %, eli yhteensä 44% veroa joutuu yhteensä maksamaan uusi metsänomistaja. Sen jälkeen kun laskee taimikon perustamiskustannukset niin veroihin ja muihin kuluihin menee yhteensä yli 50% peritystä metsästä.
Muistettava on myös se, että tukkipuun kiertoajalla, 80 - 100 vuotta, metsä vaihtaa omistajaa ainakin 2-3 kertaa joten kyllä siitä tukkipuun hinnasta on monta kertaa maksettu perintö/lahjaveroa ja muita kuluja.
Nyt sitten metsänomistajan pitäisi puoli-ilmaiseksi lahoittaa metsäteollisuudelle kuitupuunsa.
Muistettava on myös se, että tukkipuun kiertoajalla, 80 - 100 vuotta, metsä vaihtaa omistajaa ainakin 2-3 kertaa joten kyllä siitä tukkipuun hinnasta on monta kertaa maksettu perintö/lahjaveroa ja muita kuluja.
Nyt sitten metsänomistajan pitäisi puoli-ilmaiseksi lahoittaa metsäteollisuudelle kuitupuunsa.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Laskelmista unohtui myös se, että jos kenellä vielä on myytäviä tukkipuita, niin he ovat aikanaan maksaneet ko. puiden kasvusta vuosittaisen pinta-alaveron joka palkkatulon päälle laskettuna oli n. 50% lasketusta kasvuarvosta, joten kyllä metsästä on joutunut ja joutuu maksamaan monenlaista veroa toisen veron päälle.
Oletko ajatellut, että tuo ei koske metsää mitenkään erityisesti, vaan samalla logiikalla verotetaan kaikkea muutakin omaisuutta ja tuloa.
Taimikon perustamiskustannuksista ei muuten makseta veroa, joten siltä osin ajatuksesi ovat virheellisiä.
on korkea. Muodostaahan kasautuva palkkakustannus (veroineen) taimilaskun suurimman osuuden. Voi aivan hyvin arvioida taimien hinnassa olevan yli 50 %:a veroa. Sitä vaan ei tyhmempi heti huomaa...
Näin voi hyvinkin olla, mutta metsänomistaja nauttii tulonsa noiden kulujen osalta verotta.
Tuo edellinen ei tyhmyyksissään sitä edes huomannut :D
on tuo puunmyyntivero, josta ei saa vähentää perintö- ja lahjaveroa. Muun omaisuuden myynnissä menee veroa vasta perintö- ja lahjaverotusarvon ylittävältä osalta.
Heh heh, juu ei todellakaan tuloverosta saa vähentää perintö- ja lahjaveroa. Ei puunmyynnin eikä minkään muunkaan tulon osalta. Ei.
Luovutusvoitto on luovutusvoitto metsätaloudessa aivan samalla tavalla kuin kaikilla muillakin aloilla. Ei mitään ihmeellistä eikä "erityistä".
niin metsätaloudessa pääsee luovutusvoiton säännösten piiriin. Eli ei tarvitse maksaa veroja kuin perintöveroarvojen ylittävältä osin. Mutta jos myyt ensin puut, niin joudut maksamamaan myyntiveron näistä puista täysimääräisenä. Sitten toki saat tuon luovutusvoittveron huojennuksen myydessäsi tyhjän pohjan, mutta silloin metsän arvo on yleensä paljon pienempi kuin perintöverotuksessa laskettiin (toki tuon luovutustappion sitten saa vähentää muista luovutusvoitoista, jos niitä sattuu syntymään). Kyllä hyväpuustoisen metsän perinyt joutuu maksamaan käytännössä kahdet verot (perintövero myyntivero), mikäli aikoo pitää metsän itsellään tai myy puut ja pohjat erikseen. Metsämaan perintöverotusarvoonhan lasketaan sekä puiden että maapohjan arvo, joista hyväpuustoisessa metsässä tuo puuston arvo muodostaa pääosan. Jos sen sijaan perit esimerkiksi pörssiosakkeita, ei sinulta mene niiden myynnistä muuta kuin myyntivoittovero perintöverotusarvon yli menevältä osalta.
Moni ei sitä tiedä, että nyt myytävästä metsästä on metsän omistaja tai edellinen omistaja maksanut puuston kasvuun perustuneen pinta-alaveron. Missään muussa omaisuudessa kuin metsänomistuksessa ei ole moninkertaista verotusta samasta omaisuudesta.
tieämättömyyden kanssa. Edellinen ja nm. metsänomistaja ilmeisesti eivät ole juuri metsään bemarin ikkunasta heitetyn natsan lisäksi muuta kosketusta saaneet. Niin on lyhytnäköistä tarinaa. Kaikkein yksinkertaisin esimerkki: eikö bruttomääräisiä työvoimakustannuksia kalkyloida tuotteen (taimen
) hintaan, eivätkö taimitarhan työntekijät maksa veroja, eikö heidän sosiaalimaksujaan makseta? Tämäkin voi olla ylivoimaista ymmärtää, joten ei kannata sen suurempia kustannusanalyysejä tehdä tässä vaiheessa. (ja se verovähennys, jota te ehkä tarjoatte seuraavaksi, ei riitä kompensoimaan jo syntyneitä kustannuksia)
No nythän tuli asiantuntija joukkoon. Kerro toki lisää meille tietämättömille ... vaikka siitä verovähennyksestä.
Ps. Tuo työvoimakustannusten kalkylointi tuotteen hintaan oli hyvä veto ... nam lisää!
Jos on perinyt jotain muuta kuin metsää, niin maksat veroa vain siitä, jos saat enemmän kuin perimäsi omaisuuden arvo on, mutta metsää periessäsi maksat veroa myös tappiosta, jos sitä ryhtyy myymään puita jne.
Jos myyt koko metsän maineen maksat veroa vain voitosta!
Jos metsävero olisi vaikka määräaikaistalletuksissa, niin joutuisit korkoveron lisäksi maksamaan myös nostamastasi omasta pääomasta..
Sukupolvenvaihdokset ja perinnöt ovat muuten aika tehokas tapa saada puun myynti käyntiin.
Tilan ostoon ja verojen maksuun tarvitaan rahaa. Ja myynnistä tietysti maksetaan lisää veroja.
Sehän tarkoittaa sitä, että veroistakin on maksettava veroja. Mutta kai se valtio tarvitsee nekin rahat sosiaali- ja terveysmomenteilleen, joten maksellaan iloisina.
Ja sitten sosiaalituestakin maksetaan veroa.
Näihän se kiertää. Joskus taloustieteen kurssillakin jo opetettiin, että talouteen tehty sijoitus tuottaa saman verran veroina valtioille.
Tätä kaavaa voisi useamminkin käyttää talouden kiihdyttämiseen. Valtion rahoista tehdyt panostukset eivät mene koskaan hukkaan.
Jos verot menisikin terveyden huoltoon, mutta Suomihan tukee Amerikasta ja Venäjästä lähtien kaikkea mahdollista(liikkuvaa ja liikkumatonta) jopa täysin epädemokraattisia hallituksia, jotka voi käyttää tukirahamme vaikka aseiden ostoon..
Ja jos menet tekemään hankintapuuta yli 125 m3 vuodessa, niin maksat vielä oman työsi osuudesta tuloveroa, vaikkei kukaan palkkaa maksakaan. Mikähän muu yrittäjä joutuu yritykseensä tekemästään työstä maksamaan veroa. Tietääksi muut yrittäjät maksavat vain yrityksen tuloksesta veroa. Eri asia on, jos todella nostavat palkkaa.
Metsänomistajalle verottaja laskee kuvitteellisen työtulon ja lisää sen mahdollisten palkka- tai eläketulojen päälle. Progressio nostaa tuloveron niin korkeaksi, että pieni eläke ei riitä ansiotuloveroihin, jos tekee omassa metsässä vaikkapa 1000 m3 hankintahakkuun ja ajaa puut tien varteen. Tuo määrä ei traktoriharvesterillakaan ole kuin pikku juttu. 1000 x 13 €/m3 = 13000 €. Kansaneläke vuodessa on noin 8000 €. Vero 21000 €:sta on n. 35% eli 7350 €. 8000 - 7350 = 650 € jää eläkkeestä käteen. Todellinen tuloveroprosentti on siis lähes 100.
Jos joku ei usko tai ymmärrä tätä niin sanonpa vielä, että tietysti on maksettava lisäksi pääomatulovero puiden myynnistä, siis se 28 %.
Kyllä, mutta vain ylittävältä osalta.
Onko hankintatyö mielestäsi kuvitteellista työtä. Ainakin itselleni tulee hiki, ja pidän sitä todellisena työnä.
Juu, mutta ei työn osuudesta, sillä sehän verotettiin jo työtulona, etkö muista.
Tekemään hankintakauppoja tienaat paljon enemmän myydessäsi pystykaupalla.
Arvasin, että joku tähän kommentoi tuolla tavalla. Pääkysymyshän oli, että miksi ihmeessä omasta työstä vain metsänomistajan on maksettava veroa. Eihän kenenkään muunkaan yrittäjän työpanosta rajoiteta noin. Tulovero maksetaan yleensä vain saadusta palkasta, ei työn määrästä. Palkkaahan ei hankintahakkaajalle maksa kukaan. Jos halutaan puuta liikkeelle ja hankintapuulla on kysyntää, miksi pitää rajoittaa hakattavaa määrää, niin että puuta ei kannata myydä enempää kuin 125 m3/vuosi.
Kyllä omasta työstä verotetaan myös henkilöyrittäjää ja ammatinharjoittajaa. Heillä muodostuva yritystulo jaetaan nettovarallisuuden mukaan ansio- ja pääomatuloon.
Mitä taas tulee yhtiömuotoiseen yrittämiseen, niin siitähän maksetaan ensin yhteisövero yrityksen toimesta. Kyse on silloin yrityksen, ei omistajan tulosta. Omistaja maksaa mahdollisen työtulonsa, kuten aiemmin ilmenikin, nostettuna palkkana tai osinkona.
Voit tehdä hankintatyösi iloisin mielin, sillä verovapaa kuutiomäärä on merkittävä etu metsänomistajalle. Sitä ei ole muille yrittäjille suotu.
Ja höpö höpö!!!!
Mikä edellisessä oli mielestäsi höpöä. Kaikki asiaa tyynni. Ellet kykene parempaan, vaikene.
pystykauppapuille? Verovapaus työnosuudelle hankintakaupoissa/hinta tienvarressa - verrattuna pystykaupalla saatuihin myyntituloihin.
Annappa tulla puulajittain saannot vertailtavaksi.
tukkipuita tievarrelle mehtäherroloelle "verovappaasti".
http://www.mhy.fi/metsasavo/puumarkkinat/fi_FI/index/
Olen ihmetellyt että miksi metsänomistajat, ne joilla on vielä myytävää puuta, hyväksyvät auliisti kaksinkertaisen verotuksen. Eli sen, että he ovat maksaneet aikanaan tukkipuistaan veron pinta-alaverona ja nyt kun he myyvät puut, niin joutuvat maksamaan veron uudelleen myyntiverona, 28%.
Verotuksen siirtymäkausi oli liian lyhyt, 13 vuotta. Onko kukaan laskenut mikä on todellinen vero-osuus kun lasketaan myyntivero sekä maksettu pinta-alavero kymmeniltä vuosilta yhteen korkojen kanssa? Sekä metsänhoitomaksut.
Luulenpa laskemattakin että hehtaaria kohden laskettuna ko. verosumma korkoineen on aika iso.
Palkkatulon päälle laskettuna metsänkasvusta joutui pinta-alaverona maksamaa n. 50 % veroa vuosittain.
Joten todellinen kokonaisvero taitaa olla nyt myytävistä puista lähempänä 80% kun laskee maksetut pinta-alaverot ja myyntiveron yhteen.
Niin, siihen kun lisää vielä 80 - 100 vuoden, puun kasvuajalta useammat perintö/lahja/varainsiirtoverot, niin taitaapi kokonaisveroprosentti lähennellä 100%.
Että hyvä sijoitus metsä on ollut verottajan kannalta.
Tuo aloittajan mainitsema 44% vero tuntuu lopulta aika pieneltä, kun lukee yllä olevaa keskustelua.
Ja näinhän se taitaa olla ! Valtio pitää kyllä huolen saamisistaan. Ja silti vaan jatketaan metsänomistajien painostamista.
Merkitsee paluuta liikevaihtoveroon, niin jokainen ymmärtää sen veroksi, kun se lätkäistään ostajan maksettavaksi.
kannattavaa ...siitä jää verotettavaa tuloa/katetta helposti 80 % bruttotulosta...
meillä maatalous puolella saa olla tyytyväinen, jos pääsee hädintuskin plussalle
Viimeksi kun möin harvennushakkuun, niin työkustannukset olivat pahimmillaan yli 50%. Ja lopusta tietysti metsänomistajaa vielä verotetaan.
Tuo tarkoittaa melkeinpä sitä, että kaksi puuta pitää antaa toisille, että saa yhden myytyä.
Kantohinnat on varmaankin otettu käyttöön metsänomistajien(ja myös muiden) hämäämiseksi.
Hankintahinnasta laskettu kate kuvaa kai paremmin metsänomistajien saamaa katetta. Osa tekee työt itse(useimpien maanviljelijöiden tapaan) ja osa joutuu käyttämään palveluja.
Metsänmyynnin kannattavuuden laskemisen tekee vaikeaksi myös se, miten aikaisemmat hoitotyöt otetaan huomioon. Osan hoitotöistä on voitu tehdä eri omistajan aikana.
"kannattavaa ...siitä jää verotettavaa tuloa/katetta helposti 80 % bruttotulosta...""
Tämä heppu ei taida tietää mistä kirjoittaa?? Jäänyt matikan ymmärtäminen puolitiehen
talousneroja on taas liikkeellä. Siellä kirjoitellaan katteesta, vaan ei kerrota onko kyse käyttökatteesta vai myyntikatteesta, katetuotosta. Lisäksi hölmöyden kruunaa se että samaistetaan verotettava tulo ja kate. Ne kun eivät ole sama asia. Tämä horina on tiettävästi jonkilainen urbaani legenda, jonka erään mainoslehden pakinoitsija laittoi alulle ja se näyttää elävän yhätikin.
Jo tavallisesta metsäkaupasta verottaja hyötyy 50% veron, ALV22%+ pääomavero28% =50% kaupan arvosta, jos metsävähennystä ei voi käyttää.
Suurimillaankin metsävähennys on vain 50%, vaikka olisi ostanut palstan puiden hinnalla?
Ja jos olet ostanut pienemmän metsälön ja pienemistä kaupoista joudut maksamaan veron sioittamastasi pääomasta.
Toisekseen vaikka metsän ostaa puiden arvolla, ostaa samalla myös veroja?
Verottajan mielestä on oikein, että maan arvo riippuu siitä, onko päällä uudistettava metsä, tai harvennettava metsä?
Matti vanhasen kanssa keskustelin asiasta ja kun hän lopulta ymmärsi asian totesi, että niin harvat on huomanneet asian, että ei heti kohta korjata lakia, kun se juuri on korjattu.
Tämä keskustelu käytiin edellisten oliko se 2003 vaaleja, kun olivat kiertueella.
ei juuri kannata ottaa huomioon kokonaisuudessaan, koska toisen maksama ALV pitää tilittää takaisin verottajalle. Vain AVL:n muutoksella on merkitystä verottajan kannalta.
Valtio hyötyy joka tapauksessa kaupasta samanverran, kuin metsän omistaja ja ensikauppoja tehdessään Mo joutuu maksamaan veroa jopa tappiosta!
Tietenkin jää voitolle jos on voinut ostaa noin sanotuun "pilkkahintaan"?
Laskeskelin, että ennen myyntiveroon siirtymistä kerkisin maksaa metsästäni pinta-alaveroa 20-vuoden ajan. (Sitä ennen maksoin perintöveron. Edellinen omistaja on maksanut myös pinta-alaveroa.)Palkkatulon päälle laskettuna verottaja vei 20-vuoden aikana metsähehtaaria kohden laskettuna, n. 50 kuution arvon veroina. Nyt kun myyn puita, niin maksanpa siis kerran veroitetuista puista vielä 28 % myyntiveroa.
Lisäksi kun laskee muut metsästä johtuvat maksut ja muut kulut ja oman työosuuden, niin voin sanoa, että parempiakin sijoituksia taitaa olla.
Mitäs ihmeellistä noissa vuodatuksissasi on? Tulosta maksetaan yleensä tuloveroa. Pinta-alaverotuksen aikana maksamasi verot otettiin sen ajan tuotoista. Oma asiasi oli, ellet tajunnut tuottoa käyttää. Äläkä sano, ettet voinut, koska metsä oli pelkkää taimikkoa. Silloin olit myynyt jo verottakin puuta. (Tai edellinen omistaja, joka kuulemma oli maksanut veroa????)
Parempiakin sijoituksia? Kyllä varmasti. Mutta verotus ei kohtele metsätaloutta erityisen epäoikeudenmukaisesti.
erityissuosiossa. Noin moninkertaista verotusta eivät muiden alojen liikemiehet suvaitse, vaan vievät toimintonsa ulkomaille. Mutta metsää ei voi viedä, siinä verotuksen salaisuus. Muualla maailmassa kyllä metsää käsitellään luonnonvarana kuten marjoja ja sieniä meillä, eli ei veroteta.
"Parempiakin sijoituksia? Kyllä varmasti. Mutta verotus ei kohtele metsätaloutta erityisen epäoikeudenmukaisesti."
Kun perii metsää maksaa puista perintöverot ja kun myy puut niin maksat puista vielä myyntiverot. Nämä verotapahtumat saattavat tulla tosiasiaksi jopa samana päivänä kirjatuiksi verotapahtumiksi. Eli parisadan hehtaarin perintöveroloihin ja myyntiveroihin on myytävä metsää pohjineen parhaimmillaan noin kuusikymmentä hehtaaria. Tämä on hirmuisen tasaarvoista.
jos omistamastaan metsästä hölmöyksissään tekee hankintakaupan päätehakkuualueesta ns.verovapaana kauppana. Tukit kun kaadat katkot ja karsit ja kuljetat ne tienvarteen, niin kuvittelet varmaan olevasi tienastissa? Huomaat että teit koko savotan talkoilla, koska olisit saanut PYSTYYN myymällä yhtiöltä samat rahat!
Kyllä metsätalous on tasa-arvoista ja rehtiä.
Vuosi sitten maksoivat tukista jopa pystyhintana parempaa hintaa mitä tienvarsihinta oli.
Moni metsänomistaja ei sitä tosiasiaa tiedosta tai ei halua tiedostaa, että puunkiertoaikana, 80 - 100 vuotta, on samoista puukuutioista jouduttu maksamaan usean metsänomistajan toimesta monenlaisia veroja ja maksuja. Tosiasiassa puunkiertoaikana on puun lopullisesta myyntihinnasta mennyt suurionosa veroihin ja muihin maksuihin.
Puunmyyjä vain ajattelee sillä hetkellä ainoastaan maksamaansa 28%:n myyntiveroa.
Metsä on ollut ja tulee olemaan valtion hyvä "lypsylehmä", koska metsää ei voi siirtää ulkomaille ja aina metsällä ja maalla on joku omistaja joka maksaa verot.
Jep. Perinnöstä.
Jep. Tuotosta. Myypä vain omaa tuottoasi. Et ole maksanut siitä perintöveroa, sillä sitä et ole perinyt.
Täytyy myöntää, että olen itsekin huomannut osan metsänomistajista olevan yllättävän hölmöjä.
Moni muukin on huomannut että aikoinaan pinta-alaveron valinta tuli kalliiksi. Viisaat valitsi myyntiveron eikä tarvitse valittaa.
Tyhmyys on tullut ja tulee aina kalliiksi ...
Tarkoitin sitä että ennen kuin oli mahdollista siirtyä pinta-alaverotukseen niin kaikki ovat joutuneet maksamaan pinta-alaveroa ja nyt maksetaan samoista kuutioista vielä myyntivero kun aikanaan puut myydään. Eipä voinut muuta verotusta silloin valita.
Verotuksen siirtymäkausi olisi pitänyt olla huomattavasti pidempi mitä 13-vuotta oli jos puhutaan oikeudenmukaisuudesta ettei samoja kuutioita veroteta kahteen kertaan, kahdella eri verotuksella. Tätä asiaa kaikki metsänomistajat eivät halua tiedostaa.
Ensimmäiselle riville tuli painovirhe, pitää olla "ennenkuin oli mahdollista siirtyä myyntiverotukseen"...
kyse. Pöllinostajat pystyvät nykyisessä kilpailutilanteessa maksamaan omille korjuuorganisaatioille ja metsänomistajille täysin eriarvoiseti, SAMASTA suoritetusta työstä. Näin se menee.
Heh. Kyse on tietenkin markkinataloudesta eikä tasa-arvosta. Mikäli ostajan tarjoama hinta ei miellytä, niin älä myy, tai myy sille joka maksaa enemmän. Niin minä teen enkä itke täällä jostakin tasa-arvosta.
vaan asiasta. Minulla ei ole ollenkaan aihetta tarttua asiaan sinun kannaltasi tärkeän, markkinatalouden puolustajan näkökulmasta. Olenkin ihmisen asialla, joten se siitä.
Metsänomistajat eivät halua tiedostaa sitä että KAIKILLA oli mahdollisuus siirtyä puun myyntitulojen verotukseen samaan aikaan. Tyhmemmät eivät osanneet silloin ajatella asiaa vuotta pidemmällä aikajänteellä ja valitsivat edelleen pinta-alaverotuksen.
En ymmärrä miksi itketään ja yritetään siirtää omaa tyhmää päätöstä muiden vastuulle. No ehkä se vaan kuuluu metsänomistajan velvollisuuksiin itkeä jatkuvasti ... jopa itse aiheutetusta vääryydestä.
Nyt ei ole kysymys siitä, vaan siitä että KAIKKI metsänomistajat, (nykyiset tai edelliset) ovat maksaneet tällä hetkellä metsissään olevista puukuutioista pinta-alaveron silloin kuin ei ollut edes mahdollista siirtyä myyntiverotukseen.
Nyt samoista kasvukuutioista maksetaan vielä myyntivero. Kaikki ei ole voinut keskenkasvuista metsää hakata siirtymäkauden aikana aukoksi.
Tuo varsin periaatteellinen ongelma koskettaisi vain sellaisia harvoja metsänomistajia, joilla on tilallaan vain yksi kuvio tai muutama samaa kehitysluokkaa oleva kuvio. Tavanomaisesti metsätilan ei tarvitse olla kovinkaan suuri, kun sen kehitysluokkajaumasta löytyy usean ikäistä puustoa.
Siirtymäkausi oli juuri sitä varten, että tuollaiset yhden kehitysluokan pienet tilat saivat valita heille edullisimman veromuodon. Ellei hakkuusäästöä pystynyt tuossa ajassa realisoimaan, on sitä turha enää harmitella. Omaa syytä.
Tottahan metsässä on satavuotiaita puita, mutta myös alle kymmenvuotiaita. Harva nykypuistaan on pinta-alaveroa maksanut. Äärimmäisen harva (ja vähän tyhmä).
Siirtymäaika oli aika lyhyt verrattuna puiden kasvuikään. Mutta se pitänee hyväksyä. Ja se on nyt mennyttä. Katse tulevaisuuteen !
vanhatkin puut metsävähennyksen avulla. Mikä veroparatiisi nim. metsänomistajan kaltaisille.
Mutta todellisilta puunkasvattajilta peritään kyllä nykyisistä myytävistä puista veroa toiseen kertaan, ne kun ovat vähintään 40-vuotiaita harvennuksilla ja päätehakkuussa 80-vuotiaita, ja niistä on maksettu pinta-alaveroa vuoteen 2006 saakka. Siirtymäkausihan oli vain vanhojen puiden realisointia varten, sinä aikanakin piti maksaa pinta-alaveroa jokaisesta hehtaarista. Millainenhan olisi Suomen metsäteollisuuden tilanne nyt, jos kaikki yli 10 vuotiaat metsät olisi pistetty sileäksi siirtymäkauden aikana?
""tuloveroa vain tulosta
metsänomistaja ""
Eihän tuo pidä paikkaansa? Ainoa ammatin harjoittamisen muoto on metsän hoito, jossa pitää maksaa veroa myös tappiosta!
Siis ostetussa metsästä.
Sos et tätä ymmärrä, älä puhu potaskaa..
Siirryin heti myyntiveroon kun oli mahdollista, mutta 110v vanhan metsän aikana oli maksettu huomattavasti pina-alaveroa ja nyt myyntivero.
Pinta-alaveron verottaja maksatti koko ajan 2,3ha mukaan ja muutaman vuoden myyntiverotukseen siirtymisen jälkeen verottajalta tuli ilmoitus, että metsän ala on 1,9ha
Verosta ei palautusta, olisi muka pitänyt tietää itse metsän koko??
myös perintönä saaduista puista. Toisin on ostetusta metsästä, siitä saa metsävähennyksen ja puut voi myydä verottomana.
Nämä kovemmat perintö/lahjaverot koskevat siis metsänomistajia, sillä maanviljelijä/metsänomistajalla on nyt suuret huojennukset perintö/lahjaveroissa sukupolvenvaihdoksissa, ja lisää huojennuksia sinne suunnalle on tulossa. Tämäkö on tasa-arvoa, niinkuin perustuslaki sanoo.
Metsää ei siten kohdella perintö/lahja-asioissa tasa-arvoisesti vaan sen mukaan onko omistaja/jatkaja maanviljelijä vai ei.
Näyttää siltä että maanviljelijät tukirahojaan sijoittavat metsiin koska metsät voi tilan jatkajalle luovuttaa pienellä perintö/lahjaverolla.
Oikeudenmukaista olisi että metsän perintö/lahjavero olisi samanlainen riippumatta kuka metsän omistaa. Metsä on maanviljelijällekin samanlainen sijoitus kuin palkansaajalle.
koskee kaikkia yrittäjiä, myös muita kuin maanviljelijöitä. Ainoastaan metsätalousyrittäjät ovat poikkeus. Varmaankin tässäkin näkyy pelko yritystoiminnan siirtymisestä ulkomaiseen omistukseen ja sen myötä vaikka Kiinaan, jos suomalaisia kupataan aivan olan takaa. Metsäyrittäjiä voi kupata, koska se metsä ei minnekään lähde.
Ei tässä kannata yrittäjä -nimellä yrittää ratsastaa. Metsätalousyrittäjiä sanan varsinaisessa merkityksessä on Suomessa perin vähän. Valtaosalla kysymys on ihan samanlaisesta sijoituksesta kuin talletukset ja osakkeet. Yleensä vieläpä pienemmässä määrin ja paljon pienemmällä intensiteetillä.
Eipä ne muutkaan sijoittajat ole minnekään lähteneet, ja miksipä lähteä. Ei perintö- tai omaisuuden tuotosta johtuva verotus ole Suomessa erityisen rankkaa.
siirtyy kiihtyvää tahti ulkomaiseen omistukseen pääasiassa verotussääntöjen takia. Sitten ne lopetetaan kaikessa hiljaisuudessa.
Metsätaloudesta päätoimeentulonsa saavia yrityksiäkin kuitenkin on. Ilmeisesti niitä ei toivottaisi olevan ollenkaan. Ehkä kaiken metsäomaisuuden pitäisi siirtyä harrastajille.
Siinä olen samaa mieltä, että perintö- ja omaisuuden tuotosta johtuva verotus on Suomessa yleisesti ottaen kohtuullista, metsätaloutta lukuunottamatta.
Verotuksen takia ei siirry. (Jos isä ei luovuta firmaansa juopolle pojalle, se ei ole verotuksen syytä.)
Halvemmaksi tuleekin lopettaa hiljaisuudessa kuin konkurssissa maksattaa velkojien tappioksi.
Niin on myös henkilöitä, jotka elävät pörssikaupalla tai vuokratuloilla.
Metsätalouden tuotto on omaisuuden tuottoa. Myös perintöverotus on käytännössä kevyempää kuin vaikkapa osakkeiden perintöverotus.
'Metsätalouden tuotto on omaisuuden tuottoa. Myös perintöverotus on käytännössä kevyempää kuin vaikkapa osakkeiden perintöverotus.'
Näin ehkä jossain määrin on, mutta sen päälle joutuu maksamaan myyntiveron perityistä puista eli tulee tuplaverot.
Nykyjärjestelmässä kannattaa myydä peritty metsä heti pohjineen pois. Näin ei mene myyntiveroa puista. Tämä järjestelmä suosii metsän ostajia, sillä se tuo huomattavasti lisää metsämaata markkinoille ja ostajalle sitten metsävähennys takaa puiden myynnin verovapaasti.
Muut kommenttisi ovat niin ala-arvoisia, että ne eivät ansaitse vastausta.
Nimimerkkisi kertoo, että olisit metsänomistaja. Mutta vastauksesi kertovat, että et ole ainakaan pitkäjänteinen puun kasvattaja. Metsämaalla keinottelijoille nykyjärjestelmä on erittäin edullinen, ehkä olet siis sellainen.
Olisin myös hyväksymässä yhdenmukaiset menettelyt kaiken omistuksen suhteen. Samat ongelmat ovat kaikille yhteisiä.
Metsänomistajat on turha rajata pois perintöverouudistuksessa. Samalla tavalla vaan kaikkien omistukset.
Vanhat pinta-alaverot voitanee vähitellen unohtaa, kunhan ei vaan tule mitään vastaavaa heti tilalle.
Ja osinkoverohelpotukset pois pienyrityksiltä. Metsänomistajillakaan ei ole mahdollisuutta maksaa tuottoja osinkoina.
^^Näyttää siltä että maanviljelijät tukirahojaan sijoittavat metsiin koska metsät voi tilan jatkajalle luovuttaa pienellä perintö/lahjaverolla. ^^
Siirtykää kaikki maanviljelijöiksi, joita epätasa-arvo arveluttaa!
muunkin alan yritys riittää, kunhan se ei vain liity metsätalouteen. Esim. parturi-kampaaja voi siirtää yrityksensä metsineen jatkajalle alhaisemmilla perintö- ja lahjaveroseuraamuksilla.
^^Eipä ne muutkaan sijoittajat ole minnekään lähteneet, ja miksipä lähteä. Ei perintö- tai omaisuuden tuotosta johtuva verotus ole Suomessa erityisen rankkaa.^^
Suuret sijoittajat(suomalaisetkin) saavat myös Suomeen sijoittamansa osinkotulot verottomasti ulkomaiden kautta!
Eduskunta tukee myös amerikkalaisia sijoittajia Suomessa ja valtiolta jää joka vuosi saamatta yli 100 000 000€ veroja, joka on enemmän, kuin paljon parjattu omaisuusveron poisto suomalaisilta.
Amerikan(pääasiassa eläkesäätiöiden)tuen hyväksyi hiukan ennen edellisiä vaaleja eduskunta ja kukaan vasemmalta oikealle, ei käyttänyt asiassa puheenvuoroa puolesta eikä vastaan?????
Kopiot löytyy eduskunnan kirjastosta..