Onko sittenkin

Onko Kai de Puu lisännyt vielä yhden hameen päälleen ja ruvennut leikkimään höperöa mummoa käyttäen Liena nimimerkkiä.
Kyllä on niin Kaidemaiset vastaukset.
27768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Onko tällä palstalla todella ainoa keskustelunaihe minun nikkini ?
Toivoisin hartaasti Kerttuli, että keskusteltaisiin vihdoin asiasta.

Äänestä
  • Ihan hyvä mr.Kai de Puu että huomasit, keskustelkaamme asiasta. Nythän on aihetta odottaa
    palstalla kirjoittelut muuttuvat sinun toivomaasi suuntaan.

    Kuten olet huomannut ala-arvoisista nikeistä joita palstalla on esiintynyt kommentteineen, ei voi kun todeta: kuinka ihmeessä ikäihmiset voivat
    kirjoitella moisella tyylillä. Personallisuutemme kun tulee teksteistämme hyvin esille!

    Onnea Mr.huomiointi taidollesi ja lykkyä tykö.

    Äänestä

  • Nyt suu pannaan. Sinä kun syyttelit ettei minun kirjoitukseni kelpaa edes sikojen lättiin, koska ne ovat yleisesti tunnettuja puhtaita eläimiä.

    Kuinka joku voi löytää meidän kirjoituksista samankaltaisuutta, olemmekohan yhtä "kelvottomia".

    Kiitos Kerttuli vertauksesta, minähän oikein ylpistyn!!!

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    Ihan hyvä mr.Kai de Puu että huomasit, keskustelkaamme asiasta. Nythän on aihetta odottaa
    palstalla kirjoittelut muuttuvat sinun toivomaasi suuntaan.

    Kuten olet huomannut ala-arvoisista nikeistä joita palstalla on esiintynyt kommentteineen, ei voi kun todeta: kuinka ihmeessä ikäihmiset voivat
    kirjoitella moisella tyylillä. Personallisuutemme kun tulee teksteistämme hyvin esille!

    Onnea Mr.huomiointi taidollesi ja lykkyä tykö.

    Kun keskustellaan, en useinkaan ajattele tai arvioi kanssakeskustelijaini tietämystä tai älykkyyttä.
    Usein tällä palstallakin harmittelen sitä, etten itse kykene kirjoittamaan sillä tavalla, ettätulisin ymmärretyksi.
    Samoin mietin toisten kirjoittamista. Yritän ymmärtää - ärsyttämällä haluan tulevan ihmisen oman minän esiin. "Kaunis ilma tänään.." "Niin on" keskustelu ei vie asiaa eteenpäin.

    Äänestä

  • kdp kirjoitti:

    läpiä päähäsi tälläkin kertaa.
    Seuraavassa suorassa lainauksessa eräästä aikaisemmasta viestistäsi käy ilmi että pidät palstalaisia jonkunlaisena pohjasakkana. Olet myös väittänyt ettet lankea henkilökohtaisiin solvauksiin. Sekään väite ei pidä paikkaansa.

    "Palstan kehityksen jarruna on toiminut ja jatkaa kumma härkäpäinen ja vainoharkainen "ruuneperin" henki liehittelijöineen, joilla ei tunnu olevan kaikki hoksottimet aivan kohdallaan ?
    Kai de Puu ihmetteli ääneen moneen kertaan, miten tälle palstalle on pesiytynytkin "sakkaa" näin paljon.
    Omahyväisyys, nalkutus ja kaakatus riittää pitämään kanalaumaa yhdessä kun kukko höystää kaiken pahan olevan yhdessä tuonkiolle pyrkivässä vähän erivärsessä höyhenpuvussa. Joku puhuisi rasismista."

    Äänestä

  • MdK kirjoitti:

    "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin..." Sanoi aikoinaan Wittembergin kirkon oveen paukutellut tohtorismies.
    Olen yrittänyt sanoa olevani sanojeni takana.
    Kerrohan, josko siinä oli jotakin valetta ?
    Sinullahan ei ole puupäätä ?
    Sinä oletkin sitten kuin uppoava laiva. Rotatkin sen jättävät.

    ovat sanahelinää, ei mitään muuta.

    Äänestä

  • MdK kirjoitti:

    ovat sanahelinää, ei mitään muuta.

    Toden sanoakseni, nautin kovastikin sanan helinästä.
    Sinun myrkynvihreät kommenttisi luovat siihen hyvän kontrastin - eikö vain ?
    Värikkyys näkyy Lapin ruskassakin ja se on todella kaunis.
    Ajattele, jos kaikki olisi maalattu arjen harmaalla, en ainakaan minä pitäisi siitä ?
    Kävin takavuosin Savonlinnan oopperajuhlilla kirkossa kuuntelemassa erästä kellopeliorkesteria.
    nautin kuulemastani.
    Tarkoititko kenties: Kellopeli Appelsiinia ?

    kuin ruuna menneitä muniaan.
    Mitä tuosta jänkäpaikasta haikailet, pistä nyt vaan se mietintämyssy päähäsi. Siitä voisi läheisesikin ilahtua.

    Äänestä

  • MdK kirjoitti:

    kuin ruuna menneitä muniaan.
    Mitä tuosta jänkäpaikasta haikailet, pistä nyt vaan se mietintämyssy päähäsi. Siitä voisi läheisesikin ilahtua.

    Mitähän lapin ruskaa kaiteenpuu oikein muistelee sitäkö joka on kuvattuna kirjassa,vai sitä ruskamaisemaa mikä on postikortissa,hänhän kävi siellä vanhassa kirkossakin eikä osannut sanoa mikä kirkko oli kyseessä eikö sitä kerrottu siinä kirjasessa,ja minkälainen tie sinne vie,pääsiköhän ees autolla perille saakka.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    Olen saanut esimakua Lapin ruskasta ja toisenlaisissa olosuhteissa olisin siellä nytkin.
    Kutsuja on tullut useita - kenties lähdenkin ?
    Minulla on dokumenttina useita kuvia niistä vanhoista kirkoista ja rakennuksista Lapissa, joita väität mielikuvitukseni tuotteiksi.
    Eräs kirkko on vain muutaman metrin kävelymatkan päässä parkkipaikasta. Rakennettu muistaakseni 1630-luvulla - vanha kuitenkin.
    Saksalaisethan polttivat jotain kun olimme nuoria ?

    Äänestä

  • MdK kirjoitti:

    kuin ruuna menneitä muniaan.
    Mitä tuosta jänkäpaikasta haikailet, pistä nyt vaan se mietintämyssy päähäsi. Siitä voisi läheisesikin ilahtua.

    Mietinkin juuri. Tyttö tunturin, kerro Sinä kokemastasi.
    Ilahduitko enemmän tulostani vai lähdöstäni ?
    Ole rehellinen.

    Äänestä

  • kdp kirjoitti:

    Mietinkin juuri. Tyttö tunturin, kerro Sinä kokemastasi.
    Ilahduitko enemmän tulostani vai lähdöstäni ?
    Ole rehellinen.

    Ruska on täällä ny parhaimmillaan, mikä värikylläisyys kaikkialla. Lappi on aina yhtä viehättävä syksyllä ja kevättalvella tykkylumien aikaan. Vahinko joudun palaamaan Etelään työn vuoksi jo huomenna.

    Äänestä

  • Petronella kirjoitti:

    Ruska on täällä ny parhaimmillaan, mikä värikylläisyys kaikkialla. Lappi on aina yhtä viehättävä syksyllä ja kevättalvella tykkylumien aikaan. Vahinko joudun palaamaan Etelään työn vuoksi jo huomenna.

    Petronella ei ole Petronella, ehkä Petropelle.

    Äänestä

sopankeittäjä asialla.

Äänestä
  • Oma on lusikkasi. En todellakaan ole Sinua enkä ketään muutakaan pyytänyt hämmentämään katkeraa keitosta.
    Toivoisin että aloittaisit edes kerran hyvän keskustelun.
    Kai de Puu on sivupersoonineen ainoana saanut vasempaan laitaan keskusteluissa jopa punaisen merkin. Mistähän se kertoo ?

    Äänestä

  • kdp kirjoitti:

    Oma on lusikkasi. En todellakaan ole Sinua enkä ketään muutakaan pyytänyt hämmentämään katkeraa keitosta.
    Toivoisin että aloittaisit edes kerran hyvän keskustelun.
    Kai de Puu on sivupersoonineen ainoana saanut vasempaan laitaan keskusteluissa jopa punaisen merkin. Mistähän se kertoo ?

    vasemmassa reunassa kertoo että sinulla on suuta enemmän kuin variksella persettä.

    Äänestä

  • Miksi kirjoitti:

    vasemmassa reunassa kertoo että sinulla on suuta enemmän kuin variksella persettä.

    Jos katselet niin yllätykseksesi voinet huomata etten ole huonossa seurassa ?
    Katsopa tuttuja nikkejä joilla oli jotain enemmän kuin jollain.
    Se voisi avartaa enemmän kuin tämä hyödytön inttäminen.
    Erään kirjoittajan kanssa juuri muistelimme sitä keskustelua muun muassa.
    Siis keskustelu;"Espanjaanko ?" viime maaliskuussa tai taisi olla "Henkimaailman juttuja" hieman myöhemmin.
    Niissä saattaa huomata joitakin hyvälle keskustelulle ominaisia piirteitä ?

    Äänestä

itse olevasi kovin järkevä?

Höperöksi nimittelet minua, neron paperitko itse omistat?

Ja höperöstä ei ole pitkä matka hulluuteen, minkä numeron 1-10:n minulle antaisit?

Entäs itse, minkä asteen höperyyteen itsesi asetat?
Minulla ainakaan ei ole kirjoituksistasi kovin korkeat käsitykset.

Äänestä
  • Ruuneperi kertoi aikanaan "älykkyysosamääräni" palstalaisille. Ilmeisesti se ei riittäny.
    Haastoin hänet mensan tutkintoon.
    Mensalaiset eivät huutele turuilla ja toreilla älykkyyttään.
    Tuskin olen sitä tuonut kirjoituksissani esille tälläkään palstalla.
    En ole itsekirjoituksiini kovinkaan tyytyväinen.

    Äänestä

  • kdp kirjoitti:

    Ruuneperi kertoi aikanaan "älykkyysosamääräni" palstalaisille. Ilmeisesti se ei riittäny.
    Haastoin hänet mensan tutkintoon.
    Mensalaiset eivät huutele turuilla ja toreilla älykkyyttään.
    Tuskin olen sitä tuonut kirjoituksissani esille tälläkään palstalla.
    En ole itsekirjoituksiini kovinkaan tyytyväinen.

    Tämä vastaus Sinulle ollut, vaan otsikon avaajalle.
    Kuinka noin voit erehtyä?

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    Tämä vastaus Sinulle ollut, vaan otsikon avaajalle.
    Kuinka noin voit erehtyä?

    "Sattuhan sitä paremmissakin perheissä, että lapsi kirvehen nielee."

    Äänestä

  • kdp kirjoitti:

    "Sattuhan sitä paremmissakin perheissä, että lapsi kirvehen nielee."

    luitko tuon: Mites?

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    luitko tuon: Mites?

    Ei sytytä - sytyttääkkö ?

    Äänestä

  • kdp kirjoitti:

    "Sattuhan sitä paremmissakin perheissä, että lapsi kirvehen nielee."

    on taas vauhdissa.

    Äänestä

  • Miksi kirjoitti:

    on taas vauhdissa.

    Onhan se paljon helpompaa toisen hevosella kuin jauhaa viikosta toiseen oman tyhjän pään tyhjänpäiväisyyksiä.

    Kokeilehan itsekin joskus, vai onko sinulla kuin entisellä suutarilla: "Suutari tekee kenkiä omasta nahastaan."
    Miksi; "Kertoo juttuja omasta päästään !"

    Äänestä

  • kdp kirjoitti:

    Ei sytytä - sytyttääkkö ?

    Mutta miksi et lukenut tässä samassa ketjussa olevaa;"mites"? Sehän oli tarkoitettu juuri Sinulle, vain Sinulle.

    Oikein uteliaana olen vastaustasi odottanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kerttuli kirjoitti:

Onko Kai de Puu lisännyt vielä yhden hameen päälleen ja ruvennut leikkimään höperöa mummoa käyttäen Liena nimimerkkiä.
Kyllä on niin Kaidemaiset vastaukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu