Öm. Terve.
Kai minä nyt sitten päädyin tänne kuitenkin kirjoittamaan. Eli. Asun viisihenkisessä perheessä, olen esikoinen. Lisäksi on sitten kaksi ala-asteikäistä siskoa ja tietty vanhemmat. Olen tullut huomanneeksi jo jonkin aika sitten, että kotona on aina jollain tavalla kireä tunnelma. Lähtien liikkeelle isästäni, meillä sattuu aina tulemaan kaikenlaista eripuraa. Isälläni on tapana ehdottaa asioitaan viime hetkellä ja arvostella muiden tekemisiä. Hän on hyvinkin äkkipikainen mielipiteissään ja kun kerron esimerkiksi meneväni elokuviin kaverin kanssa, hän ilmoittaa viisi minuuttia ennen lähtöäni, että siskojenkin täytyy päästä mukaan. Intän vastaan, mutta lopulta tietenkin taivun, koska isä on isä ja välttelen riitatilanteita parhaani mukaan. Soitan ystävälleni ja joudun taivuttelemaan hänetkin, sillä isä uhkaa, etten saa mennä ollenkaan, jos siskot eivät pääse. Loppujen lopuksi isä kuitenkin päättää, ettei ole tarvetta mennä ollenkaan, sillä se vie vain turhaa rahaa ym. Ja olen jo tarpeeksi turhautunut sanoakseni mitään.
Pienissä tilanteissa tämä ei haittaa minua pidemmän päälle. Joskus isäni on vain hiljaa ja saan mennä omia menojani. Sen sijaan isot asiat ajavat minut hermoromahduksen partaalle. Voisin ottaa esimerkkinä lukioon hakemisen. Olin koko kevään kertonut isälle, mikä oli ykköstoiveeni ja varmistanut moneen kertaan, että se sopi hänellekin. Viikkoa ennen hakulomakkeen viimeistä lähetyspäivää isäni katsoi pääkaupunkiseudun parhaiden lukioiden listan ja löysi sieltä oman suosikkinsa. Hän tolkutti lukiota kaikki päivät ja raahasi minut tutustumaankin. Hän kertoi, jankutti ja toisteli koko ajan lukiosta, kuuntelematta minua laisinkaan. Kun yritin puhua hänelle, hän joko keskeytti minut tai torjui ehdotukseni ja käänsi sitten aiheen takaisin omaan suosikkiinsa, ylistäen sen hyviä puolia. Koska en ollut tyytyväinen tilanteeseen, hän yritti myös lahjoa minua, kertomalla että ostaisi skootterin, tai vaikka jotain muuta kivaa, jos hakisin kyseiseen vaihtoehtoon. Kieltäydyin kerrankin jyrkästi ja sain hetkellisesti isäni maaniteltua täyttämään hakemus haluamallani tavalla suostumalla laittamaan hänen suosikkinsa toiselle sijalle. Seuraavana päivänä isä aloitti höyryämisen valintojen järjestyksen muuttamisesta ja kun olin jälleen herraa vastaan, hän rupesi kiukuttelemaan. Kunnes löysi toisen aiheen, jonka nostaa esille.
Painotan vielä, että isäni tarkoittaa tietenkin hyvää ja tiedän sen. Moni on sanonut minulle niin. Ja mainitsen vielä, että äitiäni vastaan minulla on hyvin harvoin ongelmia, hänkään ei arvosta isäni tapaa ratkaista asioita ja on tavallaan minun puolellani. Olen hyvin kiitollinen siitä.
Seuraavaksi siskoihini. He tuntuvat välillä kohtelevan minua toisena äitinään ja välillä epäkunnioitettavana siskona. Siskot tappelevat usein, molemmat tuntuvat olevan uhmaiässä, vanhempi on aggressiivinen sekä hyökkäävä ja nuorempi se, joka loppujen lopuksi itkee. Siskojen tappelu ei miellytä meistä ketään talossa, mutta kukaan ei myöskään tee sille mitään. Se harmittaa minua suuresti. Eniten minua kuitenkin turhauttaa se, että asia jätetään minun hoiviini. Joskus, kun siskot tappelevat ja pienempi alkaa itkemään, vanhempien pinna on liian kireällä ja isä suutahtaa. Hän alkaa huutamaan ja uhkaa satuttaa riidan aiheuttajaa, joten vanhempi sisko pakenee vessaan laittaen oven lukkoon, kun nuorempi menee huoneeseensa itkemään. Tässä vaiheessa minä odotan hetken, että isä palaa takaisin sohvalle koneensa ääreen ja kävelen sitten ensimmäiseksi siskojen huoneeseen nuoremman luo. Yleensä isä huomaa minut kävellessäni ohitse ja alkaa huutamaan minulle, syyttäen minua kun en ole vahtinut siskojani, enkä tee mitään kotitöitä ja minun takiani he tappelevat koko ajan. Olen hiljaa, odotan, että isä lopettaa huutamisen ja menen rauhoittelemaan nuorimmaista. Sitten kun tällä saralla on kaikki hyvin, yritän piristää ja menen sitten koputtelemaan vessan ovelle. Kerron toiselle siskolle, että isä on rauhoittunut ja hän voi tulla pois. Sen jälkeen puhun siskojen kanssa, kysyn, mitä tapahtui ja annan molempien selittää oma näkökulmansa. Kuuntelen, huomautan, olen hiljaa ja yritän neuvoa. Kun molemmat tuntuvat rauhoittuneen, annan jonkun kehotuksen (esim. peskääs nyt sitten hampaat) ja palaan huoneeseeni.
Normaalisti siskot tulevat takaisin luokseni juttelemaan. Loppujen lopuksi olen siis taas siskojeni huoneessa, kun isä, joka on istunut koko sen ajan sohvalla koneensa äärellä, nousee ja tulee huomauttamaan, että mitä minä siskojen huoneessa teen, kun he ovat käymässä nukkumaan ja luulenko olevani joku talon isännöijä. Lähden siis pois, annan isän hoitaa asian loppuun. Ja näin jälleen, poistun paikalta, hiljaa ja huomaamatta, ilman että kukaan edes tajuaa mitään. Tärkeintä on kuitenkin, että talossa on jälleen rauha.
Mutta nyt olen alkanut miettimään. Isän tapa toimia ei ole minun mieleeni, olen yrittänyt kannustaa häntä ja molempia vanhempiani ottamaan vastuuta siskojeni asioista, etenkin tämän keskimmäisen, jolla on vaikeuksia koulunkäynnin kanssa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu ja loppujen lopuksi se olen minä, joka vie siskon kouluun, hakee jonkun kerhosta, hoitaa ja huolehtii, koska vanhemmilla on töitä ja he eivät jaksa puuttua asiaan. Ymmärrän kyllä töiden jälkeisen väsymyksen, mutta ne hetket, jolloin minä en ole paikalla, en ole tyhjentämässä tiskikonetta, en ole juttelemassa tai puhumassa siskoilleni, saavat koko talon menemään ylösalaisin. Joskus siskoni kutsuvat minua vahingossa äidiksi, eivätkä he ole tehneet sitä koskaan aikaisemmin.
En tiedä, mitä tällä haen. Ehkä minä vain ylireagoin ja luulen, että asialle pitäisi tehdä jotain. Kaikilla on niin kiire keskittyä omiin tarpeisiinsa, etteivät he ehdi edes kiittää, tai sanoa mitään, joka kannustaisi minua jatkamaan tätä helahoidon pyörittämistä. Joten mietin, että miksi minä edes teen tätä? Ehkä siksi, että haluan pitää tämän perheen koossa.
Onko normaalia huolehtia kotitöistä ja siskoistaan? Onko normaalia taistella isänsä kanssa siitä, kumman mielipide on tärkeämpi itseään koskevissa asioissa? Onko normaalia ahdistua, hermostua ja yrittää olla itkemättä, kun menee taas kerran yli ymmärryksen?
Olen puhunut. Toivottavasti tämä ei ollut turha viesti.
Kai minä nyt sitten päädyin tänne kuitenkin kirjoittamaan. Eli. Asun viisihenkisessä perheessä, olen esikoinen. Lisäksi on sitten kaksi ala-asteikäistä siskoa ja tietty vanhemmat. Olen tullut huomanneeksi jo jonkin aika sitten, että kotona on aina jollain tavalla kireä tunnelma. Lähtien liikkeelle isästäni, meillä sattuu aina tulemaan kaikenlaista eripuraa. Isälläni on tapana ehdottaa asioitaan viime hetkellä ja arvostella muiden tekemisiä. Hän on hyvinkin äkkipikainen mielipiteissään ja kun kerron esimerkiksi meneväni elokuviin kaverin kanssa, hän ilmoittaa viisi minuuttia ennen lähtöäni, että siskojenkin täytyy päästä mukaan. Intän vastaan, mutta lopulta tietenkin taivun, koska isä on isä ja välttelen riitatilanteita parhaani mukaan. Soitan ystävälleni ja joudun taivuttelemaan hänetkin, sillä isä uhkaa, etten saa mennä ollenkaan, jos siskot eivät pääse. Loppujen lopuksi isä kuitenkin päättää, ettei ole tarvetta mennä ollenkaan, sillä se vie vain turhaa rahaa ym. Ja olen jo tarpeeksi turhautunut sanoakseni mitään.
Pienissä tilanteissa tämä ei haittaa minua pidemmän päälle. Joskus isäni on vain hiljaa ja saan mennä omia menojani. Sen sijaan isot asiat ajavat minut hermoromahduksen partaalle. Voisin ottaa esimerkkinä lukioon hakemisen. Olin koko kevään kertonut isälle, mikä oli ykköstoiveeni ja varmistanut moneen kertaan, että se sopi hänellekin. Viikkoa ennen hakulomakkeen viimeistä lähetyspäivää isäni katsoi pääkaupunkiseudun parhaiden lukioiden listan ja löysi sieltä oman suosikkinsa. Hän tolkutti lukiota kaikki päivät ja raahasi minut tutustumaankin. Hän kertoi, jankutti ja toisteli koko ajan lukiosta, kuuntelematta minua laisinkaan. Kun yritin puhua hänelle, hän joko keskeytti minut tai torjui ehdotukseni ja käänsi sitten aiheen takaisin omaan suosikkiinsa, ylistäen sen hyviä puolia. Koska en ollut tyytyväinen tilanteeseen, hän yritti myös lahjoa minua, kertomalla että ostaisi skootterin, tai vaikka jotain muuta kivaa, jos hakisin kyseiseen vaihtoehtoon. Kieltäydyin kerrankin jyrkästi ja sain hetkellisesti isäni maaniteltua täyttämään hakemus haluamallani tavalla suostumalla laittamaan hänen suosikkinsa toiselle sijalle. Seuraavana päivänä isä aloitti höyryämisen valintojen järjestyksen muuttamisesta ja kun olin jälleen herraa vastaan, hän rupesi kiukuttelemaan. Kunnes löysi toisen aiheen, jonka nostaa esille.
Painotan vielä, että isäni tarkoittaa tietenkin hyvää ja tiedän sen. Moni on sanonut minulle niin. Ja mainitsen vielä, että äitiäni vastaan minulla on hyvin harvoin ongelmia, hänkään ei arvosta isäni tapaa ratkaista asioita ja on tavallaan minun puolellani. Olen hyvin kiitollinen siitä.
Seuraavaksi siskoihini. He tuntuvat välillä kohtelevan minua toisena äitinään ja välillä epäkunnioitettavana siskona. Siskot tappelevat usein, molemmat tuntuvat olevan uhmaiässä, vanhempi on aggressiivinen sekä hyökkäävä ja nuorempi se, joka loppujen lopuksi itkee. Siskojen tappelu ei miellytä meistä ketään talossa, mutta kukaan ei myöskään tee sille mitään. Se harmittaa minua suuresti. Eniten minua kuitenkin turhauttaa se, että asia jätetään minun hoiviini. Joskus, kun siskot tappelevat ja pienempi alkaa itkemään, vanhempien pinna on liian kireällä ja isä suutahtaa. Hän alkaa huutamaan ja uhkaa satuttaa riidan aiheuttajaa, joten vanhempi sisko pakenee vessaan laittaen oven lukkoon, kun nuorempi menee huoneeseensa itkemään. Tässä vaiheessa minä odotan hetken, että isä palaa takaisin sohvalle koneensa ääreen ja kävelen sitten ensimmäiseksi siskojen huoneeseen nuoremman luo. Yleensä isä huomaa minut kävellessäni ohitse ja alkaa huutamaan minulle, syyttäen minua kun en ole vahtinut siskojani, enkä tee mitään kotitöitä ja minun takiani he tappelevat koko ajan. Olen hiljaa, odotan, että isä lopettaa huutamisen ja menen rauhoittelemaan nuorimmaista. Sitten kun tällä saralla on kaikki hyvin, yritän piristää ja menen sitten koputtelemaan vessan ovelle. Kerron toiselle siskolle, että isä on rauhoittunut ja hän voi tulla pois. Sen jälkeen puhun siskojen kanssa, kysyn, mitä tapahtui ja annan molempien selittää oma näkökulmansa. Kuuntelen, huomautan, olen hiljaa ja yritän neuvoa. Kun molemmat tuntuvat rauhoittuneen, annan jonkun kehotuksen (esim. peskääs nyt sitten hampaat) ja palaan huoneeseeni.
Normaalisti siskot tulevat takaisin luokseni juttelemaan. Loppujen lopuksi olen siis taas siskojeni huoneessa, kun isä, joka on istunut koko sen ajan sohvalla koneensa äärellä, nousee ja tulee huomauttamaan, että mitä minä siskojen huoneessa teen, kun he ovat käymässä nukkumaan ja luulenko olevani joku talon isännöijä. Lähden siis pois, annan isän hoitaa asian loppuun. Ja näin jälleen, poistun paikalta, hiljaa ja huomaamatta, ilman että kukaan edes tajuaa mitään. Tärkeintä on kuitenkin, että talossa on jälleen rauha.
Mutta nyt olen alkanut miettimään. Isän tapa toimia ei ole minun mieleeni, olen yrittänyt kannustaa häntä ja molempia vanhempiani ottamaan vastuuta siskojeni asioista, etenkin tämän keskimmäisen, jolla on vaikeuksia koulunkäynnin kanssa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu ja loppujen lopuksi se olen minä, joka vie siskon kouluun, hakee jonkun kerhosta, hoitaa ja huolehtii, koska vanhemmilla on töitä ja he eivät jaksa puuttua asiaan. Ymmärrän kyllä töiden jälkeisen väsymyksen, mutta ne hetket, jolloin minä en ole paikalla, en ole tyhjentämässä tiskikonetta, en ole juttelemassa tai puhumassa siskoilleni, saavat koko talon menemään ylösalaisin. Joskus siskoni kutsuvat minua vahingossa äidiksi, eivätkä he ole tehneet sitä koskaan aikaisemmin.
En tiedä, mitä tällä haen. Ehkä minä vain ylireagoin ja luulen, että asialle pitäisi tehdä jotain. Kaikilla on niin kiire keskittyä omiin tarpeisiinsa, etteivät he ehdi edes kiittää, tai sanoa mitään, joka kannustaisi minua jatkamaan tätä helahoidon pyörittämistä. Joten mietin, että miksi minä edes teen tätä? Ehkä siksi, että haluan pitää tämän perheen koossa.
Onko normaalia huolehtia kotitöistä ja siskoistaan? Onko normaalia taistella isänsä kanssa siitä, kumman mielipide on tärkeämpi itseään koskevissa asioissa? Onko normaalia ahdistua, hermostua ja yrittää olla itkemättä, kun menee taas kerran yli ymmärryksen?
Olen puhunut. Toivottavasti tämä ei ollut turha viesti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Todella törkeetä tuollainen! On aivan normaalia tuntea noita tuntemuksia mitä sinulla on. Aina välillä mietityttää tuollaiset ihmiset. Mitä heidän päässänsä liikkuu? Eikö heidän moraaliarvonsa ole kohdallaan vai ovatko he muuten vain itsekeskeisiä vatupäitä?
Itselläni oli äitini kanssa jotain vuosia sitten jatkuvasti näitä mielipide riitoja. Minulle aina sanottiin, etten saisi väittää vastaan jne. Syynä oli se, että äiti oli paljon enemmän maailmaa nähnyt ja sen takia osaa ja tietää enemmän. No minulle se ei käynyt, ja aloin laittamaan oikein kunnolla vastaan. Jos äiti alkoi korottamaan ääntä, korotin vielä sitäkin enemmän, jotta hän ei voinut keskeyttää minua.
Omaa kokemustani ei voi verrata omaasi, enkä oikein osaa rakentavia neuvoja sinulle antaa, mutta toivotan sinulle jaksamista ja hyvää kesän alkua!
Moi!
Tuo ei ole kyllä normaalia perhe elämää. mene keskustelemaan tästä asiasta jonkun aikuisen kanssa. tulosta vaikka tuo viesti ja selitä että sinulla on paha olla. vaikka sosiaalityöntekijälle, jollei muita aikuisia ole lähettyvillä. ei sinun kuulu olla vanhempi sisaruksillesi. tulosta tuo vieti vaikka äidillesi jha isällesi, jos he ymmärtäisivät sinua paremmin.