yrjölänpuuro

heij,,olen kuullu että yrjölänpuuro helpottaisi ruoka allergiassa,,siis mitä siihen yrjölänpuuroon laitetaan??reseptistä kiitollinen...
6781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aito ja alkuperäinen puuron resepti on seuraava:·

1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
1 dl hirssisuurimoita (hersryynejä)
1 dl riisiä, mieluimmin tummaa
1 dl ohrasuurimoita (voivat olla myös rikottuja)
2 litraa vettä
5 g merisuolaa

Suurimot saavat liota ennen paistumista 6-10 tuntia. Liotusvettä ei kaadeta pois, vaan se jätetään puurovedeksi. Suola lisätään vasta liotuksen jälkeen. Puuron voi keittää tai paistaa. Paistaminen on vähemmän työlästä. Uuni säädetään 180 C asteen lämpöiseksi ja puuroa paistetaan vähintään 2 tuntia.

Äänestä
  • Kiitokset kokkivitoselle reseptistä...ei ku puuro porisee....

    Äänestä

  • Muuten aika mukavaa tietoa,mutta tuosta kalkista saannista hieman.

    Kirjoittajan sivuilla ei ainakaan minulle selvinnyt,mikä on luiden osuus tarkalleen tai esim.suunnilleen ruokinnassa.Sillä kun on merkitystä kokonaisuuden kannalta hyvinkin paljon.
    Minä ymmärsin niin,että varsinaisesti koirat ei syö luita ruoka-aineena päivittäin ( siis samalla lailla),vaan pikemmin jyrsiminen isojen luitten kanssa on ajanvietettä.Ja siinä irtoaa,mitä irtoaa.Noin inä ainakin jyrsimisen käsitän ;)

    Myöskin maitotuotteista saatava kalkki ja lähinnä sen imeytyvyys ei kovin iso ole koiraseläimellä.Eli toisen sanoen,jos noin ruokkkii,eikä koira saa luita myös ruokana,ei pelkästään jyrsittävänä,niin kasvava koira,varsinkaan raskaat ja isot,ei saa riittävästi kalkkia.Joten vaihtoehdoksi jää luuateriat,ja kananmunankuorijauhe tai lisäkalkki purkista.

    Tuosta ensinmainitusta systeemistä ja sen tuloksista en kuitenkaan mitään tiedä,kunhan mainitsin,mutta jälkimmäisestä systeemistä,jossa luut ei ole ruoka-ainesosa varsinaisesti,eli lähinnä perinteisestä puuroruokinnasta tiedän.Ja siihen kuuluu siis lisäkalkki.Muuten ei kalkkia riittävästi tule.

    Äänestä

Saattaa helpottaa tai sitten ei.Avainsana on tietäminen,mille koira on allerginen ja sen poistaminen ruokavaliosta.
Esim.jos koira on allerginen riisille,tai ohralle (esim.ylipäätään kotimaiset viljat),ei tuo puuro millään lailla helpota allergiassa.Mutta jos tuossa ei ole mitään ko.koiraa allergisoivaa,niin ei se silloin tokikaan allergisoi.
Tuo yrjölänpuurohan on sitten vaan yksi esimerkki puuropohjaisen ruokinnan saralta.
Muutenhan sen pohjan voi koostaa miten haluaa,ja nimenomaan kun tietää,mille koira on allerginen,jättää sen pois.

Myös lisukkeissa tuo siis pätee,mitä puuroon tietenkin lisätään.Jos koira on kuivamuonassa oirehtinut esim.naudalle,oirehtii se myös muussa ruokinnassa.Tai muuten ei ole kyse naudalle herkistymiselle.

Jos siis parhaiten haluaa saada koiran oireettomaksi ruoka-aine-epäilyissä,niin ensin on tiedettävä,mille koira on allerginen.Ja siihen ainut varma keino on eliminaatiodieetti.

Äänestä

Siis koirahan ei elä pelkällä puurolla vaan puuroruokinnan olennainen osa on siihen lisättävä raaka liha. Aikuiselle koiralle n puolet puuroa ja toinen puoli raakaa jauhelihaa/mahaa/maksaa/ kalaa/ kanaa jne. Lisänä vihannesosuus, raasteena tai kypsänä soseena. Plus luut/kalkki, erilaiset öljyt kanamunat, piimä, raejuusto, marjat, hedelmät jne kuuluvat yrjölän puurolla ruokittavan koiran ruokavalioon.
Googleta yrjölän puuro niin saat oikeaoppiset ruokintaohjeet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostunu kirjoitti:

heij,,olen kuullu että yrjölänpuuro helpottaisi ruoka allergiassa,,siis mitä siihen yrjölänpuuroon laitetaan??reseptistä kiitollinen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu