Olen 19 ja minulla on hyvin läheiset välit kohta 8-vuotiaaseen serkkuuni, hän on minulle kuin pikkusisko; kyselee minulta asioita ja totuuksia elämästä. Olen miettinyt, mitä teen jos hän kysyy minulta joskus jumalasta. Minusta tuli ateisti rippikoulun jälkeen. Voinko sanoa tokaluokkalaiselle, että minun mielestä mitään Jumalaa ei ole, vaikka juuri hänelle on koulussa uskonnontunnilla niin sanottu...??
Minusta uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia, ja siihen suhtautuminen tulisi muotoutua itsestään. Koulun uskonnonopetus ei kylläkään tue kantaani..
Minusta uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia, ja siihen suhtautuminen tulisi muotoutua itsestään. Koulun uskonnonopetus ei kylläkään tue kantaani..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Todella hienoa, että pohdit asiaa.
Oletko ajatellut, että kertoisit ensin yleisestä suhtautumisesta Jumalaan. Siis siitä, kuinka moni uskoo Jumalan olemassaoloon ja luomiskertomukseen. Voisit ehkä kertoa siitä. miten monet uskovat hiukan erilailla. Tarkoitan ns. kirkkouskovaiset ja sit ihan tavallinen kansa omissa mielissään.
Sitten voisit ehkä tuoda oman kantasi esille. Kertoa mitä sä ajattelet ja miksi sun ajattelu Jumalaa kohtaan on mikä on.
Ainakin minä arvostan sinussa tosi paljon sitä, että et halua "runnoa" omaa mielipidettäsi häneen vaan jätät valinnan hänelle, oletpa hiukan huolissasikin ettet vaikuta liikaa hänen ajatuksiin.
Ja sitten kun me vanhemmat vielä sanotaan, että nykyajan nuoret ei ajattele ja nykynuoret sitä sun tätä. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee sun kirjoituksen ja tarkentaa asenteita. Niin monessa asiassa meillä on teistä nuorista oppimista.
Mietin vaan kun pikkutytölle opettaja on suuri vaikuttaja, mutta toisaalta minä olen hänelle "isona tyttönä" ihailun kohde, että miten tyytö menee pyörälle päästään kun kaksi "aina oikeassa olevaa ja kaikkitietävää" onkin niin vaikesti ymmärrettävästä asiasta eri mieltä...
Mitä jos kertoisit lapselle, että jokainen voi muodostaa jumalasta oman käsityksensä.
Omaa uskontoa tai uskontomuutta ei passaa etenkään lapsille tuputtaa. Anna serkkusi tehdä sitten oma ratkaisunsa, kun hän on siihen valmis.
Läheisen kuolema voi olla lapselle todella kova paikka, koska hän ymmärtää miten suuri rikos elämää vastaan kuolema on. Silloin voi uskonnosta olla lohtua pienelle surijalle.
En kyllä osaa eilistä paremmin vastata. Se, että pohdit noin paljon tulevaa isoaa asiaa osoittaa, että olet tosi järkevä. Sitten kun asia tulee ajankohtaiseksi olen varma, että löydät oikeat sanat kertoaksesi niin oman kuin opettajankin uskon ko asiasta.
Hyvää jatkoa ja onnen sitten aikanaan.
"...miten suuri rikos eämää vastaan kuolema on."
Anteeksi nyt vain, mutta mikä ihmeen rikos kuolema on elämää vastaan???!!???
Kuolema on osa elämän kiertokulkua, aivan yhtä tärkeä ja luonnollinen kuin syntymä tai elämä itse. Ilman kuolemaa ei olisi itse elämääkään, joten miten ihmeessä kuolema voi olla rikos elämää vastaan? Jos jokin on rikos elämää vastaan, se on kuolemattomuus.
Missä ihmeen tynnyrissä sinä olet päässyt kasvamaan? Oletko koskaan opiskellut esimerkiksi biologiaa?
Minun mielestäni valehtelu ei ainakaan kannata. Joutuisit vain hankalaan tilanteeseen, jos myöhemmin esimerkiksi rukoiltaisiin jossain tms.
Eivät lapset niin yksinkertaisia ole kuin voisi kuvitella. Luulen että serkkusi kyllä ymmärtää kun selität asian.
Kerro lapsille eri maiden tavoista, vaikka muslimeista. Tämä on itsessäänkin hyödyllistä, ja tällöin oma kantasi näyttää paljon järkevämmältä - silloin kysymys ei enää ole "onko ateismi vai kristinusko oikeassa" vaan "mikä uskonto vai ateismi vai eikö mikään on oikeassa".
ihan suoraan että olet ateisti. tuskin se lapselle on mikään yllätys että kaikki maailmassa eivät usko jumalaan
itse uskon Jumalaan ja olen tunnustuksellinen kristitty (18v.). Olen vähän miettinyt samaa aikaisemmin ja olen tullut sellaiseen tulokseen, että lapselle lapsenusko on hyvin luonnollista ja turvaa antavaa, jos sellainen syntyy ja joskus 12-> ikävuodesta nuori alkaa pohtia syvemmin näitä asoita. Niin olen itse ajatellut, että sanon suoraan lapselle, että minä uskon Jumalaan ja minä rukoilen Jumalaa, mutta toisaalta minusta on tärkeää tehdä lapselle ajoissa selväksi, että kaikki eivät usko Jumalaan. Itselleni oli nimittäin pieni järkytyskin se ala-asteen alettua, kun tajusin, että uskominen on jotain hävettävää ja jotain typerää, mistä ei saanut puhua. Olin oppinut sen kauniiksi ja luonnolliseksi asiaksi, totuudeksi, ja yhtäkkiä siitä tuli oma salainen asiani, josta ei voinut kertoa kellekään. Omassa sisimmässäni pidin sitä aina tärkeänä ja rukoileminen oli mulle kauhean tärkeää selviämisen ja toivon kannalta. Jep. Kannattaa sanoa totuus. Mutta tärkeää on myös, ettei lapsi tunne syyllisyyttä siitä, että itse uskoo
Kerro pois vaan. Kyllä tuon ikäiselle voi kertoa, ettei kaikkien ole pakko uskoa jumalaan.
Minun mielestäni paras tapa on kertoa lapselle totuus, että sinä et usko Jumalan olemassaoloon.
Hänelle varmasti herää kysymyksiä asiasta ja niistä on hyvä keskustella.
Mielestäni hänelle voi ja kannattaa myös kertoa, että Jumalan olemassa oloa ei ainakaan tänäpäivänä pystytä aukottomasti todistamaan ja siksi ihmiset ovat asiasta eri mieltä. Toiset uskovat, että Jumala on olemassa, toiset eivät usko. Ja että on olemassa erilaisia käsityksiä Jumalasta (mm. kristityt ja muslimit) - juuri siksi, että hänen olemassaoloaan ei pystytä todistamaan.
Mielestäni on myös tärkeä mainita lapselle, että ateismi ja uskovaisuus ovat kumpikin yhtä oikeita ajattelutapoja ja hänellä on oikeus olla kumpaa mieltä tahansa. Käytännössä ajattelin tätä myös siltä kannalta, että tekee lapselle selväksi, että vaikka sinä ja hänen (uskonnon)opettajansa olette eri mieltä Jumalan olemassa olosta, se ei tarkoita sitä, että jompikumpi olisi välttämättä väärässä.
Asia on monimutkainen, mutta kuten joku täällä jo kirjoitti, lapset ymmärtävät joskus aivan käsittämättömän monimutkaisiakin asioita. Keskustele hänen kanssaan avoimesti ja rohkeasti, muista kuunnella mitä hän sanoo ja pohtii (no, tämä varmaan oli turha huomautus, kuulostat oikeasti fiksulta tyypilta!).