Hakiko kukaan Tampereelle tiedotusoppia lukemaan? Mitä mieltä olitte kokeesta? Itse olen sitä mieltä, että vaativa oli. Tuli älytön kiire tehtävien kanssa.
Tampereen
Tiedotusoppiin?
11740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Täällä yksi! Vaativa oli juu, joskin tuntui kyllä sujuvan paremmin kuin viime vuonna. Nuo tiedotusopin kokeet ovat siitä ikäviä, että oikeastaan ei voi jälkikäteenkään kovin hyvin arvioida, että kuinka koe meni. Minua ainakin kaihertaa ja yritän olla ajattelematta, miten NYT vastaisin niihin kysymyksiin. Toisaalta, ei kai siinä tilanteessa ja ajassa kukaan pysty ihan briljanttiin suoritukseen - eihän???
Erityisesti kiinnostaisi tietää, millaisia Kunelius-kytkentöjä keksitte siihen mielipidekirjoitukseen. Olikohan siihen joku oikea vastaus?
Mulla on sama vika. Mietin jatkuvasti, mitä olisin voinut tehdä paremmin. Jälkeenpäin ajateltuna käytin aivan liikaa aikaa siihen ideointitehtävään, ja tehtävä 1 jäikin sitten aivan liian vähälle huomiolle. Tieto oli kyllä hanskassa, mutta nyt pelottaa, jätinkö liikaa päähäni (en todellakaan ehtinyt kirjoittaa kaikkea paperille). Toivottavasti muillekin tuli kiire!
Itse käytin kytkentänä tätä ajatusta, että paljolti vain asiantuntijaeliitti pääsee journalismin kautta ääneen. Huono kirjoitus siitä tuli, kun en ehtinyt panostaa kuin 15min.
Ja vaativuushan johtui siitä, että 4 tunnissa piti kirjoittaa 4 kirjoitelmaa ja piirrellä kuvia. Tuli asettua Kuneliuksen ja Seppäsen kenkiin, analysoida, johtaa omia päätelmiä, olla omaperäinen jne... Aika moinen mission impossible siinä ajassa. En ehtinyt melkein yhtään luonnostelemaan vaan lähdin suoraan kirjoittamaan. Aiheetkin oli minulle aika kaukana idearikkaudesta, mutta parhaani tein. :) Tiedotusopin kokeita tulisi pitää kirjoitusrallina. Nostan hattua, jos on joku on siinä ajassa saanut kirjoitettua loistavat 4 esseetä. Itse en ole tyytyväinen kaikkiin, olisivat kaivanneet hieman viimeistelyä. Tiedä sitten häntä.
Pääsinpäs erillisvalinnalla sisään eikä tarvitse enää hinkata mokomassa kokeessa. Kolme kertaa yritin aikoinani ja aina jäi 0,5-1,5 pisteen päähän.
Onnea sisäänpääsyn johdosta!
Meillä muilla on vielä odottelua...
Kaikille teille toimittajaksi tai muihin viestintäalan tehtäviin mieliville: tiedotusoppi ei ole ainoa vaihtoehto. Pääsin lopulta itsekin alalle kun opiskelin vähän erilaista viestintään liittyvää ainetta. Mutta tiedotusoppiakin on kiva päästä lukemaan, koska sen opinnoissa on niin paljon hyödyllisiä käytännön kursseja: kielenhuoltoa, taittoa, valokuvausta, tv- ja radiotyötä. Mutta vaikka ette pääsisikään, älkää heittäkö toivoa. Minä tosiaan hain pääaineilijaksi sen kolme kertaa ja aina jäi hilkulla etten päässyt. Hassua on se, että olen tehnyt toimittajan töitä ja työjälkeäni on kehuttu hurjasti, vaikken olekaan saanut virallista journalistista koulutusta.
Pääsykoetilanne on todella stressaava ja ainakan minä en oppinut journalistista ajattelutapaa Kuneliusta pänttäämällä, vaan työn ja kokemusten kautta. Hyväksi toimittajaksi usein kasvetaan ja kehitytään ajan kanssa. Aika harva 19-vuotias on ajattelultaan niin omaperäinen ja itsenäinen, kuin pääskoe ja ala vaatii. Jos ette pääse sisään, opiskelkaa jotain muuta. Olkaa monessa mukana, lukekaa paljon, seuratkaa ajankohtaisia ilmiöitä, ajatelkaa, keskustelkaa ja kyseenalaistakaa. Kirjoittakaa ja valokuvatkaa. Se on hyödyllisempää kuin haka vuosi toisensa jälkeen opiskelupaikkaan, johon otetaan noin viisi prossaa sisään ja kaikki riippuu aina niin paljon tuurista.
Tiedotusoppia voi tosiaan opiskella esimerkiksi sivuaineena ja pääaineena jotain muuta. Toimittajallahan pitää olla hyvä yleissivistys ja pakkokin opiskella jotain muuta kuin pelkkää tiedotusoppia.
Itselläni on ylempi korkeakoulututkinto toiselta alalta. Siksi haen pääaineena tiedotusoppiin. Elämänkokemustakin on - ainakin vuosissa - jo aika tavalla. :) Olen melkeinpä iloinen, etten päässyt tiedotusoppiin heti lukion jälkeen. Se olisi ollut ihan hullua. En seurannut esimerkiksi politiikkaa tai ulkomaan tapahtumia ollenkaan.
Huoh. Kunpa nyt onnistaisi! Osaatko muuten sanoa, kuinka "helposti" kokeessa ropisee pisteitä?
Pitää vielä tarkentaa tuota kysymystä, että kuinka itse koit pääsykokeessa pisteitä tulevan? Yllätyitkö vai olitko varma, että pääset?
Kuvittelin pääsykokeen aina menneen hyvin, mutta ne menivätkin sitten paljon huonommin kuin olin kuvitellut. En tähän päivään mennessä täysin tiedä, mistä kohdallani loppujen lopuksi kiikasti. Minua on aina töissä kiitelty kekseliäistä juttuaiheista, hyvästä kirjoitustyylistä, hyvästä suomenkielestä, yleissivistyksestä, nopeudesta ja uutisnenästä sekä huolellisesta työskentelystä.
Ehkä ne kuvatehtävät eivät sitten menneet aikoinaan nappiin. Voin ihan suoraa myöntää, että en ole mikään valokuvaaja enkä graafikko ja jätän ne hommat mieluummin alan ammattilaisille. Aivan onnettomia kuvaideani ja kuva-analyysini eivät mielestäni olleet, mutta en osaa repiä mitään kovin henkevää analyysilätinää valokuvasta, jossa on joko hiiltynyt keppi tai hikinen ja vihaisen näköinen Tommi Mäkinen....
Tänä vuonna pääsin siis sisään suoraan papereilla ja hakemuksella, jossa kerroin työkokemuksestani ja perustelin, miksi sopisin alalle. On hieman kornia, että pääsin tuosta vain pääaineilijaksi maisteriohjelmaan, mutta en aikoinaan onnistunut pääsykokeessa enkä saanut t-oppia sivuaineekseni, koska se olisi edellyttänyt omasta pääaineestani enemmän opintoviikkoja kuin laitoksemme voi tarjota, ellei sitten ole saanut jo gradua valmiiksi.... ja ensi vuonnahan t-oppiin tulee myös sivuaineilijoille pääsykoe.
449 osallistujaa oli pääsykokeissa. Ei paha, vai..?
Samaa kävin juuri vilkuilemassa. :)