Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

P.PIPPELI luku 19

Meistä tuli julkkiksia.

Alkuun he halusivat kuvata meitä hieman puolieroottisissa asennoissa, mutta kieltäydyin tietysti moisesta. En halunnut lyödä rumpua sillä, että olin sattunut löytämään itselleni kauniin vaimon kaukaisesta kulttuurista – toiselta puolen maapalloamme.
Mitä enemmän saimme julkisuutta, sitä enemmän meitä oltiin viemässä eri tilaisuuksiin. Seuraava askel olikin televisioesiintymiset.
Olihan selvää, että Aliouaa täytyi näyttää koko Suomen kansalle. Koska hän puhui melko hyvää suomea, lisäsi se hänen merkitystään joukkotiedotusvälineissä.
Aliouasta tuli siis tunnettu henkilö. Hän tanssi ja lauloi. Häntä haastateltiin telkkarissa ja juorulehdissä. Kysyntä kasvoi siinä määrin, että jouduimme palkkaamaan itsellemme managerin, joka hoiti buukkaukset.
Esiinnyimme - tai oikeastaan – Alioua esiintyi yhtenä päivänä Oulussa, ja toisena päivänä Tampereella. Sieltä menimme Turkuun, ollaksemme seuraavana päivänä jo Savonlinnassa.
Toihan sellainen spektaakkeli meille rahaa, ja mielestäni siinä ei ollut mitään vikaa. Jos kerran suomalaiset olivat niin hulluja, että maksoivat siitä kyseenalaisesta lystistä, että saivat nähdä ”mulattinaisen”, joksi häntä lehtien palstoilla nimitettiin, niin mikäpäs ei? Rahahan ei haise.

Jotta olisimme pystyneet liikkumaan helpommin, ostin auton. Tuliterän Vauxhall Weloxin, jolla ajelimme ristiin rastiin ympäri Suomea pitämässä ”show’ta”. Eihän minulla tosin ollut ajokorttia, mutta luotin siihen, että tarpeen vaatiessa voisin esittää poliiseille Aliouan Polynesialaisen passin. Arvelin, että Suomesta ei löytyisi poliisia joka ymmärtäisi sen päälle mitään.
Alkuun huomasin Aliouan nauttivan saamastaan huomiosta. Olihan tosin monet asiat hänelle harmillisia, ja pahin niistä oli pohjolan kylmyys. Hän esiintyi Rovaniemellä hotelli Pohjanhovissa. Ilta oli ollut oikein onnistunut ja ohjelman päätyttyä rupesivat jotkut saamelaismiehet osoittamaan kiinnostustaan Aliouaa kohtaan. Ilmeisesti he tunsivat jonkinlaista hengenheimolaisuutta häneen, vertaillessaan vaimoni ulkomuotoa omiin saamelaisnaisiinsa.
He olivat ehkä panneet merkille Aliouan eksoottiset piirteet, kuten korkeat poskipäät ja aavistuksen verran vinot silmät, sekä ihon, joka ei ollut valkoinen, vaan vivahti ruskeaan. Piirteet, joita saattoi tavata joissakin saamelaisnaisissakin.
Sitä paitsi, olihan monella saamelaisnaisella yhtä musta tukkakin kuin Alioualla.

- - -

Lapissa oli täysi talvi, mutta hotellissa oli kodikkaan lämmintä. Huomasin, että Alioua tuli kiimaiseksi erääseen lappalaismieheen, joka oli tanssittanut häntä illan mittaan.
Mies ei ollut varannut huonetta itselleen, koska hän oli tottunut heidän ikivanhaan tapaansa, että jos sattui parittelupäälle, tehtiin se ulkona luonnossa, huolimatta siitä, oliko kesä tai talvi. Juuri nyt sattui kuitenkin olemaan syystalvi.
Aslak, joksi hän itsensä esitteli, oli parkkeerannut De Soto-merkkisen autonsa, vuosimallia 1946, hotellin edustalle.
Hän halusi viedä Aliouan ajelulle vanhalla autorämällään.
Kun saamelaismies tajusi, että Alioualla oli seuralainen, ehdotti hän, että lähtisimme yhdessä hänen kodalleen. Idea kiinnosti minua, enhän ollut koskaan vieraillut lappilaismaisemissa. Oletin Aliouankin haluavan nähdä eksoottisen lappalaiskodan.

Ulkona oli 30 miinusastetta, joten kesti aikansa ennen kuin Aslak sai autonsa käyntiin. En osannut aavistaa Lapinmaan pitkiä välimatkoja. Oletin Aslakin kodan olevan muutaman kilometrin päässä. Siitä tuli kuitenkin lähes 300 kilometrin ajo, pitkin talvisia, jäisiä teitä. Talvikelistä johtuen olimme perillä vasta aamunkoitossa.
Laanilassa, muutama kilometriä Kaunispäältä alaspäin, Aslak pysäytti autonsa. Hän pysäköi sen harmaan vajan viereen. Aukaisi vajan oven, jossa odotti neljä poroa ja reki.
Hän selitti, että loppumatka ajettaisiin porolla. Tiesin, että lapissa käytettiin moista kulkuneuvoa, mutta Alioualle se oli unohtumaton kokemus. Meidät peiteltiin rekeen paksujen porontaljojen alle. Aslak lastasi autosta laatikoita reen jalkopäähän.
Hän oli ollut ostosmatkalla Rovaniemellä. Sitten alkoikin hurja matkan teko. Itse hän seisoi reen jalaksilla hoputtaen poroihin vauhtia. Menimme kapeaa talvitietä pitkin, ja jäljistä päätellen tietä kuljettiin vain porokyydillä.
Noin puolen tunnin kuluttua olimme perillä. Aslak pysäytti rekivaljakon aidon lappalaiskodan eteen. Huomasin, että kodan katossa olevasta aukosta nousi savu, josta päättelin, että kota oli lämmin, ja että siellä oli asukkaita. Koko matkamme aikana Rovaniemeltä asti Aslak ei ollut sanonut viittä sanaa enempää. Nytkin hän vain sanoa jurautti:

”Tervetuloa meithän kothaan”.
Menimme sisälle. Tai oikeastaan ”menimme” oli väärä sana. Ryömimme sisään kumarassa kapeasta ja matalasta oviaukosta. Katselin ympärilleni, ja kun silmäni olivat tottuneet kodan hämärään, huomasin, että sen perällä makasi nainen porontaljan alla. Keskellä kotaa paloi pieni tuli, joka lämmitti juuri niin paljon, että ei ollut ainakaan miinusasteita. Tulen yläpuolella riippui musta kahvipannu telineessään. Herkullinen kahvintuoksu leijaili kodassa.
Juuri, kun kahvi oli kiehumaisillaan yli, nainen nousi vuoteeltaan ja nosti pannun tulelta.
-   Hyvvee huomenta, hän sanoi ja jatkoi. Kahavi on sitten valamista.
Sain vaikutelman, että hän oli tiennyt tarkalleen milloin Aslak tulisi kotiin. Miten hän sen tiesi niin tarkalleen, jäi minulle arvoitukseksi.
Hän kaivoi jostakin esille neljä koivunpahkoista tehtyä kousaa. Otti sitten esille ruislimpun, voirasian ja lihaa, joka myöhemmin sitä maistaessani, osoittautui kuivatuksi poron lihaksi.
Kodassa ei vaihdettu montaakaan sanaa, vaan he pitivät kai itsestään selvänä, että vieraat ottavat itse mitä tarvitsevat. Katsoin Aliouaa, ja näin, että hän ilmeisesti tunsi olonsa melko kotoiseksi kodassa. Ja miksipäs ei. Olihan sekin primitiivistä, ihan kuin saarella – siellä kotona. Erona oli vain 35 asteen pakkanen, joka hänen saarellaan olisi ollut yhtä monta astetta plussaa.

Aslak oli kantanut sisään Rovaniemeltä tuomansa laatikot, ja huomasin mitä ainakin yksi laatikoista sisälsi, eli kymmenen pulloa ”Jalluviinaa”!
Pitkä ajomatka oli tehnyt minut nälkäiseksi kuin susi. Kahvi tosin maistui suolaiselle, ja muistin jostakin lukeneeni, että saamelaiset laittoivat hivenen suolaa kahviinsa. Eihän heillä aina talvisaikaan ollut saatavilla juoksevaa vettä, joten he sulattivat kahviveden lumesta.
Lumesta sulatettu vesi on kuitenkin mautonta, joten he suolasivat sen, jotta se maistuisi luonnolliselle puro-, tai järvivedelle. Vähitellen suolamäärä lisääntyi, ja ainakin kahvi - jota juuri silloin maistelin, oli mielestäni ehkä liiankin suolaista.

Tyydytimme kuitenkin nälkämme ruisleivän, kuivatun poronlihan ja kahvin avulla. Syötyämme, Aslak otti esille pullon Jallua, jonka hän pani kiertämään kodassa. Kaikki oli Alioualle ja minulle niin uutta ja outoa, että istuimme vain odottaen mitä seuraisi jatkossa. Kun pullo oli kiertänyt pari kierrosta, Aslak rupesi hyräilemään, minulle – ruotsinsuomalaiselle, täysin oudonlaista lauluaan.

Se alkoi ihan hiljaa, melkein kuulumattomasti. Hän istui kyykkysillään tuleen tuijottaen, samalla kun hän keinutti itseään edestakaisin puolelta toiselle. Hyräily muuttui nynnytykseksi, joka voimistui vähin erin, ja ymmärsin viimein, että se oli joikua. Olinhan, etelässä kasvaneena, kuullut, vain kuulopuheina, Saamelaisten joikumisesta.

-   Nun nun nuu, nuu nunnun nuu...hän joikui yksitoikkoiseen sävyyn, ja siinä oli mukana jotakin taianomaista ja primitiivisen alkuvoimaista mystiikkaa.
Jokainen säkeistö, jos niitä siksi saatettiin kutsua, päättyi aina kuin veitsellä leikaten. Ei siis mitään venytettyä loppusointua.
Hän otti uudet huikat. Tuijotti hetken tuleen, sytytti ihvaisen piipunnysänsä ja jatkoi kohta samaa surumielistä joikuaan
Kun Aslak viimein lopetti, alkoi nainen oman joikunsa, istuen samalla tavalla tuleen tuijottaen, ja vartaloaan kiikuttaen kuin Aslak oli tehnyt. He vuorottelivat joikumisessaan, ja minulla oli hyvää aikaa tarkastella naista.

Arvioin hänen ikänsä olleen 25 vuoden kahta puolen. Aslak oli hänestä joitakin vuosia vanhempi. Mietin mielessäni, olivatko he keskenään naimisissa, koska en nähnyt sormusta kummankaan nimettömässä. Itse joiusta en ymmärtänyt yhtään mitään, vaikka saamenkielen sanotaankin olevan sukua suomen kielelle, mutta olinhan suomenruotsalainen, enkä siis hallinnut täysin suomenkielen eri vivahteita.
Sitä paitsi joiussa vaikutti olevan vain lyhyitä säkeitä varsinaista sanomaa, kun taas enin osa oli vain yhtämittaista ”nun nun nuuta”. Olin kuitenkin huomaavinani, että joikuun oli silti punottu määrätynlainen kertomus. Ehkä he joikunsa avulla kertoivat toisilleen Aliouasta ja minusta. Ehkä automatkamme Rovaniemeltä Laanilaankin sisältyi Aslakin joikuun. Kuitenkin, vaikka yritin pinnistää kuuntelemaan oikein tarkkaan, en silti tullut sisällöstä sen viisaammaksi.
Kuta enemmän pullon sisältö vajeni, sitä intensiivisemmäksi joiku muuttui. Välillä he taas istuivat pitkän tovin vain kodan keskellä hehkuvaan tuleen tuijottaen, täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Saatoin silloin kuulla jostakin kauempaa vertahyytävää ulvontaa.

Susia – ajattelin. Se sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Minua kammotti. Kodan erikoinen ja mystinen ilmapiiri vain vahvisti alkuperäistä primitiivistä tunnelmaa, ja odotin seuraavaksi saavani kuulla noitarummun kuminan jostakin ulkoa. Rauhoitin kuitenkin mieleni, kun tulin ajatelleeksi, että sudet eivät varmasti tulisi liian lähelle ihmisiä. Ei ainakaan tänne kotaan asti. Jahtasivathan ne etupäässä poronvasoja saaliikseen.

Kohta lakkasi joiku, ja Aslak katsoi Aliouaa - sanoen:
-   Nyt Aslak uottaa sinnuu.
Hän otti Aliouaa kädestä, vieden hänet viereensä porontaljojen peittämälle petille. He ryömivät niiden alle, ja saatoin heti kohta porontaljan liikkeistä päätellä mitä Aslak oli ”uottanut”.
Aslakin nainen kävi pitkäkseen omalle petilleen, josta hän vinkkasi minulle merkiksi, että voisin tulla hänen viereensä porontaljan alle makaamaan.
Nauttimani ”Jallun” rohkaisemana en epäröinyt kömpiä hänen viereensä.

Samanaikaisesti, kun kuulin mitä Alioua ja Aslak puuhasivat taljojensa alla, tunsin, kuinka saamelaisnaisen käsi etsi jotakin housujeni sisäpuolelta. Se tarttui patonkiini, joka tietysti tavoilleen uskollisena oli jäykkänä kuin poliisin pamppu. Ilman sen kummempia kommerverkkejä nainen paljasti haruksensa, ja siellä ei ollutkaan muuta kuin alastonta ihoa ja kiimasta märkä karvainen tussu. Ei siis muuta kuin asettaa kalu hollille, ja työntää se vakoon.

Eihän se Alioualle ja minulle mitään uutta ollut, että nussimme muiden kuullen. Päinvastoin - tuntui se kotoisalle. Uskon Aliouankin tunteneen samalla tavalla, päätellen niistä kiimaisista äänistä, jotka kantautuivat korviini.
Kodan keskellä oleva tuli antoi loppujen lopuksi melko miellyttävän lämmön, mutta eihän sitä tietenkään voinut verrata lämpöön, mihin Alioua oli tottunut omassa polynesialaisessa kotimajassaan.

Aslak vaikutti olevan varsinainen sonni, tai ehkä olisi paikallaan verrata häntä porohärkään, (härk) lapissa kun oltiin.
Hän nussi kaunista vaimoani kauan ja antaumuksella. Kuulin, kuinka Alioualla tuli useaan otteeseen, ennen kuin ilmoille kiiri Aslakin joikuminen. Tajusin siitä, että hänellekin tuli purkaus.

-   Nun nun nuu. Nun nun nuuuuuuuu, joikui hän, ja kuulin kuinka sudet vastasivat jostakin lapin kairoilta omalla ulvonnallaan.

Kun saamelaisnainen, jota nussin antaumuksella ja vähintäänkin yhtä suurella innolla kuin Aslak Aliouan kanssa, oli saanut orgasmin, toistui sama joikuminen, mutta huomattavasti kimeämpiäänisenä. Kun itselläni tuli, muistutti se varmasti enemmänkin sonnin mylvintää - kuin saamelaista joikua.

Aktin jälkeen nukahdimme - tyytyväisinä ja onnellisina toistemme kainaloon – poronvällyjen alle.
Nukahdin ihmeen helposti, vaikka kodan lämpö olikin aamuyöstä hyvinkin miinuksen puolelle, kun kodan keskellä ollut tuli oli hiipunut melkein sammuksiin.

Seuraava luku: Aliouan eksoottinen kokemus.
0499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kalle kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu