mistähän

Mulle kävi vähän samalla tavalla, että en todellakaan aikonut ihastua, saatikka mennä ihan pyörälle päästäni. Eihän se mikään matemaattinen yhtälö ole, eikä muutenkaan selitettävissä ja jotenkin ärsyttää jokin kriteeriluettelo, koska aina on kysymys kokonaisuudesta,kahdesta ihmisestä, vuorovaikutuksesta,tunnelmista, ja aistihavainnoista. Mä en itsekään ensin tajunnut, että olin ihastunut, mutta muistan sen hetken ihan tarkkaan, kun se niin kuin kolahti jonnekin syvälle perille, vaikka silloinkin sen työnsin sivuun vielä pitkäksi aikaa. Jotenkin siihen liittyy jokin tunne siitä, että toinen on samanlainen kuin itse vaikka kuitenkin ihan erilainen. Erilaisuus on minusta aina kiinnostavaa, koska ajattelen, että itsekin voi oppia jotain uutta kuin jos vain hymistelee yhdessä, että ollaanpas me nyt kaikesta niin samaa mieltä. Mä pidän sellaisista vähemmän suulaista ihmisistä, itse olen kummallinen sekoitus. Mä ajattelen, että introvertit on intohimoisempia ja parempia sängyssä :) JOhan meni syvälliseksi : ). On pakko osata olla läsnä itsessään, että osaa olla läsnä muille. Mutta tietysti jotkin tärkeät perusarvot on oltava samat, muuten tulee ongelmia arjessa. Mun on ihan mahdotonta olla suhteessa ihmisen kanssa, jolla on vastakohtainen poliittinen suuntautuminen. Se ei vaan toimi, vaikka ymmärrän, että joillekin tulee poliittinen ajattelu jotenkin geeneissä perintönä, eikä välttämättä ole sitä edes niin kovasti ajatellut tai itselleen perustellut. Mutta silti se on niin tärkeä arvomaailmakysymys, joka junnaa ja haraa vastaan siinä arjessa koko ajan, jos ollaan eri linjoilla. Kyllä ulkonäkökin siihen ihastumiseen liittyy tai jos pitää toisen ulkonäostä kovasti niin se ihastus ei katoa mihinkään vuosien varrella vaan sitä ulkonäköä ihastelee aina vaan enemmän, jotain tiettyjä ilmeitä, silmiä, kaunista vartaloa. Vaikka vanhenisi, toinen on se sama ihana nainen.
Mä ihastuin kovasti tämän naisen ulkonäköön ja se tietysti tuo siihen sen vahvan eroottisen virityksen myös.