Älväri Rakennusmaailmassa 4E/2008

Kuluttajavirastosta luonnehdittiin Älvsbytaloa "Kuluttajariitalautakunnan häiriköksi". Väittämä tarkoittaa siis sitä että tehdas ei ole noudattanut kuluttajariitalautakunnan antamia suosituksia riitapauksissa. Lehden mukaan Älvsbytalot on ollut myös monien muiden viranomaisten harmina. Tehtaan mies syytti pysyväisongelmista jotain entistä Etelä-Suomen alueen huoltopäällikköä. Taitaa ongelmia olla ollut kuitenkin ihan joka puolella maata. Jo oli aikakin että tämä kyseenalaista mainetta niittäneen tehtaan toimintatavat tuodaan esille viranomaisten toimesta. Kuluttajaviraston tulee tukea asiakkaita eikä piilotetella yritysten aiheuttamia ongelmia.
42349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ihmettelen kyllä miksi kuluttajaviraston sivuilta ei löydy tuota juttua? Paitsi, että Mustalle Listalle on yritys joutunut, koska se ei ole aika moneen korvaussuositukseen suostunut.

On hyvä, että Rakennusmaailma toi tuon jutun esille.

Äänestä
  • näitä tietoja netissä, mutta ne löytyy erikseen kysyttäessä.

    Nettisivusto oikeusjakohtuus on koonnut sivuilleen näitä häirikkölistoja kuluttajariitalautakunnan materiaalin perusteella.


    Ihmetyttää talofirman toimintatapa ja vielä enemmän se, että aina vaan tuntuu löytyvän asiakkaita, joille hinta on ainoa kriteeri.

    Äänestä

sellainen punkero oharintekijä, joka sai monilta hermot pinnalle kun sössötti tietävinään kaikesta eikä kertaakaan tullut kohteeseen tarkistamaan vikoja. Paskanjauhajille tulee lyhyt loppu - jää hampurilaiset sitten ostamatta, läski!

Äänestä
  • Ala-arvoinen palvelu on yhtiön toimintakulttuuria. Tornion konttorilta valehdeltiin puhelimessa päin naamaa että huoltopäällikkö N.N. on sairaslomalla kun totuus oli että huoltopäällikkö oli irtisanoutunut jo 6 kk aiemmin. Taitaa olla iso konttori kun puolenkymmentä ukkoa ja pari akkaa eivät tiedä edes keitä konttorilla työskentelee. Talofirman palvelun laatu paljastuu hankintasopimuksen allekirjoitusvaiheessa. Siitä eteenpäin on pelkkää alamäkeä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Viranomainen on puhunut kirjoitti:

Kuluttajavirastosta luonnehdittiin Älvsbytaloa "Kuluttajariitalautakunnan häiriköksi". Väittämä tarkoittaa siis sitä että tehdas ei ole noudattanut kuluttajariitalautakunnan antamia suosituksia riitapauksissa. Lehden mukaan Älvsbytalot on ollut myös monien muiden viranomaisten harmina. Tehtaan mies syytti pysyväisongelmista jotain entistä Etelä-Suomen alueen huoltopäällikköä. Taitaa ongelmia olla ollut kuitenkin ihan joka puolella maata. Jo oli aikakin että tämä kyseenalaista mainetta niittäneen tehtaan toimintatavat tuodaan esille viranomaisten toimesta. Kuluttajaviraston tulee tukea asiakkaita eikä piilotetella yritysten aiheuttamia ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu