Polygamia.
Polygamia - eli moniavioisuus, oli tosin sallittua, mutta sitä ei sovellettu käytännössä - ymmärrettävistä syistä. Olihan tasa-arvoisuus saarella ehdoton, joten se oli tarpeetonta.
Jokaiselle löytyi aina partneri, vaikka ei ollutkaan kihlautunut tai aviossa. Joillakin Polynesian saarilla on tosin esiintynyt niin sanottuja polyandrisia avioliittoja. Se tarkoittaa sitä, että naisella on useampia aviomiehiä. Jokainen kuitenkin oman arvonsa jälkeen.
Vähän kääntäen verrannollinen tilanne vanhan testamentin aikojen ”jalkavaimoihin”. (jalkamiehiä? – hm?)
Joka tapauksessa, eroavaisuus ei ollut kuitenkaan kovinkaan suuri, olihan kaikilla silti tilaisuus ”huvitteluun” milloin vain halutti, vaikka sattuikin olemaan naimisissa - huolimatta siitä, oliko nainen vai mies.
Vaikka Alioua oli sekä kaunis, että kuuma, aloin siitä huolimatta itsekin vähitellen käyttää ”tarjontaa” - ja uuden kulttuurin suomaa oikeutta hyväkseni - olemalla sukupuoliyhteydessä saaren muidenkin kaunottarien kanssa.
Olinhan sitä paitsi valkoisen rodun edustajana erikoisen haluttu juuri niihin hommiin.
Minun ei sitä paitsi enää tarvinnut pelätä tulevani isäksi, koska rakastelin vain naimisissa olevien naisten kanssa. Tiesin nimittäin, että jos he tulisivat raskaaksi, olisivat heidän miehensä ilman muuta hyväksyneet lapsen omakseen. Sekin kuului Polynesian tapoihin ja kulttuuriin. Kuka lapsen biologinen isä oli, on toisarvoista heille, koska tärkeintä oli suvun jatkuvuus.
Näin ollen saarilla ei ollut lainkaan niin sanottuja ”äpäriä”.
- - -
Sain viimein pitkän ajan kuluttua kotoani kirjeen. Veljeni kertoi siinä äitimme sairastuneen johonkin vakavaan tautiin. Tietysti tulin huolestuneeksi. Rakastinhan äitiäni, vaikka olimmekin olleet erossa vuosikaudet.
Päätin lähteä käymään kotona äitiä katsomassa. Ehdotin, että Alioua ja lapsemme Kalioua lähtisivät mukaani. Pitkän harkinnan jälkeen Alioua suostui viimein. Hän oli kuitenkin epäröivä sen suhteen, voisimmeko ottaa Kaliouan mukaamme. Eihän hän ollut vielä vuodenkaan vanha. Sitä paitsi, ei ollut minkäänlaista estettä sille, että jättäisimme hänet saarelle, koska Aliouan vanhemmat mielellään ottaisivat Kaliouan hoitoonsa niin pitkäksi aikaa minkä olisimme poissa. Tehtiinhän näin muulloinkin, saarten asukkaiden tehdessä pitkiäkin meripurjehduksia kanooteillaan. He jättivät aina pikkulapset saarelle toisten hoitoon.
Alioua ei tosin koskaan ollut matkustanut kauemmaksi, kuin lähisaarille, tai Suvan kaupunkiin, jossa hän oli käynyt yhden kerran. Hän oli näinollen huolissaan valmistellessamme matkaamme.
Olin kertonut hänelle paljonkin kotimaastani kaukana pohjolassa - lumesta, talvesta, sekä kotitilastamme ja elämästämme Suomessa. Hän oli siis utelias näkemään maan, josta hän ei ennen tuloani ollut kuullut puhuttavankaan.
Ennen matkaamme järjestivät saaren asukkaat meille mahtavan jäähyväisjuhlan. Koko Aliouan suku oli kokoontunut meitä hyvästelemään. He ymmärsivät, että matkamme tulisi olemaan toisenlainen, kuin heidän kanoottiretkensä, jotka saattoivat kestää muutamasta päivästä pariin viikkoon Tyynellä Valtamerellä. Palaisimmehan kuitenkin takaisin.
Se, että lähtisimme matkalle, joka kestäisi kauan, ei saarelaisia erikoisemmin huolestuttanut, koska heillä ollut samaa aikakäsitettä kuin meillä länsimaalaisilla. Viikko, kuukausi, tai jopa vuosikin sinne tai tänne, oli heille samantekevää.
Heitä huolestutti ehkä eniten se, että matkustaisimme toiselle puolelle maapalloa – vieraaseen, ja ehkä vähän pelottavaankin maahan. Olivathan he kuulleet minun kertovan sodasta Venäjää vastaan, ja he rinnastivat sen toiseen maailmansotaan. Olivathan Tyynen Valtamerenkin alueet kokeneet toisen maailmansodan kauhut japanilaisten julmuuksineen, ja se muistutti heitä pelosta, jota he olivat kokeneet.
Juuri heidän saarensa oli tosin säästynyt japanilaisten miehitykseltä, joten heillä ei ollut omakohtaisia kokemuksia sodasta. He olivat kuitenkin olleet yhteydessä muiden saarten asukkaisiin, jotka olivat kokeneet japanilaisten hirmuvallan.
Kun selitin heille, että sota oli Euroopassa päättynyt jo aikoja sitten, rauhoittuivat he huomattavasti.
Seuraava luku: Matkalla Suomeen.
Polygamia - eli moniavioisuus, oli tosin sallittua, mutta sitä ei sovellettu käytännössä - ymmärrettävistä syistä. Olihan tasa-arvoisuus saarella ehdoton, joten se oli tarpeetonta.
Jokaiselle löytyi aina partneri, vaikka ei ollutkaan kihlautunut tai aviossa. Joillakin Polynesian saarilla on tosin esiintynyt niin sanottuja polyandrisia avioliittoja. Se tarkoittaa sitä, että naisella on useampia aviomiehiä. Jokainen kuitenkin oman arvonsa jälkeen.
Vähän kääntäen verrannollinen tilanne vanhan testamentin aikojen ”jalkavaimoihin”. (jalkamiehiä? – hm?)
Joka tapauksessa, eroavaisuus ei ollut kuitenkaan kovinkaan suuri, olihan kaikilla silti tilaisuus ”huvitteluun” milloin vain halutti, vaikka sattuikin olemaan naimisissa - huolimatta siitä, oliko nainen vai mies.
Vaikka Alioua oli sekä kaunis, että kuuma, aloin siitä huolimatta itsekin vähitellen käyttää ”tarjontaa” - ja uuden kulttuurin suomaa oikeutta hyväkseni - olemalla sukupuoliyhteydessä saaren muidenkin kaunottarien kanssa.
Olinhan sitä paitsi valkoisen rodun edustajana erikoisen haluttu juuri niihin hommiin.
Minun ei sitä paitsi enää tarvinnut pelätä tulevani isäksi, koska rakastelin vain naimisissa olevien naisten kanssa. Tiesin nimittäin, että jos he tulisivat raskaaksi, olisivat heidän miehensä ilman muuta hyväksyneet lapsen omakseen. Sekin kuului Polynesian tapoihin ja kulttuuriin. Kuka lapsen biologinen isä oli, on toisarvoista heille, koska tärkeintä oli suvun jatkuvuus.
Näin ollen saarilla ei ollut lainkaan niin sanottuja ”äpäriä”.
- - -
Sain viimein pitkän ajan kuluttua kotoani kirjeen. Veljeni kertoi siinä äitimme sairastuneen johonkin vakavaan tautiin. Tietysti tulin huolestuneeksi. Rakastinhan äitiäni, vaikka olimmekin olleet erossa vuosikaudet.
Päätin lähteä käymään kotona äitiä katsomassa. Ehdotin, että Alioua ja lapsemme Kalioua lähtisivät mukaani. Pitkän harkinnan jälkeen Alioua suostui viimein. Hän oli kuitenkin epäröivä sen suhteen, voisimmeko ottaa Kaliouan mukaamme. Eihän hän ollut vielä vuodenkaan vanha. Sitä paitsi, ei ollut minkäänlaista estettä sille, että jättäisimme hänet saarelle, koska Aliouan vanhemmat mielellään ottaisivat Kaliouan hoitoonsa niin pitkäksi aikaa minkä olisimme poissa. Tehtiinhän näin muulloinkin, saarten asukkaiden tehdessä pitkiäkin meripurjehduksia kanooteillaan. He jättivät aina pikkulapset saarelle toisten hoitoon.
Alioua ei tosin koskaan ollut matkustanut kauemmaksi, kuin lähisaarille, tai Suvan kaupunkiin, jossa hän oli käynyt yhden kerran. Hän oli näinollen huolissaan valmistellessamme matkaamme.
Olin kertonut hänelle paljonkin kotimaastani kaukana pohjolassa - lumesta, talvesta, sekä kotitilastamme ja elämästämme Suomessa. Hän oli siis utelias näkemään maan, josta hän ei ennen tuloani ollut kuullut puhuttavankaan.
Ennen matkaamme järjestivät saaren asukkaat meille mahtavan jäähyväisjuhlan. Koko Aliouan suku oli kokoontunut meitä hyvästelemään. He ymmärsivät, että matkamme tulisi olemaan toisenlainen, kuin heidän kanoottiretkensä, jotka saattoivat kestää muutamasta päivästä pariin viikkoon Tyynellä Valtamerellä. Palaisimmehan kuitenkin takaisin.
Se, että lähtisimme matkalle, joka kestäisi kauan, ei saarelaisia erikoisemmin huolestuttanut, koska heillä ollut samaa aikakäsitettä kuin meillä länsimaalaisilla. Viikko, kuukausi, tai jopa vuosikin sinne tai tänne, oli heille samantekevää.
Heitä huolestutti ehkä eniten se, että matkustaisimme toiselle puolelle maapalloa – vieraaseen, ja ehkä vähän pelottavaankin maahan. Olivathan he kuulleet minun kertovan sodasta Venäjää vastaan, ja he rinnastivat sen toiseen maailmansotaan. Olivathan Tyynen Valtamerenkin alueet kokeneet toisen maailmansodan kauhut japanilaisten julmuuksineen, ja se muistutti heitä pelosta, jota he olivat kokeneet.
Juuri heidän saarensa oli tosin säästynyt japanilaisten miehitykseltä, joten heillä ei ollut omakohtaisia kokemuksia sodasta. He olivat kuitenkin olleet yhteydessä muiden saarten asukkaisiin, jotka olivat kokeneet japanilaisten hirmuvallan.
Kun selitin heille, että sota oli Euroopassa päättynyt jo aikoja sitten, rauhoittuivat he huomattavasti.
Seuraava luku: Matkalla Suomeen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.