Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

P.PIPPELI luku 20

Aliouan eksoottinen kokemus.

Heräsin aikaisin aamulla herkulliseen tuoksuun. Katsoin tulisijalle päin, ja näin naisen - jonka nimeä en vieläkään tiennyt, mutta jonka kanssa olin rakastellut - valmistelevan aamiaista.
Aslak makasi edelleenkin petillään, ja päätellen valtavista kuorsauksista, nukkui hän kuin tukki. Tietysti syvää krapulaunta. Aliouasta en nähnyt jälkeäkään.
En kuitenkaan ollut huolissani, koska luotin siihen, että hän osasi pitää itsestään huolen. Nousin kuitenkin ylös ja konttasin ulos kodan pienestä aukosta.

Hohtavan valkoinen lumimaisema sokaisi aluksi silmäni. Kun ne vähitellen tottuivat auringon valaisemaan, valkoiseen lumeen, huomasin Aliouan kauempana porojen aitauksen luona. Hän oli vetänyt päällensä Aslakin poronnahkaisen palttoon, ja hän seisoi taputtelemassa ja juttelemassa poroille. Vaimoni näytti rauhallisen tyyneltä. Menin hänen luokseen ja kiedoin käteni hänen uumalleen sanoen:

-   Tämä on minun maani. Se on iso ja monivivahteinen. Etelässä on juuri nyt kevät, mutta täällä Lapissa on edelleenkin talvi. Mitä pidät maastani?
-   Täällä on niin kylmää. En olisi ikinä uskonut, että missään voisi olla näin kylmää. Mutta täällä on silti myös kaunista. Sitä paitsi tykkään näistä eläimistä. Mitä nämä ovat?
-   Ne ovat poroja. Niitä on täällä Lapissa kymmeniä tuhansia ja saamelaiset saavat elantonsa niistä. Poronhoito on heidän pääelinkeinonsa, ja niiden liha on heidän tärkein ravintonsa, ihan niin kuin teilläkin on sikanne, kalanne ja kananne. Sitä paitsi niillä voi sekä ratsastaa, että vedättää rekeä, tai ahkiota.
-   Ne ovat niin kauniita mahtavine sarvineen. Emmekö voisi viedä joitakin näistä saarellemme?

Ajatus oli minusta täysin älytön. Poroja Polynesian saarille? Nehän kuolisivat ikävään, koska ne ovat tottuneet lumeen, kylmään ja poronjäkälään.

-   Kuulehan Alioua. Se ei olisi oikein viisasta. Ymmärräthän, että nämä porot syövät jäkälää, ja sitä kasvaa vain täällä Lapissa. Ne kuolisivat saarellamme nälkään.
-   No sitten minä haluan jäädä tänne Lappiin lopuksi elämääni. Tunnen olevani täällä kuin kotona.

Tulin sanattomaksi. Nainen joka on elänyt kaiken ikänsä lämpimässä ilmastossa, ikuisessa kesässä, paratiisissa. Nainen joka ei koskaan ennen ollut nähnyt lunta. Kuinka hän pystyisi elämään ilmastossa, jossa vain saamelaiset pärjäävät, ja hekin vuosituhansien tottumuksen ansiosta?
Nyt hän sanoi haluavansa jäädä asumaan villiin ja karuun Lappiin. Olihan siinä melkoinen kontrasti - kuin paratiisilla ja helvetillä.
Lappalaishelvetillä.

Palasimme kotaan, jossa ruoka oli jo valmiina. Meille oli tarjolla erinomainen aamiainen. Purolohta, ohutta leipää, joka oli leivottu yksinkertaisessa uunissa, sekä poronmaitoa. Se oli erikoisin ateria mitä koskaan olin nauttinut, mutta hyvää se oli.
Aslak oli jo noussut porontaljoiltaan syömään, ja nyt hän olikin aikaisempaa huomattavasti puheliaampi.
-   Oottekos nukkunna hyvin? hän kysyi.
-   Olemme nukkuneet erinomaisesti, vastasin.
-   Joo, niin se on. Kodassa nukkuu hyvin, eikä oo kiusana ees itikoita vielä.
Sen enempää hän ei sanonutkaan.

Minua kiusasi, että en tiennyt edes naisen nimeä, jonka kanssa olin jakanut petin, ja jonka kanssa olin viettänyt kokolailla ihanan rakasteluhetken. Siksipä esittelinkin Aliouan ja itseni länsimaisen tavan mukaan.
-   Joo, mie tiiän. Mie oon Aslak ja tuo on Ouli.
-   Onko Ouli sinun morsian tai vaimo? - kysyin.
-   Se on mun nainen. Joo, niin on jämttisti.

En kehitellyt asiaa pitemmälle, koska minusta tuntui siltä, että asia oli loppuun käsitelty.
-   Ryyppy? Aslak kysyi - ja ojensi vasta avatun pullon ”Jallua” minulle.
En tuntenut sikäläisiä tapoja, joten emmin hetken.
Aslak kaatoi kuitenkin itselleen ryypyt, laittoi pullon pois ja ymmärsin siitä, että minun ei odotettu haluavan ryyppyä. Ryyppy joko haluttiin tai ei haluttu. Hän halusi - ja hän otti sen. Toista tarjousta ei tullut.

Täällä saamenmaassa ei eletty tavanomaisten "lantalaisten" tapojen jälkeen, ja tulin huomaamaan, että ei edes aika merkinnyt heille mitään. He elivät, kuten nomadit aina olivat eläneet. He elivät päivä kerrallaan, vuodenaikojen ja auringon nousun ja laskun mukaan.

Kerroin Alioualle, että näin pohjoisessa aurinko ei laskenut kesäaikaan yölläkään, ja että talvella oli pimeää ympäri vuorokauden. Luonnollisesti hänen oli vaikea uskoa sellaista luonnon oikkua todeksi. Olihan hän tottunut siihen, että aurinko nousi aamulla, ja laski illalla heidän horisonttinsa taakse suurin piirtein samaan aikaan, vuodenajoista riippumatta.
Ainut ero Lapissa kesän ja talven välillä oli siinä, että kesällä aurinko oli eteläisellä taivaankannella keskipäivän aikaan ja talvella se tuskin enää näyttäytyi. Näinollen aurinko kesäisin painui jonnekin tunturin huipun taakse, ja talvella se piiloutui moneksi kuukaudeksi samaisen tunturin piiloon.
En olisi varmasti pannut merkille eteläisen pallonpuoliskon aurinkoa ja sen liikkumisrataa ollenkaan, ellen olisi poikasena lukenut Robinson Crusoe nimistä kirjaa.

Siinä kerrottiin, kuinka aurinko paistoi keskipäivällä kesäaikaan pohjoiselta taivaan kannelta. Tämä sai minut kovasti ihmettelemään sitä, ja luulinkin, että kirjassa oli jonkinlainen asiavirhe. Se jäi minua vaivaamaan, mutta pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen toteamukseen, että koska ihmiset eteläisellä pallonpuoliskolla tavallaan seisoivat ylös alaisin meihin nähden, niin tietysti täytyi auringonkin olla taivaalla päinvastaisessa suunnassa
Tultuani siis etelämeren saarille, muistui mieleeni Robinson Crusoe ja tarkistin auringon kierron. Toden totta, niin vain oli, että aurinko kiersi vastapäivään sinne tullessani, mutta silloin olikin kesä.

Alioua oli saanut esimakua pohjoisen kaamoksesta, esiintyessämme Torniossa tammikuussa, ja hän oli pannut merkille, kuinka lyhyt valoisa aika oli päivällä. Sitä vastoin hänen oli vaikea ymmärtää, että aurinko paistaisi ympäri vuorokauden kesäaikaan. Valitettavasti hän ei koskaan saanut tilaisuutta kokea Pohjolan valoisia kesäöitä, syystä että palasimme hänen, meidän saarelle jo ennen sitä.

Aloin olla huolissani seuraavasta esiintymisestämme, jonka piti olla kahden päivän päästä Oulussa. Olisihan Alioua ollut silloin illan pääesiintyjä hotelli Merihovissa.
Odotettiinhan hotelliin sitä paitsi ennätysmäärä yleisöä, koska Alioua oli tullut niinkin tunnetuksi Suomessa oloaikanamme, että monet halusivat nähdä ”Etelämeren eksoottisen kaunottaren”.
Olimme kuitenkin jääneet kiinni, sinne syrjäiseen lappalaiskotaan - kahden harvasanaisen saamelaisen vieraaksi, jotka evät tuntuneet välittävän tämän maailman kiireistä ja menemisistä ollenkaan.

Kaikki muuttui kuitenkin yllättäen seuraavana päivänä.
Heräsimme siihen, että kodan ulkopuolella kävi kova vilske ja vilinä. Kuulimme ihmisten ääniä, joiuntaa ja porojen örähtelyä. Kotaan tunkeutui kymmenkunta saamelaisukkoa jotka polpottivat innokkaasti. Oli jopa tuppisuu Aslakkikin äänessä siinä missä toisetkin. En kuitenkaan ymmärtänyt mitään, koska he puhuivat omaa kieltään – saamea.

Tajusin kuitenkin sen verran, että jotakin tärkeää oli tekeillä. Joistakin sanan tai parin puolikkaista sain viimein koottua sen verran, että ymmärsin kyseessä olevan poroerottelun. En halunnut olla todistamassa moista toimitusta, johon tiesin kuuluvan myös alkukantaisen, porohärkien kuohitsemisen.
He nimittäin murskasivat porojen kivekset hampaillaan. Halusin päästä pois. Tunsin siinä määrin sympatiaa porohärkiä kohtaan, koska pidin julmana sitä, että niiltä otettiin kyky saada maistaa poronaaraitten pillua.
Sanoinkin Aslakille, että meidän täytyisi lähteä takaisin etelään päin, johon hän vain totesi, että:

-   Joo. Ottakee poro ja ahkio. Ajelkhaa siithä Laanilaan. Ottakee sieltä postiauto Rovaniemelle. Se tullee sinne kerran päevässä.

Asia oli sillä selvä. Joutuisimme selvittämään itsemme täältä omin neuvoin. Aslak laittoi ajopelit kuntoon. Kaksi poroa ahkio perässään hän lähetti meidät matkaan. Onneksi ei ollut satanut lunta tulomme jälkeen, muuten emme olisi koskaan löytäneet päätielle. Nyt seurasimme vain vanhoja reenjälkiä.

Pakkanen oli lauhtunut hetkessä neljään viiteen miinusasteeseen. Tultuamme viimein perille Inarin ja Rovaniemen väliselle maantielle, emme tienneet mitä tehdä.
Mitä tekisimme poroille? Asia ratkesi kuitenkin omalla tavallaan, koska noustuamme ahkiosta, porot kääntyivät tulosuuntaan, ja alkoivat laukata takaisin kohti kotia.
Ne löytäisivät varmasti takaisin Aslakin ja Oulan kodalle.

Seisoimme kuitenkin kuin nallit kalliolla autiolla talvitiellä.
Ei kestänyt onneksi kauaakaan, kun kuulimme raihnaisen linja auton äänen lähestyvän jostakin pohjoisesta päin. Kohta ilmestyi mutkan takaa keltainen postibussi. Viittoilimme innokkaana, ja bussi pysähtyi kohdallemme. Auton keulasta saatoin lukea huurteisen kyltin takaa – IVALO – ROVANIEMI. Olimme viimeinkin matkalla takaisin ”sivilisaation” pariin.

Rovaniemellä nousimme helpottuneena Ouluun menevään kiskobussiin. Saattaisimme ehkä sittenkin jatkaa kiertuettamme. Kiertuetta, jonka päätähti oli - Alioua.

Aliouan esiintyminen Merihovissa oli jymymenestys. Hänen alkuvoimaisen eksoottinen esityksensä oli jotakin, mitä ei koskaan ennen oltu niillä leveysasteilla nähty.
Vasta vähän aikaa sitten urbaantuneille suomalaisille hän oli kuin jokin kivikaudelta tullut ilmestys. Jälkeenpäin seurasi tanssit, ja luonnollisesti, oli Alioua taaskin illan keskipisteenä. Kaikki halusivat tanssia juuri hänen kanssaan, eikä minulla tietenkään ollut mitään sitä vastaan.

Kiertueemme kesti melkein vuoden, ja aloin vähitellen harkita, josko tämä oli sitä, mitä halusimme elämältä.
Minulla oli lisäksi omat ajatukseni siitä, oliko Aliouan seksuaaliset nautinnot tilapäisten kavaljeerien kanssa sen arvoiset, että kannatti riskeerata meidän kummankin terveys. Olin tullut ajatelleeksi, että Euroopassa, ja samalla myös Suomessa, oli olemassa jos minkälaisia sukupuolitauteja. Olihan siihen aikaan tippuri ja kuppa vielä yleisiä länsimaissa. Sitä vastoin olivat ne kokolailla tuntemattomia Etelämeren saarilla, ainakin siihen aikaan.

Ahdasmielinen Luterilainen kasvatukseni rupesi muistuttamaan olemassaolostaan, ja huomasin palanneeni esi-isieni vanhaan ja koettuun kristilliseen moraaliin. Mulkkuni oli tosin edelleen yhtä halukas kuin ennenkin, mutta huomasin, että Alioua pystyi antamaan minulle kaiken mitä tarvitsin.
Tuottoisan, ja suurimmalta osin miellyttävän kiertueemme jälkeen teimme yhteisen päätöksen, että nyt saa riittää. Palaisimme takaisin paratiisisaarellemme ja lapsemme Kaliouan luokse.

Seuraava luku: Epilogi.
0695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kalle kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu