Julmettuja ongelmia "joillain"

Aluksi nyt tämän palstan kuvaus...tässänäin kaikille taas kerran:

Koiramaiset pulinat

Päästä koira hetkeksi irti ja keskustele muiden koiraihmisten kanssa maailman menosta ja vaikka ihmissuhteista.

Eli tällä palstallahan SAA kirjoittaa ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta nyt kummasti näin alkukesästä "jotkut" tuntuvat saavan kummallisia sätkyjä siitä, että täällä keskustellaan mm. puutarhoista ja linkitetään omia pihakuvia.

Miksi ihmeessä niin on, sillä jokaisellahan on mahdollisuus siihen omaan puutarhaan, jos vain haluja ja taitoja riittää.
Kun jo otsikostakin käy ilmi aihesisältö, niin mun mielestä on sulaa järjenköyhyyttä avata ja lukea kirjoituksia, joista alkaa saamaan niitä kateuden oireita ja alkaa sitte se täysin turha ja asiaton suunsoitto.

Niistä suunsoista ei voi todellakaan tehdä kuin yhden johtopäätöksen...kateus, mutta miksi pitää kadehtia, jos kerran itse ei elämässään eteenpäin halua...? Sitä minä en ymmärrä...ehkäpä ei tarvitsekaan.
792101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Väitteesi kateudesta on sinun kapea-alaisen ajatusmaailmasi tuotos, ei siis todellisuutta.

Miksi kukaan joka ei ole kiinnostunut puutarhan hoidosta olisi kateellinen sinun virtuaalipuutarhastasi?

Se että täällä keskustellaan puutarhan hoidosta ja linkitetään valokuvia, ei esimerkiksi minua haittaa yhtään, avaan jos avaan, ja kuvat useimmiten ovat hyvin kauniita, kuitenkin, mikään ei voisi olla kauempana minun maailmastani kuin puutarhan hoito, kysymys ei ole siitä ettenkö sitä ole kyennyt hankkimaan, vaan kysymys on siitä ettei se kiinnosta.

Sinun tuntuu vain olevan vaikea hyväksyä sitä että maailmassa on paljon muutakin kuin sinun puutarhasi, ja ettei muiden palstalaisten elämä pyöri sinun palstasi ympärillä.

Uskoisin ettei sinua kiinnostaisi vähääkään mikäli keskustelisin ja avaisin ketjun vanhojen, siis, todella vanhojen, autojen entisöinnistä, en silti kuvittele että sinä olet kateellinen niistä.

Äänestä
  • kertoisitko oman mielipiteesi, miksi sinun mielestäsi muutamat ihmiset ovat jo päiväkausia pitäneet melua meidän puutarha-aiheistamme?

    Kun me juttelemme ajankohtaisesta asiasta joka kiinnostaa monia, vaihdamme kokemuksia, jaamme ideoita, etsimme ratkaisuja kimurantteihin kysymyksiin jne ilman mitään eripuraa saaden siksi loukkauksia niskaamme niin osaatko/pystytkö kertomaan mitä ajattelet siitä.

    Äänestä

  • Varsinkin USA_autot.

    Mutta, en välttämättä niitä autojuttuja edes lukisi, jonkun kuvalinkin voisin katsoa, mutta en yksinkertaisesti osasi niihin mitään kommentoida, jos keskustelu olisi samaa tasoa, mitä se noilla talleilla on...

    Joten, nuo kukka-ja pihalinkit on helppo myös ohittaa, jos ne eivät kiinnosta.

    Tälläkin sivulla on monta aloitusta, joita en ole edes avannut, kun otsikosta jo näkee, mitä asia käsittelee. - minusta tämä on helppoa, kun saa itse valita, mita haluaa katsella tai keskustella. - eikös vaan.

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    kertoisitko oman mielipiteesi, miksi sinun mielestäsi muutamat ihmiset ovat jo päiväkausia pitäneet melua meidän puutarha-aiheistamme?

    Kun me juttelemme ajankohtaisesta asiasta joka kiinnostaa monia, vaihdamme kokemuksia, jaamme ideoita, etsimme ratkaisuja kimurantteihin kysymyksiin jne ilman mitään eripuraa saaden siksi loukkauksia niskaamme niin osaatko/pystytkö kertomaan mitä ajattelet siitä.

    minua kuvat ja kirjoitukset eivät häiritse millään muotoa.

    Mutta, olet kai samaa mieltä kanssani siitä että, minä en ole vastuussa siitä mitä muut kirjoittavat, enkä edes yritä väittää tietäväni mistä kirjoittelunsa johtuu, oletan että syitä on niin monta kuin on kirjoittajaakin, luultavasti vain aihe kyllästyttä, oletettavasti myös palstan "vakkareiden" keskeiset välit ja kinat, mutta, yhtäkaikki, kaikki vain arvailuja.

    Typerä, tarpeeton loukkaaminen ei ole mistään kotoisin, tämä mielipiteeni ei ole riippuvainen kirjoittajan nimimerkistä, ei rekatusta eikä rekkaamattomasta, mielipide on sama jokaisesta joka kirjoittaa loukkauksia.

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    kertoisitko oman mielipiteesi, miksi sinun mielestäsi muutamat ihmiset ovat jo päiväkausia pitäneet melua meidän puutarha-aiheistamme?

    Kun me juttelemme ajankohtaisesta asiasta joka kiinnostaa monia, vaihdamme kokemuksia, jaamme ideoita, etsimme ratkaisuja kimurantteihin kysymyksiin jne ilman mitään eripuraa saaden siksi loukkauksia niskaamme niin osaatko/pystytkö kertomaan mitä ajattelet siitä.

    käytin puskiksen aasinsiltaa, siis puskiksen siltaa, olisiko sinulla linkittää sitä nuoruuden kuvaasi?

    Äänestä

  • kahdeksanteen kirjoitti:

    käytin puskiksen aasinsiltaa, siis puskiksen siltaa, olisiko sinulla linkittää sitä nuoruuden kuvaasi?

    nuoruudestani sen haluat, tässä on kuva missä minä olen palleroikäisenä:

    http://images.elfwood.com/art/k/r/krippahl/babytroll.jpg

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    nuoruudestani sen haluat, tässä on kuva missä minä olen palleroikäisenä:

    http://images.elfwood.com/art/k/r/krippahl/babytroll.jpg

    mutta, muistelisin että kyseessä oli kuva sinusta hieman iäkkäämpänä, kertakaikkisen sievä juhla-asu oli sinulla siinä päällä.

    Äänestä

  • joka kovasti kiinnostaa. Tuo vanhojen autojen entisöinti. Pistäppä siitä aloitus, voi vaikka kiinnostaa muitakin palstalaisia.

    Äänestä

  • kuulet kirjoitti:

    hyvin, muistaakseni sinulla oli siinä kuvassa höyhenpuku yllä, mutta, yhtäkaikki kuvien katseluhan on mukavaa, ohoh, mitenkäs osuikaan viikonpolttavaan aiheeseen.

    tänään löydy, jos tämä kuva kävisi.
    Monesti metsässä hiippaillessani olen kuin tässä kuvassa:

    http://www.so-room.com/contents/color/colorpic/driad.jpg

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    tänään löydy, jos tämä kuva kävisi.
    Monesti metsässä hiippaillessani olen kuin tässä kuvassa:

    http://www.so-room.com/contents/color/colorpic/driad.jpg

    sekin, ja niin kauniin vihreät kutrit.

    Anteeksi uteliaisuuteni, hiippailetko oikeasti metsässä?

    Äänestä

  • on näköinen kirjoitti:

    sekin, ja niin kauniin vihreät kutrit.

    Anteeksi uteliaisuuteni, hiippailetko oikeasti metsässä?

    Ihan oikeasti nautin kun saan kököttää jonkin puunrungon päällä keskellä korpea, on hieno tunne kun siinä istuu ihan hiljaa ja liikahtamatta, takaasi kuuluu vain pieni rasahdus, pidätät henkeä ettet vain anna merkkiä itsestäsi, näet miten iso hirvi joka painaa 400-500 kiloa kulkee ohitsesi 30 metrin päästä huomaamatta sinua, se pystyy liikkumaan uskomattoman hiljaa vaikka on suuri ja täynnä voimaa.

    nähnyt joutsenen todella läheltä, tulin jokirantaa koskelta majapaikalle, joutsen uiskenteli joessa ja ilmeisesti ei kuullut tuloani ja näin sen muutaman metrin päästä.

    Hailuodossa pääsin näkemään hirven hyvin läheltä.

    Joko tilasit liput Pariisiin?

    Äänestä

  • kerran,,, kirjoitti:

    liikkua hiljaa näkee monenlaiset kauniit asiat, niinkuin sinä tuon joutsenen.

    Pariisi joutuu nyt odottamaan vielä minua, jostain syystä tämä kesä on nyt niin täynnä touhua ja tohinaa että tehdään vain päivän-parin kotimaanreissuja muutamia.

    Houkuttelisi kyllä jonkunverran hypätä koneeseen ja lentää viettämään pitkää viikonloppua mutta katotaan nyt milloin ehdin.

    on kuitenkin kaikista maista kaunein.

    Joskus olin kuusi viikkoa kiertelemässä Ranskassa, olin viikon Pariisissa, sekä Espanjassa, kuljin junalla ja täytyy sanoa että takaisin tullessa koivut, maamme vihreys, järvet ja joet näyttivät kauniilta.

    Siitä huolimatta on mielenkiintoista nähdä muutakin, mutta, tänä vuonna minäkin suuntaan Lappiin.

    Äänestä

  • Luulen ettei ne puutarhajutut ole oikeasti ketään edes häirinnyt, niitä on jotku käyttäyt vaan välikätenä, kun on haluttu *meille* hattuilla....

    Mieluumminkin tuo on ilkeyttä/piruilua, kuin kateutta, joka on suunnattu vain meille eräille.....

    Äänestä

ja huomioi että siis vaan minun mielipiteeni.
minusta palstalla saa kirjoittaa ihan mistä aiheesta pitää ja haluaa.
kuitenkin ainakin toivon ettei mihinkään el. rääkkäykseen viittaavia viestejä täällä tulisi koska tämä palsta on kuitenkin alaosastona eläimille ja lemmikeille.
jokainen voisi mennä itseensä ja miettiä millä äänensävyllä viestejä kirjoittaa. asioiden ja oman mielipiteiden julkituominen on eri asia kuin se että millä tavalla mielipiteensä ilmoittaa.
tietysti siihenkin nälvimiseen on kaikilla oikeus mutta kivempi olisi palsta jolla keskustellaan aikuisten tasolla. (jos tätä nyt aikuisten palstana pidetään?)
minä en ainakaan ole kateellinen kenellekkään täällä palstalla enkä oikeassa elämässänikään. itse olen tulevaisuuteni luonut.
kyllä se tasapainoinen ihminen näkyy ihan takulla kirjoituksissakin. ja hyvällä itsetuunolla varustettu ihminen ei ala riitelemään ihan joka asiasta.
täällä palstalla on tosi mukavia ihmisiä ja sääli on jos kaikki katoaa ainaisien riitojen vuoksi.

Äänestä
  • Samaa mieltä kanssasi tuosta palstan riitaisuudesta. Mutta onneksi täällä on meitäkin, jotka emme tartu joka nälväisyyn.
    Ei haukku haavaa tee, antaa nälviä vaan. Tappelijat tapelkoot ihan rauhassa, toivotaan, että täällä säilyvät nämä asialliset kirjoittajat kuitenkin mukana.

    Äänestä

  • moikkas sulle. kirjoitti:

    Samaa mieltä kanssasi tuosta palstan riitaisuudesta. Mutta onneksi täällä on meitäkin, jotka emme tartu joka nälväisyyn.
    Ei haukku haavaa tee, antaa nälviä vaan. Tappelijat tapelkoot ihan rauhassa, toivotaan, että täällä säilyvät nämä asialliset kirjoittajat kuitenkin mukana.

    kaikonneet :-(
    toivottavasti palaavat takaisin.

    Äänestä

sisältö sopii myös sinun aloitukseesi kuin nenä päähän. Varsinkin tämä viestisi loppuosa:

""Kun jo otsikostakin käy ilmi aihesisältö, niin mun mielestä on sulaa järjenköyhyyttä avata ja lukea kirjoituksia, joista alkaa saamaan niitä kateuden oireita ja alkaa sitte se täysin turha ja asiaton suunsoitto.

Niistä suunsoista ei voi todellakaan tehdä kuin yhden johtopäätöksen...kateus, mutta miksi pitää kadehtia, jos kerran itse ei elämässään eteenpäin halua...? Sitä minä en ymmärrä...ehkäpä ei tarvitsekaan.""

Tuskin sentään mainitsemasi ketjun aloittaja on sinulle kateellinen. Mielipiteeseen kun on myös hänellä oikeus, kuten sinulla omaasi.

Äänestä
  • että missä kohdin aloitustani olin maininnut jonkun tietyn?
    Jos siellä jonkun maininnan jostain kuvittelet näkeväsi, niin se kyllä tulee ihan omasta päästäsi...valitettavasti!!!

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    että missä kohdin aloitustani olin maininnut jonkun tietyn?

    että koska et maininnut ketään tiettyä, vaan "jotkut", viestiäsi ei voi lainkaan kommentoida, eli, onko nyt niin ettei kirjoituksesi ollut totta, se on vaan kuvitteellinen tilanne, kuvittellisine ihmisineen, jolloin mitään kommentoitavaa ei ole?

    Äänestä

  • nyt sitä kirjoitti:

    niin huomaat varmaankin, kelle tuon vastaukseni osoitin.
    Toivottavaa olisi myös, että ymmärtäisit lukemasi sellaisena, kuin mitä se on kirjoitettu!!!

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    niin huomaat varmaankin, kelle tuon vastaukseni osoitin.
    Toivottavaa olisi myös, että ymmärtäisit lukemasi sellaisena, kuin mitä se on kirjoitettu!!!

    mieltä että huomasin kenelle on kirjoitettu , kenelle vastasin ja ymmärsin mitä on kirjoitettu, joten, mitä tarkoitat tuolla että minun täytyy katsoa tarkemmin?

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    mieltä että huomasin kenelle on kirjoitettu , kenelle vastasin ja ymmärsin mitä on kirjoitettu, joten, mitä tarkoitat tuolla että minun täytyy katsoa tarkemmin?

    sillä tuo on enemmän lapsenomaista jankkaamista kuin aikuisen keskustelua!!!

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    sillä tuo on enemmän lapsenomaista jankkaamista kuin aikuisen keskustelua!!!

    voi ensimmäista ja ainoaa kertaa kysytty kysymys olla jankkaamista?

    Aikuisten keskusteluissa kirjoitukset perustellaan, perustelen oman mielipiteeni sillä että yhden kerran esitetty kysymys ei voi olla jankkaamista, se on sitä aikuisten keskustelua, kysytään, perustellaan, esitetään persoonaan menemättä mielipiteitä vain esillä olevista kirjoituksista, ei luuloista tai olettamuksista kanssakirjoittajan persoonaan liittyen.

    Äänestä

  • ihmeessä kirjoitti:

    miksi sotkeennuit asiaan josta en sinulle ole mitään kirjoittanut. Eli suomeksi sanottuna sotkeennuit asiaan, joka ei sinulle mitä ilmeisimmin edes kuulu...

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    miksi sotkeennuit asiaan josta en sinulle ole mitään kirjoittanut. Eli suomeksi sanottuna sotkeennuit asiaan, joka ei sinulle mitä ilmeisimmin edes kuulu...

    tämä on julkinen keskustelupalsta, eniron ylläpitämä, säännöissä ei ole mitään mainintaa siitä ettenkö voi kirjoittaa juuri siihen ketjuun ja juuri siihen kohtaan johon minä haluan.

    Eniron sivuilla ei myöskään missään näy että kyseessä olisi chat, mikäli haluat ja kaipaat kahdenkeskistä keskustelua jonkun henkilön kanssa, olet erehtynyt forumista, tämä ei ole henkilökohtainen sähköpostisi, eikä sinulla ole siihen, mihin, miten ja mitä kanssakirjoittajat kirjoittavat, mitään sanomista.

    Eli, suomeksi, kysymyksesi on täysin retorinen ja myös täysin tarpeeton, ennekuin kyselee varsin typeriä ihmisiltä, kannattaa ottaa selvää missä niitä kysymyksiä esittää.

    Äänestä

  • perusteellisesti, kirjoitti:

    muistuttaa enemmält ex_sakulin jauhamisii?eix ole kunnol duunii vai mikä pistää taas kertaalleen sekkoileen?

    Äänestä

  • siun juttuis kirjoitti:

    muistuttaa enemmält ex_sakulin jauhamisii?eix ole kunnol duunii vai mikä pistää taas kertaalleen sekkoileen?

    vastata mitään, minä kirjoitan omalla tavallani, muut omallaan, yhteistä kaikille palstalla kirjoittaville on kieli, on erittäin paljon mahdollista että sanat, useatkin, muistuttavat muiden kirjoittajien sanoja.

    Mitä yhteistä kirjoituksillani on ex_sakulin kirjoituksiin, perusteelliset perustelut, asiat jotka otan esille, käyttämäni kieli, vai mikä siinä muistuttaa hänen kirjoituksiaan?

    Äänestä

ja kirjoittelun vapauteen olen samaa mieltä.
Samoiten linkittelyn vapauteen ottaen huomioon niin paljon puhutut tekijänooikeudet sun muut.

Mutta mistä heleskutista vedetään joihinkin, esim. "puutarhakeskusteluihin", kateus?

Voiko se olla joku "sisäpiirin juttu".

Ja jos onkin niin miksi sitä pitää viljellä kasvulavassa jos toisessakin?

Tuollaisesta "jutusta" ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin sen, että "sisäpiiriläisillä" on joitain selvittämättömiä asioita joita he eivät ole kypsiä keskenään selvittämään ja sitä myötä raakileina, vihreinä keskustelupalstalla pyörivät.

Ongelmia siis on ehkä hieman siellä sun täällä.

Vai halutaanko erinäisten kirjoittajien, heidän omasta tahdostaan, "epäselvyyksiä" tarkoituksella käyttää hyväksi ja saada palstalla vipinää aikaiseksi?

Julmetut ongelmat palstaa katsoen painaa siis täällä päälle siltä osin, että:
Ollako vai eikö olla nauramatta tällaisille aloituksille ja siihen saatuihin vastauksiin vaiko vaan nauraa.

Äänestä
  • sanalla sitten voisi kuvata esimerkiksi niitä kirjoituksia joita joku ihmispolo on yön pimeimpään aikaan viimeisen viikon aikana mulle osoittanut, hän on lähes jokaisessa viestissään kertonut kirjoitustensa syyksi sen mitä minä omistan.
    Jos se ei ole kateutta niin mitä se sitten on....

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    sanalla sitten voisi kuvata esimerkiksi niitä kirjoituksia joita joku ihmispolo on yön pimeimpään aikaan viimeisen viikon aikana mulle osoittanut, hän on lähes jokaisessa viestissään kertonut kirjoitustensa syyksi sen mitä minä omistan.

    naurattaa, tuo ihmeessä esille nuo viestit, missä ketjuissa niitä yöllisiä, kateellisia viestejä on ?

    Ei millään pahalla, mutta, totuus on se että, suurimmalla osalla palstalaisista ei ole harmainta aavistustakaan siitä mitä sinulla on tai mikä on virtuaaliomaisuutesi määrä ja laatu.

    Kyllä täytyy olla ajatusmaailman kapea, yksisilmäinen ja suoraan sanottuna harhainen jos kuvittelee, tai edes yhden kerran mieleensä päästää että, palstalla yleisesti kadehditaan sinun "omaisuuttasi" siis, sitä mistä ei ole harmainta aavistustakaan.

    Sanoisin että nyt taitaa ego heittää häränpyllyä, mutta, mikäli olet eri mieltä kanssani, näkisin mielelläni perustelusi ja voisit toki kertoa siitä "omaisuudestasi", muutenhan ei voi vertailla eikä näinollen olla kateellinen.

    Äänestä

  • suorastaan kirjoitti:

    Kolmelta mnena yönä joku rekkaamaton piti melua hänelle ja kyllä mainitsi nimenomaisesti että haukullisen omaisuus oli syy herjaaviin viesteihin joita Haukulliselle kirjoitti.
    En tiedä Haukullisen omaisuudesta, en tiedä mitä asiasta tietää öinen valittaja mutta kovasti haukkui kuitenkin.

    tylsä sinä, viestin lopun kun lukee, niin tietää ettei alkua edes kannata lukea !
    * näkisin mielelläni perustelusi *

    nähnytkään.

    Kuitenkin jos sellaisia on ollut niin ennemminkin "viesteiksi hämärän rajamailta" kutsuisin toisen omaisuuden luettelointia nettipalstelle aamuyön hämärän tunteina kuin suoranaisesti kateudeksi.

    mixet rekkaa ihteis sissää?

    Äänestä

  • manta-elviira kirjoitti:

    nähnytkään.

    Kuitenkin jos sellaisia on ollut niin ennemminkin "viesteiksi hämärän rajamailta" kutsuisin toisen omaisuuden luettelointia nettipalstelle aamuyön hämärän tunteina kuin suoranaisesti kateudeksi.

    eikö jokaisella ole oikeus nimittää itse miltä itsestä tuntuu, vai sinultako on kysyttävä, mikä oikea ja mikä väärä nimitys ???

    Äänestä

  • yyyyyyyyyyyyyyyyy kirjoitti:

    eikö jokaisella ole oikeus nimittää itse miltä itsestä tuntuu, vai sinultako on kysyttävä, mikä oikea ja mikä väärä nimitys ???

    on jokaisella nimitellä asioita ja omaani käytin kirjoittaessani, etten kateutena vaan jonain muuna näen tuollaiset Haukullisen mainitsemat "aamuyön viestit".

    Kysyähän aina voi muttei toki ole pakko. ;-)))!!!

    Äänestä

  • viestit.. kirjoitti:

    Kolmelta mnena yönä joku rekkaamaton piti melua hänelle ja kyllä mainitsi nimenomaisesti että haukullisen omaisuus oli syy herjaaviin viesteihin joita Haukulliselle kirjoitti.
    En tiedä Haukullisen omaisuudesta, en tiedä mitä asiasta tietää öinen valittaja mutta kovasti haukkui kuitenkin.

    esitellä nuo viestit, eikö niin?

    Tämä menee varsin hauskaksi asianomainen ja yksi rekkaamaton ovat kyseiset viestit nähneet, ja kolmen aikaan yöllä, mutta, kerro sinä missä ketjussa olivat, vai tekikö tuo rekkaamaton peräti avauksen, mistä hän kertoi olevansa kateellinen ja mikä tuon kateuden aiheutti?

    Äänestä

  • olen minä jo kirjoitti:

    tylsä sinä, viestin lopun kun lukee, niin tietää ettei alkua edes kannata lukea !
    * näkisin mielelläni perustelusi *

    viestit varsin erilailla, yleensä kannattaa lukea koko viesti, vasta silloin saa käsityksen mistä puhutaan.

    Oletan että valtaosa kirjoittajista aloittaa kirjoittamisensa alusta, joten ehkä kannattaisi lukea se alku ja jättää loppu lukematta.

    Luultavasti sinulta en näe niitä perusteluja, eikö niin?

    Äänestä

  • voisit kirjoitti:

    esitellä nuo viestit, eikö niin?

    Tämä menee varsin hauskaksi asianomainen ja yksi rekkaamaton ovat kyseiset viestit nähneet, ja kolmen aikaan yöllä, mutta, kerro sinä missä ketjussa olivat, vai tekikö tuo rekkaamaton peräti avauksen, mistä hän kertoi olevansa kateellinen ja mikä tuon kateuden aiheutti?

    ne kolmelta yöllä?
    Ne on kirjoitettu kolmelta yöllä ja olen ne lukenut aamukahvia juodessani kun olen aloitellut päivän töitä, about klo 8-8.30 välillä.

    Äänestä

  • nähneensä... kirjoitti:

    ne kolmelta yöllä?
    Ne on kirjoitettu kolmelta yöllä ja olen ne lukenut aamukahvia juodessani kun olen aloitellut päivän töitä, about klo 8-8.30 välillä.

    sitten kirjoitettu kello 5.30 jälkeen koska niitä ei ole silloin ollut, minä taas töihin lähtiessäni vilkaisen palstan n.klo 5.30

    Äänestä

  • voisit kirjoitti:

    esitellä nuo viestit, eikö niin?

    Tämä menee varsin hauskaksi asianomainen ja yksi rekkaamaton ovat kyseiset viestit nähneet, ja kolmen aikaan yöllä, mutta, kerro sinä missä ketjussa olivat, vai tekikö tuo rekkaamaton peräti avauksen, mistä hän kertoi olevansa kateellinen ja mikä tuon kateuden aiheutti?

    ja uma hei , jos säännöt ei koske sinua, niin ne koskevat muita: poistettujen viestien linkittäminen tai kopioiminen on sääntöjen mukaan kiellettyä - ja siitähän sinä pidät huolen - paitsi näissä liittolaisten tapauksissa :)))))))

    Oli kirjoitettu noin. klo 03.33.......mutta poistuivat hyvin sähäkästi aamukahvin aikoihin

    Tuli mieleen - erään ´jäähyllä olevan ´kuumakallettaren viesiltä vaikutti - olikohan töissä ollut silloin hiljaista ;)) ---- ?

    Äänestä

  • näin kyllä ! kirjoitti:

    säälittävä, surkuhupaisa nikkiarvuuttelija.

    Kerro ihmeessä minä aamuna olivat, ja monenko aamukahvin aikaan poistuivat, viiden, kuuden, seitsemän, kahdeksan vai peräti vasta kello yhdeksän kahvin aikaan?

    Äänestä

  • näin kyllä ! kirjoitti:

    ja uma hei , jos säännöt ei koske sinua, niin ne koskevat muita: poistettujen viestien linkittäminen tai kopioiminen on sääntöjen mukaan kiellettyä - ja siitähän sinä pidät huolen - paitsi näissä liittolaisten tapauksissa :)))))))

    Oli kirjoitettu noin. klo 03.33.......mutta poistuivat hyvin sähäkästi aamukahvin aikoihin

    Tuli mieleen - erään ´jäähyllä olevan ´kuumakallettaren viesiltä vaikutti - olikohan töissä ollut silloin hiljaista ;)) ---- ?

    eräitä vaivaavan että jotkut viestit on jääneet heiltä näkemättä, oikeinkohan menettävät yöunensa.

    Mua ihmetyttää että pitävätkö jonkinlaista kirjanpitoa, eräskin rouva kertoo tutkivansa palstan perusteellisesti ennen töihin lähtöään, pistää kellonkin soimaan puoli kuudelta ettei vain nettipalsta jää väliin.
    Siitä voisi jo sanoa yhtä sun toista mutta jääköön sanomatta.

    Eiköhän se riitä että ylläpito ne viestit siivosi ja puuttui asiaan taas kerran. Siksi niitä ei enää muutamiin öihin ole ilmestynytkään.

    tapauksessa kertoa minä aamuna nuo viestit ovat täällä olleet.

    Minä en pidä kirjanpitoa, kuitenkin aamulla töihin lähtiessäni luen netissä uutiset, vilkaisen ne palstat joissa kirjoittelen, pulinapalsta on yksi niistä.

    Täydellä varmuudella viimeiseen kolmeen viikkoon ei arkiaamuisin klo 5-5.30 noita väittämiäsi viestejä palstalla ole ollut.

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    eräitä vaivaavan että jotkut viestit on jääneet heiltä näkemättä, oikeinkohan menettävät yöunensa.

    Mua ihmetyttää että pitävätkö jonkinlaista kirjanpitoa, eräskin rouva kertoo tutkivansa palstan perusteellisesti ennen töihin lähtöään, pistää kellonkin soimaan puoli kuudelta ettei vain nettipalsta jää väliin.
    Siitä voisi jo sanoa yhtä sun toista mutta jääköön sanomatta.

    Eiköhän se riitä että ylläpito ne viestit siivosi ja puuttui asiaan taas kerran. Siksi niitä ei enää muutamiin öihin ole ilmestynytkään.

    vaikuttaa enemmänkin siltä että ihmiset nytkin huutelevat sen totuuden perään, se heitä taitaa vaivata.

    Ilman minkäänlaista kirjanpitoa, jokainen voi aamulla nähdä ja havaita ne pari viestiä jotka ovat 23.00 ja 24.00 välillä palstalle ilmestyneet, aamuyöllä ei juuri koskaan.

    Olisikohan nyt niin että, virtuaaliviestisi, virtuaaliomaisuuden, virtuaali kadehtijasta on silkkaa puupua ja se ihmisiä vaivaa.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    niin kovasti nyt vaivaa niin pyydäppä ne viestit ylläpidolta nähtäväksesi, minullakin ne toki ovat tallessa kiitos erään ystävän mutta A: säännöissäkin kielletään ylläpidon poistamien viestien uudelleen laittaminen ja B: En kai minä nyt ole tollo ja laita palstalle jonkun kirjoittamia minuun suunnattuja herjauksia.

    Viimeviikolla niitä viestejä yöllä yksinäinen piruparka palstalle kirjoitti, yksi on vieläkin paikoillaan jos sitä osaat etsiä.

    yhtenäkään aamuna niitä ei ollut minun netissäni klo 5-5.30 ja se on aivan varma.

    Niin paljon asia ei minua vaivaa että kyselisin niitä, ja miksi niin tekisinkään, minähän tiedän varmuudella ettei niitä ole ollut.

    Tuo että olivat herjauksia, on uusi käänne, tähän saakka ne ovat olleet vain kateuden osoituksia omaisuudestasi.

    siihen paikoillaan olevaan....

    Äänestä

  • viikolla kirjoitti:

    sanot etei asia sinua vaivaa niin että viestejä kyselisit vaikka olet koko illan niiden perään mankunut.

    Rohkaise vain mielesi ja pyydä ylläpidolta.

    Äänestä

  • näin kyllä ! kirjoitti:

    ja uma hei , jos säännöt ei koske sinua, niin ne koskevat muita: poistettujen viestien linkittäminen tai kopioiminen on sääntöjen mukaan kiellettyä - ja siitähän sinä pidät huolen - paitsi näissä liittolaisten tapauksissa :)))))))

    Oli kirjoitettu noin. klo 03.33.......mutta poistuivat hyvin sähäkästi aamukahvin aikoihin

    Tuli mieleen - erään ´jäähyllä olevan ´kuumakallettaren viesiltä vaikutti - olikohan töissä ollut silloin hiljaista ;)) ---- ?

    Onko minulla liittolaisia??? Nyt nauruttaa taas Turkulaista;))) Ovatko keskustelijat mielestäsi joko sodassa toisiaan vastaan,,, ja jossakin asioissa samaa mieltä olevat keskustelijat ovat liittoutuneita?????? Sitten isket minua päin näköä säännöillä. Aselajina näppäimistökö,,,vai ämpäri ja lapio???
    Minä en ole nähnyt todellakaan tuollaisia viestejä,, joissa joku kadehtii jonkun virtuaalikeskustelijan omaisuutta.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    vaikuttaa enemmänkin siltä että ihmiset nytkin huutelevat sen totuuden perään, se heitä taitaa vaivata.

    Ilman minkäänlaista kirjanpitoa, jokainen voi aamulla nähdä ja havaita ne pari viestiä jotka ovat 23.00 ja 24.00 välillä palstalle ilmestyneet, aamuyöllä ei juuri koskaan.

    Olisikohan nyt niin että, virtuaaliviestisi, virtuaaliomaisuuden, virtuaali kadehtijasta on silkkaa puupua ja se ihmisiä vaivaa.

    pysty kantaa vastuut niist teoistas tai mix jatkuvast huastelet vai riitoi toiste perrää ko ei toi ol enä normaali ihmisen käytöst.

    Äänestä

  • viikolla kirjoitti:

    yhtenäkään aamuna niitä ei ollut minun netissäni klo 5-5.30 ja se on aivan varma.

    Niin paljon asia ei minua vaivaa että kyselisin niitä, ja miksi niin tekisinkään, minähän tiedän varmuudella ettei niitä ole ollut.

    Tuo että olivat herjauksia, on uusi käänne, tähän saakka ne ovat olleet vain kateuden osoituksia omaisuudestasi.

    kun ensin väität, ettei mitään ollut ja sitten kuitenkin kirjoitit näin: *Tuo että olivat herjauksia, on uusi käänne, tähän saakka ne ovat olleet vain kateuden osoituksia omaisuudestasi.*

    Aika omituista kyllä...siis todella omituista!

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Onko minulla liittolaisia??? Nyt nauruttaa taas Turkulaista;))) Ovatko keskustelijat mielestäsi joko sodassa toisiaan vastaan,,, ja jossakin asioissa samaa mieltä olevat keskustelijat ovat liittoutuneita?????? Sitten isket minua päin näköä säännöillä. Aselajina näppäimistökö,,,vai ämpäri ja lapio???
    Minä en ole nähnyt todellakaan tuollaisia viestejä,, joissa joku kadehtii jonkun virtuaalikeskustelijan omaisuutta.

    olen esittänyt sulle kysymyksen...miksi et voi siihen vastata???

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    sanot etei asia sinua vaivaa niin että viestejä kyselisit vaikka olet koko illan niiden perään mankunut.

    Rohkaise vain mielesi ja pyydä ylläpidolta.

    minä taas tiedän, en tulkitse, en oleta.

    Laita linkki siihen vielä jäljellä olevaan viestiin.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    kun ensin väität, ettei mitään ollut ja sitten kuitenkin kirjoitit näin: *Tuo että olivat herjauksia, on uusi käänne, tähän saakka ne ovat olleet vain kateuden osoituksia omaisuudestasi.*

    Aika omituista kyllä...siis todella omituista!

    pusiin minä itseni puhuin?

    Eikös se ollut haukullinen joka ensin väitti niiden olevan kateusviestejä, sitten herjausviestejä, minähän vain siteerasin hänen sanomisiaan, toisinsanoen, sikäli, mikäli joku puhui itsensä pusiin se oli haukullinen ja niin sitten ilmeisesti kävi kun sinäkin sen huomasit.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    olen esittänyt sulle kysymyksen...miksi et voi siihen vastata???

    mutta Uma ei varmasti huomannut kysymystäsi, sinä esitit sen puskista, rekkaamattomana.

    Taisi nyt käydä palstan innokkaimmalle ja ahkerimmalle nikkiarvuuttelijalle oikein paha kömmähdys, nyt en enää yhtään ihmettele kun sinä illasta toiseen länkytät minunkin olevan joku rekattu, näköjään sinulle on tuttua puuhaa tuo puskista huutelu.

    Röyhkeästi lainaan kohtaa aloituksessa olevaa tekstistäsi:
    "Eli tällä palstallahan SAA kirjoittaa ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta nyt kummasti näin alkukesästä "jotkut" tuntuvat saavan kummallisia sätkyjä siitä, että täällä keskustellaan mm. puutarhoista ja linkitetään omia pihakuvia. "

    Kenenköhän kanssa keskustelit toisessa keskustelussa,,,,,,,,,,,,
    joskin poistit suivaantuessasi omat tekstisi.
    Ei liene epäselvää niille jotka kyseistä keskustelua seurasivat ;DD

    se sitten muuttuikin ihan tuosta vain sormia napsauttamalla...heh. Tänäänhän oli varsin mielenkiintoinen aloitus siitä, miten minä riitelin ja haastoin riitaa yms...
    Voi koittakaa nyt jo päättää herranjestas sentään!

    Äänestä

  • teitkin kirjoitti:

    mutta Uma ei varmasti huomannut kysymystäsi, sinä esitit sen puskista, rekkaamattomana.

    Taisi nyt käydä palstan innokkaimmalle ja ahkerimmalle nikkiarvuuttelijalle oikein paha kömmähdys, nyt en enää yhtään ihmettele kun sinä illasta toiseen länkytät minunkin olevan joku rekattu, näköjään sinulle on tuttua puuhaa tuo puskista huutelu.

    Jospa nyt lukisit tarkemmin...katos tästä uusiksi:

    Minäpä nyt kysäsen sulta
    Kirjoittanut: issu56 11.6.2008 klo 20.01
    Poista oma viesti
       että missä kohdin aloitustani olin maininnut jonkun tietyn?
    Jos siellä jonkun maininnan jostain kuvittelet näkeväsi, niin se kyllä tulee ihan omasta päästäsi...valitettavasti!!!

    Että ihanko oikeasti kirjoitin puskista???

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    se sitten muuttuikin ihan tuosta vain sormia napsauttamalla...heh. Tänäänhän oli varsin mielenkiintoinen aloitus siitä, miten minä riitelin ja haastoin riitaa yms...
    Voi koittakaa nyt jo päättää herranjestas sentään!

    edes yrittää olettaa että hän huomaisi miten silmiinpistävää touhunsa on niille jotka hänet tuntevat.

    Sinä tiedät ja minä tiedän kenen ajatus ja sanelema se poistettu aloitus hyvin suurella todennäköisyydellä oli.

    Ollaanhan me molemmat saatu niitä paimenkirjeitä oma osuutemme aiemmin joten tuttua on.

    Jostain syystä haluaa hallita keskustelupalstaa, haluaa määrätä kuka saa kirjoittaa ja mitä.
    En ymmärrä miksi hänen on ikäänkuin pakko pitkin palstaa vetää meidät muutamat niihin vihjailuihinsa, ja nyt taas levittelee käsiään että "mitä muka olen vihjaillut".

    Jättäisi meidät rauhassa keskustelemaan niistä aiheista toistemme kanssa jotka meitä kiinnostavat, ei mekään tungeta itseämme hänen juttuihinsa.
    Hänellä on vapaus jutella itseään kiinostavista aiheista, lopettaisi meille nälvinnän meitä kiinnostavista jutuista vaikka ne eivät olekaan hänelle mieluisia.
    Meidän ei tarvi hyväksyttää hänellä mitä kirjoitamme ja mistä keskustelemme, riittää että aiheemme mahtuvat ylläpidon sääntöjen puitteisiin.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    Jospa nyt lukisit tarkemmin...katos tästä uusiksi:

    Minäpä nyt kysäsen sulta
    Kirjoittanut: issu56 11.6.2008 klo 20.01
    Poista oma viesti
       että missä kohdin aloitustani olin maininnut jonkun tietyn?
    Jos siellä jonkun maininnan jostain kuvittelet näkeväsi, niin se kyllä tulee ihan omasta päästäsi...valitettavasti!!!

    Että ihanko oikeasti kirjoitin puskista???

    tullainen viesti, taitaa olla vain oman koneesi kätköissä, mutta, ei kuitenkaan tuossa kohdassa jossa Uma kirjoitti, kenelle lienee kirjoitus osoitettu, siitäkään ei ole mitään tietoa.

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    edes yrittää olettaa että hän huomaisi miten silmiinpistävää touhunsa on niille jotka hänet tuntevat.

    Sinä tiedät ja minä tiedän kenen ajatus ja sanelema se poistettu aloitus hyvin suurella todennäköisyydellä oli.

    Ollaanhan me molemmat saatu niitä paimenkirjeitä oma osuutemme aiemmin joten tuttua on.

    Jostain syystä haluaa hallita keskustelupalstaa, haluaa määrätä kuka saa kirjoittaa ja mitä.
    En ymmärrä miksi hänen on ikäänkuin pakko pitkin palstaa vetää meidät muutamat niihin vihjailuihinsa, ja nyt taas levittelee käsiään että "mitä muka olen vihjaillut".

    Jättäisi meidät rauhassa keskustelemaan niistä aiheista toistemme kanssa jotka meitä kiinnostavat, ei mekään tungeta itseämme hänen juttuihinsa.
    Hänellä on vapaus jutella itseään kiinostavista aiheista, lopettaisi meille nälvinnän meitä kiinnostavista jutuista vaikka ne eivät olekaan hänelle mieluisia.
    Meidän ei tarvi hyväksyttää hänellä mitä kirjoitamme ja mistä keskustelemme, riittää että aiheemme mahtuvat ylläpidon sääntöjen puitteisiin.

    ja koko touhu edelleenkin niin muovista kuin olla ja voi...ja joku/jotkut siihen vielä retkahtaakin, kunnes... No joo, jätän sanomatta.

    Äänestä

  • lienee kirjoitti:

    tullainen viesti, taitaa olla vain oman koneesi kätköissä, mutta, ei kuitenkaan tuossa kohdassa jossa Uma kirjoitti, kenelle lienee kirjoitus osoitettu, siitäkään ei ole mitään tietoa.

    sentään osaa lukea...et näköjään. Vaan syytönhän minä siihen olen...

    Suosittelen sulle nyt, että aloitat lukemaaan tätä ketjua ylhäältä alaspäin, niin johan se sieltä tulee...!!!

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    sentään osaa lukea...et näköjään. Vaan syytönhän minä siihen olen...

    Suosittelen sulle nyt, että aloitat lukemaaan tätä ketjua ylhäältä alaspäin, niin johan se sieltä tulee...!!!

    hokenut koko illan että jos ei ole nähnyt jotain viestiä sitä ei ole ollutkaan, ei raukka näe edes samassa aloituksessa olevia.

    Kunhan hakee hupia taas, perustrolli.

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    sanalla sitten voisi kuvata esimerkiksi niitä kirjoituksia joita joku ihmispolo on yön pimeimpään aikaan viimeisen viikon aikana mulle osoittanut, hän on lähes jokaisessa viestissään kertonut kirjoitustensa syyksi sen mitä minä omistan.
    Jos se ei ole kateutta niin mitä se sitten on....

    mikä pistää sinut päättelemään ,että kyseessä on ihmispolo tai yksinäinen piruparka vaikka joku kirjoittaisi yöllä?
    Miten kukaan voi kadehtia jotakin mistä ei edes tiedä onko sellaista olemassakaan?
    Minäkin luin ne kirjoitukset ja niissä ei ollut mitään mainitsemiasi asioita!

    Liian suuri ego saa aikaan kuvitelman ,että kaikki joka eriää omasta mielipiteestä on herjausta tai kadehtimista.

    Äänestä

  • näin kyllä ! kirjoitti:

    ja uma hei , jos säännöt ei koske sinua, niin ne koskevat muita: poistettujen viestien linkittäminen tai kopioiminen on sääntöjen mukaan kiellettyä - ja siitähän sinä pidät huolen - paitsi näissä liittolaisten tapauksissa :)))))))

    Oli kirjoitettu noin. klo 03.33.......mutta poistuivat hyvin sähäkästi aamukahvin aikoihin

    Tuli mieleen - erään ´jäähyllä olevan ´kuumakallettaren viesiltä vaikutti - olikohan töissä ollut silloin hiljaista ;)) ---- ?

    Tarkoitit varmaan minua?
    Kerro ihmeessä mistä tietosi jäähyistäni on peräisin,seriffikö sen sinulle kertoi vai ylläpito?
    Sinulla on ollut viimeaikoina paljonkin tarvetta julistaa tätä minun jäähyäni,kerro toki miksi niin?

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    olen esittänyt sulle kysymyksen...miksi et voi siihen vastata???

    jo ajat sitten,,mutta miksi et itse nykyään vastaile sinulle esitettyihin kysymyksiin. ja sama kysymys haukulliselle,, nim.merk. "ei laseja vieläkään",,

    Äänestä

Melkeinpä ulkopuolisena väittäisin että kaikista naurettavin juttu on se, että otsikot joissa käsitellään tätä kyseistä kinaa, ovat palstan suosituimpia keskustelunaiheita! Vaikka palsta onkin kaikenlaisille pulinoille niin olisi kiva kuitenkin välillä taas palata tuohon koira-aiheeseen...:)

Äänestä
  • Aiheeseenko, joka ei ole aihe, josta vain ja ainoastaan tulisi tällä palstalla pulista?

    Aiheeseen, joka palstalla voitaisiin palstan kuvauksen mukaisesti heittää huisin nevadaan?

    Äänestä

olet mennyt eteenpäin elämässäsi?ei kovin paljon,samoja kukkapenkkejä ja samoja kysymyksiä..."miten muualla päin, sataako vai paistaa"...

Äänestä
  • oot nyppyny niist krasseist niit siämenii ?

    Äänestä

  • sää hei kirjoitti:

    oot nyppyny niist krasseist niit siämenii ?

    krassei,eli kiillota sitä kritallipaloos vaan,,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

issu56 kirjoitti:

Aluksi nyt tämän palstan kuvaus...tässänäin kaikille taas kerran:

Koiramaiset pulinat

Päästä koira hetkeksi irti ja keskustele muiden koiraihmisten kanssa maailman menosta ja vaikka ihmissuhteista.

Eli tällä palstallahan SAA kirjoittaa ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta nyt kummasti näin alkukesästä "jotkut" tuntuvat saavan kummallisia sätkyjä siitä, että täällä keskustellaan mm. puutarhoista ja linkitetään omia pihakuvia.

Miksi ihmeessä niin on, sillä jokaisellahan on mahdollisuus siihen omaan puutarhaan, jos vain haluja ja taitoja riittää.
Kun jo otsikostakin käy ilmi aihesisältö, niin mun mielestä on sulaa järjenköyhyyttä avata ja lukea kirjoituksia, joista alkaa saamaan niitä kateuden oireita ja alkaa sitte se täysin turha ja asiaton suunsoitto.

Niistä suunsoista ei voi todellakaan tehdä kuin yhden johtopäätöksen...kateus, mutta miksi pitää kadehtia, jos kerran itse ei elämässään eteenpäin halua...? Sitä minä en ymmärrä...ehkäpä ei tarvitsekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu