Sanosivat että ompa ollut kaunis nuorena,ja näin on sanottu.Äiti oli tosi kaunis nuorena,ja oli myös mumminakin.Niin oli,hän on jo nukkunut pois vuosia sitten.
0Äänestä
tarkoitin
sitä että miltä TUNTUU, kun omasta äidistä sanotaan noin. Kukaan ei ole aiemmin sanonut noin. Hänkin on ollut kaunis, ei kyse siitä. Kyse sydämen sivistyksen puutteesta. Vaikka ajattelisi mielessään, että ompas julma katse tms. eihän sellaista sanota toisen äidistä. Vaikka sitten valkoinen valhe, että toiselle tulee hyvä mieli.
0Äänestä
Äitini kuvaa
tarkoitin kirjoitti:

sanonut että äiti on julman tai muun näköinen.Hän on kylläkin totisen näköinen mutta ei julma eikä surullisen näköinen.
0Äänestä
valokuvassa käynti
oli kuolemanvakava asia. Miehet olivat totisia, ja usein murhaajan näkösiä. Ihan kun olisivat olleet toiselta planeetalta.
0Äänestä
tuo on
skannasin tähän koneelleni jokin aika sitten vaarin, mummon ja muun suvun vanhoja kuvia. Hyvin totista väkeä.
Ne oli sen ajan kamerat, kun piti seisoa minuutti ainakin paikallaan ilmeenkään värähtämättä.
Ei siellä omissa kuvissani ollut ainuttakaan, joissa se todellinen ja lapsena livenä nähty rakastunut hellä katse olisi mitenkään paljastunut.
0Äänestä
vastaus kysymykseen
lue aloitus uuestaa.ja sen mukasesti vastaa.
0Äänestä
äitemuzzi
se oli, mulla on isäni vanhempien kihlakuva v.1916. Molemmat niin vakavina ja totisen näköisinä, se oli tärkeä toimitus. Mummulla on yllään tumma leninki, jossa iso valkoinen pitsikaulus, puvussa on rintaneulakoru, ranteessa kello ja hän istuu tuolilla. Paappa seisoo viistosti takana ja molempien kädet, joissa on sormus, näkyvät selvästi. Mummu kyllä "hieman hymyilee" vaikka ei hymyilekkään, paappa on totinen. Paapalla on vaaleat tuuheat viikset ja hiukset suitu taaksepäin, yllänsä tumma puku, valkoinen paita ja solmio kaulassa. Mummu oli kyllä hyvin sievä nuorena ja silloin ei meikkailtu. Tämä kuva on ihana. Jaa mihinkähän mahtaa sitten aikanaan joutua.
0Äänestä
Äitini kuvaa
Joka antoi sinulle vastauksen kysymykseesi:=)
0Äänestä
Heikunkeikku
...ystäväsi on sanonut äidistäsi noin, niin olipahan epäkohteliaasti sanottu. Minusta tuntuisi kurjalta, jos joku sanoisi minun äidistäni, että onpas julmat silmät. Miten yhdestä valokuvasta voi sanoa noin voimakkaan mielipiteen silmistä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sanosivat että ompa ollut kaunis nuorena,ja näin on sanottu.Äiti oli tosi kaunis nuorena,ja oli myös mumminakin.Niin oli,hän on jo nukkunut pois vuosia sitten.
sitä että miltä TUNTUU, kun omasta äidistä sanotaan noin. Kukaan ei ole aiemmin sanonut noin. Hänkin on ollut kaunis, ei kyse siitä. Kyse sydämen sivistyksen puutteesta. Vaikka ajattelisi mielessään, että ompas julma katse tms. eihän sellaista sanota toisen äidistä. Vaikka sitten valkoinen valhe, että toiselle tulee hyvä mieli.
sanonut että äiti on julman tai muun näköinen.Hän on kylläkin totisen näköinen mutta ei julma eikä surullisen näköinen.
oli kuolemanvakava asia. Miehet olivat totisia, ja usein murhaajan näkösiä. Ihan kun olisivat olleet toiselta planeetalta.
skannasin tähän koneelleni jokin aika sitten vaarin, mummon ja muun suvun vanhoja kuvia. Hyvin totista väkeä.
Ne oli sen ajan kamerat, kun piti seisoa minuutti ainakin paikallaan ilmeenkään värähtämättä.
Ei siellä omissa kuvissani ollut ainuttakaan, joissa se todellinen ja lapsena livenä nähty rakastunut hellä katse olisi mitenkään paljastunut.
lue aloitus uuestaa.ja sen mukasesti vastaa.
se oli, mulla on isäni vanhempien kihlakuva v.1916. Molemmat niin vakavina ja totisen näköisinä, se oli tärkeä toimitus. Mummulla on yllään tumma leninki, jossa iso valkoinen pitsikaulus, puvussa on rintaneulakoru, ranteessa kello ja hän istuu tuolilla. Paappa seisoo viistosti takana ja molempien kädet, joissa on sormus, näkyvät selvästi.
Mummu kyllä "hieman hymyilee" vaikka ei hymyilekkään, paappa on totinen. Paapalla on vaaleat tuuheat viikset ja hiukset suitu taaksepäin, yllänsä tumma puku, valkoinen paita ja solmio kaulassa.
Mummu oli kyllä hyvin sievä nuorena ja silloin ei meikkailtu.
Tämä kuva on ihana. Jaa mihinkähän mahtaa sitten aikanaan joutua.