Hain tässä yhteishaussa lukioon, ja olen alkanut epäilemään, että peruskoulun päättötodistukseni ei siihen taida riittää (7.1). Tuleeko minulle kuitenkin ilmoitus pääsinkö vai en? Ja eikös tulosten tällä viikolla pitäisi tulla? Olen kyllä myös hakenut puualalle, jos siellä saisi vietettyä vuoden jos en lukioon pääse ja miettiä uudestaan mitä oikein haluan ja mitä en. Takana on nyt välivuosi ja sitä ennen vuosi pintakäsittelyalan perustutkintoa. Onko enssijaisina lukioon pääsyyn peruskoulunsa päättävät vai riippuuko vain keskiarvosta?
Valintatulokset
converted vegetarian
2464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kaksi vuotta, niin taitaisit tuntea itsesi hiukan kypsäksi teinien seassa tavallisessa lukiossa.
Tuntuu että päivät menisivät hukkaan jos kello viiteen asti vaan lusmuan kotona ja kymmeneen asti pitäisi koulun penkillä istua. Mieluummin herään aikaisin ja pääsen aikaisin kotiin. Ja samassa lukiossa on aloittavalla 3. luokalla muutamia yläastetuttuja.