Jos Espoon pahamaineinen käräjäoikeus, jolta tosiaan voi odottaa mitä tahansa (Kekkonen/Urho alias Oikea Urho), johtajanaan lauhkea laamanni Mikkola, olisi pakotettu ottamaan kantaa Bodominjärven murhapaikalla tunteja murhien jälkeen hääräilleeseen murhaajaan, olisi loppulausuma ollut tällainen:
"Vaikka murhaaja puuhailikin murhapaikalla vielä tunteja murhien jälkeen, raahaten yhtä naisuhria ja tämän riisuen, mikään ei edes kokonaisuutena ajatellen viittaa siihen, että puuhailija olisi ollut osittain rakkaan Irmelinsä päältä löydetty Gustafsson.
Koska tätä murhaajaa ei kukaan nähnyt raahailua ja riisumista tekemässä, katsoo oikeus, vaikka mainitut teot ovatkin esitettynä aikana tapahtuneet, ja paikalla on murhaaja ollut, oikeaksi jättää tämän murhaajan henkilöllisyyden arvailun tämän jutun osalta tekemättä, ja siten tämän tunteja murhien jälkeen paikalla puuhailleen murhaajan henkilöllisyyden jäävän toteen näyttämättä, ollen siten mahdollista hänen olleen kuka tahansa, paitsi Gustafsson, joka se kieltää olleensa, ja parhaaksi jättää koko tämän osan jutusta kokonaan käsittelemättä."
Amen

Vastaukset 4
Vanhimmat
kiinni, leiki muuten sillä pullolla....kaikki nauraa kun olet niin maalta.
Paalua perseeseen! Awa tykkää ja Ana lykkää.
Jos Mikkola olisi ollut noin hölmö, niin juttu olisi viety hoviin. Tajua nyt vihdoin, että haukut ihan väärää puuta.
Ei Mikkola tyhmä ole, laiska ehkä, mutta ei tyhmä. Lisäksi hän on, kuten huomattiin, lauhkea ja aina hyväntuulinen, oikein leppoisa papparainen.