Residentti

--hyvä kun etes Residentti yrittää auttaa--

Halonen hakee ratkaisua kerjäläisongelmaan
09.06.2008 13:35

MTV3-Kari Lumikero

Presidentti Tarja Halonen on keskustellut tänään Bukarestissa Romanian presidentin Traian Basescun kanssa maan romaniväestön hakeutumisesta muihin EU-maihin ansaitsemaan elantonsa kerjäämällä.

Mitään nopeaa ratkaisua ongelmalle ei ole luvassa, ja Romanian presidentti vetosikin muiden maiden apuun. Hän korosti kuitenkin, että Romania ei suunnittele minkäänlaisia matkustusrajoituksia omille kansalaisilleen, edustavatpa he sitten maan valtaväestöä tai romaneja.

Halonen kertoi presidenttien yhteisessä lehdistötilaisuudessa, että katukerjääminen vahingoittaa Romanian muilta osin hyvää mainetta Suomessa.

- Se näkyy meillä Romaniasta eniten, ja se on vahinko. Tehkäämme työtä yhdessä ongelman ratkaisemiseksi hyvässä hengessä, Halonen vetosi.

Yhtenä ratkaisuna Halonen piti romanilasten koulutuksen kehittämistä.

- Pohjolassa emme pidä kerjäämistä työnä, Halonen korosti.
161051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Saa taas manne nostella jalkoja pöydälle ja nostaa toimeentulotukea.

Äänestä
  • Halonen on kaikkien suomalaisten resitentti.
    Nyt alkoholisti oot hiljaa ja mene nukkumaan....zzzzzzzzz

    Äänestä

  • Sinäkin otat aurinkoa että tulet ruskeaksi mutta valitettavasti tulet vain punaiseksi niin kuin sika. Huomaatko osaamme mekin loukata eihän tunnu hyvältä. Yksi kysymys vielä mikä se manne on, onko se miehen vai naisen nimi, jos me nimittelemme teitä paavoksi ja albiinoksi eikä erotella onko ne miehiä vai naisia eikö se kuulosta aivan tyhmältä. Mannehan on miehen nimi ja suomalaista alkuperää niinkuin paavokin.

    Äänestä

  • albiino ugh ugh kirjoitti:

    Sinäkin otat aurinkoa että tulet ruskeaksi mutta valitettavasti tulet vain punaiseksi niin kuin sika. Huomaatko osaamme mekin loukata eihän tunnu hyvältä. Yksi kysymys vielä mikä se manne on, onko se miehen vai naisen nimi, jos me nimittelemme teitä paavoksi ja albiinoksi eikä erotella onko ne miehiä vai naisia eikö se kuulosta aivan tyhmältä. Mannehan on miehen nimi ja suomalaista alkuperää niinkuin paavokin.

    Siinäpä sinulle mustuainen.

    Enkä tiedä väreistänne..

    Osaaatteko tehdä yhteiskunnan eteen jotain?

    Äänestä

  • albiino ugh ugh kirjoitti:

    Sinäkin otat aurinkoa että tulet ruskeaksi mutta valitettavasti tulet vain punaiseksi niin kuin sika. Huomaatko osaamme mekin loukata eihän tunnu hyvältä. Yksi kysymys vielä mikä se manne on, onko se miehen vai naisen nimi, jos me nimittelemme teitä paavoksi ja albiinoksi eikä erotella onko ne miehiä vai naisia eikö se kuulosta aivan tyhmältä. Mannehan on miehen nimi ja suomalaista alkuperää niinkuin paavokin.

    korjaahan sitä kielen käyttöös, tai tuun, ja vedän sua kärsään.

    Äänestä

  • oli siellä suomen romaniedustuski paikalla puhumassa halosen rinnalla samaa asiaa,suomalaisten puolesta halosen luottamana oman maan edustajana,, että sillee,, me edustetaa vaa suomee resitentin rinnalla maalimalla ja hoijetaa asioita kuntoo, siinä teille!!

    Äänestä

  • älä sinä kirjoitti:

    oli siellä suomen romaniedustuski paikalla puhumassa halosen rinnalla samaa asiaa,suomalaisten puolesta halosen luottamana oman maan edustajana,, että sillee,, me edustetaa vaa suomee resitentin rinnalla maalimalla ja hoijetaa asioita kuntoo, siinä teille!!

    todellakin.
    Kuka edustajaa ja mitä edustaa?

    Äänestä

  • kommentti sinulla kirjoitti:

    todellakin.
    Kuka edustajaa ja mitä edustaa?

    Suomen romanien edustaja, joka tietysti teki residentille taustat....."Mirkku" Miranda Vuolasranta, katopa netistä uutiset uudelleen ja pane prillit päähän niin näkyyhän se kaikelle kansalle. Ei tuonu itteensä esiin, vaan hoiti taustatyöt ja residentti 'loisti' niinkuien maan päämiehen pitääkin. Kyllä me romanitkin töitä tehään, niistä jotka tekee ei vaan puhuta, kun ne on tavallisia töitä tekeviä pulliaisia

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    Prillit on päässä ja näkyvyys hyvä.

    tätä keskustelua enää

    Äänestä

  • edusti ja ketä? kirjoitti:

    Prillit on päässä ja näkyvyys hyvä.

    ei varmaankaan ollut erityisesti suomen romaneiden edustajana, vaan edusti siis omaa ammattitaitoaan tai asiantuntemustaan liittyen kansainväliseen politiikkaan koskien romaneita. tarjosi siis presidentille taustatietonsa ja asiantuntemuksensa eri maiden romanipolitiikkaan liittyen. Toisaalta kuitenkin edusti suomen romanina suomen tasavallan presidentin rinnalla, hieno asia! Huomatkaa TYÖN merkeissä!

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    pliis, älkää aloittako tätä keskustelua enää

    Äänestä

  • kannata aloittaa kirjoitti:

    tätä keskustelua enää

    Tiesittekö, että T.Halonen on Presidentti, ei suinkaan residentti

    Äänestä

  • voi voi jälleen kirjoitti:

    Tiesittekö, että T.Halonen on Presidentti, ei suinkaan residentti

    että hän on Tasavallan Presidentti. Kyllä sie ootki sivistynyt, voi mahoton.

    Äänestä

  • sie, kirjoitti:

    että hän on Tasavallan Presidentti. Kyllä sie ootki sivistynyt, voi mahoton.

    UKK:n mietteitä romaneista

    Työhön, työhön, sanoi Lapatossu!

    Mustalaiset ovat meillä onneton kansansirpale, joka on säilyttänyt kansallisen erikoislaatunsa sulautumatta suomalaiseen ympäristöönsä.

    Hevoskauppiaina, ennustelijoina ja hyödyllistä työtä tekemättöminä kiertolaisina he rauhan aikana viettävät vuotensa. He olivat muutamin seuduin kiusallinen maanvaiva, sallittu vain sen vuoksi, että vaiva näytti välttämättömältä.

    Mutta oli alueita, joissa mustalaisilla ei ollut tosiasiallista liikkumisoikeutta, kansan voimakas asennoituminen heitä vastaan esti heidän pesiytymisensä näille seuduille. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että mustalaisten joukossa on ollut kunnollistakin väkeä, perheitä, jotka ovat sijoittuneet omalle tilalleen maata viljelemään, käsityöläisiä, jotka ovat saaneet kiinteän kotipaikan, jne.

    Mutta se yleiskäsitys, mikä meillä on mustalaisista, levoton, yhteiskunnalle hyödytön kiertolaisryhmä, pitää kyllä poikkeuksista huolimatta kutinsa.

    Mutta jos mustalaiskysymyksen järjestämiseen aiotaan ryhtyä, ei tule apua siitä, että lähetetään kunnallisille lautakunnille kiertokirje, jossa vaikkapa tiukastikin sanotaan: mustalaiset töihin. Sillä paikallisin voimin on romaaneille vaikea löytää lakia. Ja kuka mustalaiskatraan ottaa töihinsä? Kyllä siinä tarvitaan aivan erikoislaatuisia järjestelyjä. Esim. sellainen, että kaikki ne maan mustalaiset, joilla ei ole vakinaista ammattia ja asuinpaikkaa, koottaisiin työleireille, joilla heidät pantaisiin tekemään työtä omaksi hyväkseen.

    23.9.1942 Urho Kaleva Kekkonen

    (koko teksti osoitteesta https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/8226/TMP.objres.3359.html?sequence=1)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asialla kirjoitti:

--hyvä kun etes Residentti yrittää auttaa--

Halonen hakee ratkaisua kerjäläisongelmaan
09.06.2008 13:35

MTV3-Kari Lumikero

Presidentti Tarja Halonen on keskustellut tänään Bukarestissa Romanian presidentin Traian Basescun kanssa maan romaniväestön hakeutumisesta muihin EU-maihin ansaitsemaan elantonsa kerjäämällä.

Mitään nopeaa ratkaisua ongelmalle ei ole luvassa, ja Romanian presidentti vetosikin muiden maiden apuun. Hän korosti kuitenkin, että Romania ei suunnittele minkäänlaisia matkustusrajoituksia omille kansalaisilleen, edustavatpa he sitten maan valtaväestöä tai romaneja.

Halonen kertoi presidenttien yhteisessä lehdistötilaisuudessa, että katukerjääminen vahingoittaa Romanian muilta osin hyvää mainetta Suomessa.

- Se näkyy meillä Romaniasta eniten, ja se on vahinko. Tehkäämme työtä yhdessä ongelman ratkaisemiseksi hyvässä hengessä, Halonen vetosi.

Yhtenä ratkaisuna Halonen piti romanilasten koulutuksen kehittämistä.

- Pohjolassa emme pidä kerjäämistä työnä, Halonen korosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu