Ennen minun elämässä oli paljon tekemistä esim; jalkapalloa kesäisin höystettynä muilla harrastuksilla kuten sähly jne., mutta nyt olen tullut laiskaksi enkä enää jaksa edes vaivautua lähtemään kavereitteni kanssa minnekkään. En ole mitenkään ylipainoinen taikka huonokuntoinen. Kuntoni on pysynyt ihan siedettävänä, koska ulkoilutan joskus koiraani ja käyn pienellä lenkillä jos vaivaudun. En halua että kuntoni laskee huomattavasti. Vähitellen tekemiseni vähentyivät ja jossain vaiheessa kaverit alkoivat sanoa minua laiskaksi, siitä lähtien olen tarkkaillut miten elän ja yritän parantaa kuntoani lisää, mutta ei. Minä olen niin laiska etten jaksanu edes yrittää mitään aktiivi liikunnan aloittamista, taikka edes palata edellisiin rutiineihin. Nyt olen kesälomani viettäny tietokoneen parissa ja käynyt vain pari kertaa ulkona, sekä kerran käynyt päivän lomareissulla. Itsevarmuuteni laskee kuntoni myötä ja minua ahdistaa kulkea kavereitteni kanssa, koska tiedän olevani heitä huonompi liikunnassa. Tämä viesti meni sekavaksi, koska olen pyörinyt kokoajan omissa ajatuksissani samalla, kun olen kirjoittanut tätä. Haluaisin neuvoja parantaa elämänlaatuani harrastuksien&liikunnan kohdalla.
Laiskuus
Plääh...
1359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et sinä laiska ole, mutta kuntosi on tosi huono.
Ja jos vietät paljon aikaa koneella, se vie loputkin sinusta.Ihan ekana kannattas käydä testeissä, ettei sussa ole diabetestä tai muuta sellasta sairautta..
Olin itse aktiivinen ja menevää sorttia, sit hurahdin chattiin ja siinä meni vuosia-ja sinä aikana meni myös kuntoni. Huomasin että kartoin jo ystäviänikin, jokakerta oli jokin syy, miksen voinut lähteä mukaan. Jollen älynnyt koko tilanteen vaarallisuutta, olisin ihmisraunio ollut kohta. Pida tietsikka kiinni ja menoksi, kunto nousee ajankanssa, ei yhdestä, eikä kahdesta kerrasta. Hyvää pirteää kesää, aloita uus elämänjakso ..smack !