Muuliloukku valmis

Kahden asunnon loukku tuli takaisin

Tiistai 10.06.2008 klo 08:06 (päivitetty ti 14:50) Kauppalehti
KUVA: PEKKA LASSILA/KL

Asuntomarkkinoille ennustetaan ostajan markkinoita.

Ylihinnoitellut asunnot eivät enää käy kaupaksi ja korkojen nousun pelätään hidastavan asuntokauppaa. Lamavuosilta tuttu kahden asunnon loukku uhkaa tulla takaisin. Nyt onkin ostajan markkinat.

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha varoittaa asunnon vaihtajia kahden asunnon loukusta.

- Myy ensin oma asuntosi, ettet maksa yhtä aikaa sekä uutta ja vanhaa, hän varoittaa Iltalehden haastattelussa.

Inha sanoo, että nyt onkin hyvä olla ostajana liikkeellä ja nyt löytää hyviä asuntoja.

- Myyntiajat ovat pidentyneet, jotkut myyjät ovat ehkä epätoivoisia, jolloin pääsee tinkimään.
Väärä hinta karkottaa ostajat

Epärealistiset hintalaput karkottavat ostajat entistä tehokkaammin.

- Joillakin välittäjillä oli jossain vaiheessa tapana, että alueen hintatasoon lisättiin 10 prosenttia, kun uusi asunto tuli myytiin. Nyt ylihintaista asuntoa ei edes mennä katsomaan, sanoo Igglon toimitusjohtaja Mikko Ranin Iltalehdessä.

- Ei niin tapahdu, että jostain onnenkantamoisena tulisi ostaja, joka ei olisi tietoinen markkinahintatasosta, kuvailee myös Iltalehden haastattelema Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

edes hetki....se helpottaa kummasti =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kusiset paikat kirjoitti:

Kahden asunnon loukku tuli takaisin

Tiistai 10.06.2008 klo 08:06 (päivitetty ti 14:50) Kauppalehti
KUVA: PEKKA LASSILA/KL

Asuntomarkkinoille ennustetaan ostajan markkinoita.

Asuntomarkkinoille ennustetaan ostajan markkinoita.

Ylihinnoitellut asunnot eivät enää käy kaupaksi ja korkojen nousun pelätään hidastavan asuntokauppaa. Lamavuosilta tuttu kahden asunnon loukku uhkaa tulla takaisin. Nyt onkin ostajan markkinat.

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha varoittaa asunnon vaihtajia kahden asunnon loukusta.

- Myy ensin oma asuntosi, ettet maksa yhtä aikaa sekä uutta ja vanhaa, hän varoittaa Iltalehden haastattelussa.

Inha sanoo, että nyt onkin hyvä olla ostajana liikkeellä ja nyt löytää hyviä asuntoja.

- Myyntiajat ovat pidentyneet, jotkut myyjät ovat ehkä epätoivoisia, jolloin pääsee tinkimään.
Väärä hinta karkottaa ostajat

Epärealistiset hintalaput karkottavat ostajat entistä tehokkaammin.

- Joillakin välittäjillä oli jossain vaiheessa tapana, että alueen hintatasoon lisättiin 10 prosenttia, kun uusi asunto tuli myytiin. Nyt ylihintaista asuntoa ei edes mennä katsomaan, sanoo Igglon toimitusjohtaja Mikko Ranin Iltalehdessä.

- Ei niin tapahdu, että jostain onnenkantamoisena tulisi ostaja, joka ei olisi tietoinen markkinahintatasosta, kuvailee myös Iltalehden haastattelema Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu