onko kellään tietoa perhekodista?millaisia paikkoja on,onko lapsi aikuisikään asti siellä,pääseekö esim vkl lomalle kotiin jne?
perhekodista
tietäviä?
171432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Siis minkälainen on perhekoti?
Onko siellä useampia koulutuksen saaneita ohjaajia?
Jopa roskakuski käy. Perhekodeille riittää, että ovat saaneet luvat lääninhallitukselta. Vaikka on luvat, se ei tarkoita mitään sertifikaatia. Kun luvat on kunnossa, se näyttäisi oikeuttavan perhekoteja sitten muuttamaan tuo käytännön roskakuski työnohjaaksi, koulutus on edelleen sama. Tämä on tullut koetuksi oikeassa elämässä. Lautakunnan kuultavana ollut henkilö esitteli itsensä työnohjaajaksi, roskakuski oli. Ihanan pätevä lautakunta nyökytteli silleen hyväksyvästi, olivathan he onnistuneet tehtävässään ja valinneet niinkin pätevän sijaiskodin. Eivät kestä nyt yhtään jos otttaa asiaa puheeksi. Jos tuosta on apua sulle, johtopäätöksen voisi vetää, että perhekodit ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä mahdollisimman vähillä menoilla, muusta viis. Jos on kovin koulutettu ohjaaja, sellainen osaa vaatia palkkansa, mutta kun tehdään roskakuskista työnohjaaja, ei sille lain mukaan tarvitse maksaa samaa kuitenkaan ja sossua voi erehdyttää, sossuhan häpeää häynäytyksen kohteeksi joutumistaan jos asia ilmi tulee, sossu alkaa päinvastoin pitämään roskakuskin puolta peitelläkseen sinisilmäisyyttään, sossullhan on kuitenkin vastuu sijoittamastaan lapsesta, ainakin pitäisi lain mukaan olla.
Perhekodissa (yleensä) työskentelee perhekotivanhemmat ja heillä on apuna piikoja ja renkejä!! Yksityisellä sosiaalialalla tulee maksaa TES:n mukaista palkkaa (alin mahdollinen pkl on G 17), vaikka olisit roskakuski. Sosiaalialan toiminnassa pääosan kustannuksista vie palkat, jotka ovat n. 60 % liikevaihdosta! Työnteko on kallista!!
Laki määrittelee koulutustason, joka kaikkien tulee täyttää, kyllä siellä voi "roskakuskejakin" olla, ne kun sattuvat olemaan hyvin usein olemaan terveellä maalaisjärjellä varustettuja turvallisia aikuisia.
Kun perhekoti toimii yrityksenä, sen tulee tuottaa voittoa, muuten se menee nurin!!
Mutta ei huolta huomisesta, valtakunnallisesti ollaan lähdetty jo sille tielle, että perhekotitoimintaa sen varsinaisessa merkityksessä ollaan ajamassa alas!! Tavoitteena on se, että jäljelle jää laaja tukiperheverkosto ja sitten laitokset, joilla on mahdollisuus vastata nuoren kovaankin oireiluun!! Logiikka on yksinkertainen: Yhden perhekotisijoituksen hinnalla saa 2 tukiperheeseen ja laitoksia tarvitaan vaikeasti oireville!! Hauskaa nimileikittelyä muuten sekin, että osa varmasti jäljelle jäävistä laitoksistakin kulkee edelleen perhekoti nimen alla!!!
Jotenkin siinä kävi siten, että kenen luvilla perhekoti toimi niin alaiset alkoivat liikehtimään juuri palkoistaan. Osa alaisista joilla oli koulutusta tai kävivät sen verran jotain etäopiskelua että saivat luvat, perustivat uusia perhekoteja ja ne kenellä ei ollut joutuivat työttömiksi. Se roskakuksi piti kodissaan suuria samurai-miekkoja, joilla sijoiteut yrittivät toisiaan huiskia. Näin itse ne miekat ja kyllä ihmettelin heti, mutta sossun mielestä oikeaa meininkiä. Ruoka oli siellä maustettua itämaistyyppistä ruokaa, niin kirjoittivat ruokapuolesta. Siis ihan myrkkyähän ne mausteet on mitä niihin käytetään. Roskakuskilla oli pää ajettu sileäksi muuten, ainoastaan poninhäntä oli takaraivolla kuin kiinalaisilla itsepuolustajilla vai mitä ne on. Hullu se ukko oli ja ei se akka sen terveempi ollut. Pokka niillä piti, valehtelivat mitä tykkäsivät ja ikinä keksivät lautakunnalle, työnohjaajan koulutus on pitkä ja lie rankkakin ja saattoihan niillä olla vielä netistä tulostettuja todistuksia. Kuitenkin vetivät lautakuntaa nenästä,mikä sinänsä jo naurattaa minuakin.
Noista kovan oireilun laitoksista, miten siellä käy sellaisten nuorten jotka ovat herkkiä ja häiriökäytösalttiita huonossa seurassa. Sairastuvatko vai tuleeko heistäkin kovanaamoja.
kovaan oireiluun vastaaviin laitoksiin on (pitää olla)seula todella kova, ei niihin voi ottaa sellaista, joka ei sinne sovellu!! Semmoinen voidaan laittaa tukiperheeseen!
Valtakuntamme kaipaa käänteistä sijoitusta---ensin laitokseen ja sitten tukiperheeseen/kotiin. Eikä niin, että koko ajan laahataan hieman perässä nuoren tilanteessa ja joudutaan tilanteen pahentuessa hakemaan raskaampia vaihtoehtoja!!
Kovaan oireiluun vastataan siis kurilla ja perhekotisijoutuksella vaikka näin maallikkona kuvittelisi, että kovaan henkiseen oireiluun pitäisi vastata psykiatrisella hoidolla, jota todellakaan mikään roskakuski ei hallitse.
Kovin vaikea on näissä lastensuojelullisissa toimenpiteissä pysyä kärryillä, kun siellä sossutantat antavat diagnooseja ja sitten sijoitetaan maallikkojen hoiviin, silti puhutaan oireilusta ja lääkityksistä jopa, vailla mitään potilasturvaa. Huuhaaterapiaakin nää maallikot harrastavat huostaanotetuille oireilijoille. Kuitenkin kova kuri ja maallikovoimin tapahtuma eristäminenkin kuuluvat oireiden "hoitoon". Missä ammattitaito, enkä nyt tarkota amispohjalta, vaan yliopistotasoista lääketieteellistä hoitoa oireiluun. Mielenterveydelliset ongelmat eivät hoidu perhekodeissa eikä maallikkojen kurilaitoksissa.
on taas vähän "pihalla"!
Psykiatrisesti oireilevat kuuluvat sairaalaan josta he pääsevät kuntoutuneina joskus pois jatkamaan esim. avotoimenpitein.
Kovaan oireiluun: ryyppääminen, narkkaaminen varastelu jne. taas tarvitsee pysäytyksen.
Hieman hakoteillä olet myös siinä, että se vaatisi jotain erityistä kurinpitämistä, ehei, vaan se vaatii ammattitaitoa siihen, että voit olla nuorelle hyvä ilman että olet heikko!!
Tätä ammattitaitoa maassamme on aivan liian vähän! Huuhaa terapiat on kyllä aika pers...tä, mutta ymmärrä Helinä-K se, että alalla kilpailu on kovaa ja monien pitää yrittää erottua massasta jotta noutaja ei tule= lopettaminen/KONKURSSI!!
Jutuissasi on jonkinlaista järjen hiventä, mutta miksi minun tai kenenkään muunkaan pitäisi ymmärtää alalla olevaa kovaa kilpailua ja huuhaaterapioita ihmislapsen kustannuksella. EI KIITOS. Älä sinäkään hyväksy sitä noin kyynisesti. Paa kampoihin. Rupee vaatimaan tasoa ja laatua lapsille
Mitä tulee taas ryyppääviin, narkkaaviin, varasteleviin jne. niin ovatko he saaneet riippumattoman tuomioistuimen käsittelyn asiassaan ja määräaikaisen tuomion. Kysyn vaan onko heitä syytetty ja tuomittu jostain rikoksesta kun kerran rangaistus on määrätty perhekotituomiona tai nuorisokotituomiona vai tuleeko kuvaamasi kohtelu heille ilman tuomioistuinkäsittelyä ja ilman puolustautumismahdollisuutta ja kenties jopa ilman asianajajaa. Miten nämä nuoret voidaan luovuttaa, kuten olen ymmärtänyt, maallikoiden käsiin täysin mielivaltaisesti ja vailla määräaikaista tuomiota toistaiseksi eli ilmeisesti täysikäisyyteen asti. Niin ei tehdä aikuilillekaan.
Eikö lastensuojelun ja sijoitusten pitänyt suojella ja säästää juuri niitä nuoria, joita on kotonaan kaltoinkohdeltu. Kriminaalinuoret ovat erikseen, mutta heillekin pitää taata oikeudenmukainen tuomioistuinkäsittely syytettynä tietystä rikoksesta ja tuomio määrätyksi ajaksi valituskelpoisella päätöksellä eikä suinkaan määräämättömäksi ajaksi ilman valitusoikeutta, kuten näissä nuorisokodeissa käy (toivottavisti olen väärässä). Miksi kaltoinkohdeltu nuori pitää vielä entisten kärsimystensä lisäksi pistää kärsimään liikkumisrajoituksista ja kovasta vahvasta kontrollista eristettynä jossain korvessa hoitajan toimin, joka häntä saa määrätä ja hänen elämäänsä ja kontaktejaan rajoittaa vailla viranomaisvastuuta ihan vaan maallikon kuvitellulla vastuulla. Konkurssi on oikea päätös näille perhekodeilla. Pikainen konkurssi.
Ammatillisten perhekotien henkilölukumäärä on määrätty laissa. Heillä tulee olla myös ammattitaitoa, alalle sopiva koulutus. Vastuuhenkilön koulutus tulee olla määrätty.
Ei sinne mitä tahansa roskakuskeja oteta. Suurin osa henkilökunnasta pitää olla alan koulutuksen saanut.
Perhekodin pitää voida maksaa palkkaa henkilökunnalle. Siispä voittoa pitää tehdä. Pitää maksaa palkat, sosiaalikulut, eläkkeet, vakuutukset, lääkkeet, terapiat, kuljetukset kotilomille, lääkärin palkkiot, harrastemenot ym ym.
Suuret ovat myös menot ruoasta sekä vaatteista.
Palkkamenot ovat kyllä suurimmat.
Jos noin kateita olette, miksi ette itse perusta?
katsokaa saatteko lupaa ja kuinka kauan perhekotinne pyörii ilman voittoa!
Mitäs mömmöjä niille lapsille perhekodissa syötetään?
ei kai lapsesi niitä saanut, itseltäsi ja kotonasi aikoinaan?
Joo, muualta, sanoisit varmaankin!
Koska joutuivat muualle ja miksi, siihen et ikinä uskalla vastata!
Voittoa on tehtävä, jotta riittää rahaa mömmöihin, kuten tuo yksi ammattiauttaja paljasti. Tämä oli minusta uusi, hälyttävä tieto. Mitähän perhekodeista vielä paljastuukaan. Sellit ja mömmöt. Onko sieltä karkaava lääkkeiden vaikutuksen alainen nuori edes syyntakeinen, vaikka oliskin jo yli 15 vuotias. Muistakaa nyt lastensuojelijat, kun nuorille mitataan uusia rangaistuksia miettiä sitä, oliko lääkitys kohdallaan kans.
Väyrynen voisi alan harrastajana valottaa näitä asioita meikäläiselle oikein kansanedustajan ja ministerin uskottavuudella, kun meikäläinen on koko aika niin pihalla näistä ammatillisista perhekotikuvioista ja toimeentulosta siellä. Jos on konkurssivaara koko ajan takaraivossa, niin ruokitaanko lapset edes? Parempi pieni nälkä kuin ei kattoa lainkaan pään päällä, lienee kai sekin lapsen etu vai mitä tuumitte.
Ja perhekoti valvoo että ne kans otetaan! Eli Diapamia ja nukahtamis lääkkeitä! Yhden lapsen kohdalla kävi kohtalokkaasti kun oli onnistunut jemmaamaan useamman lääkkeen ja otti ne kerralla ja tajumatta viilsi rannettaan...josta seurasi sairaala reissu ja kotilomat evättiin eli rangaistus...Minä itse nostin henkilökunnalle ison haloon kun sain asiasta kuulla ja mitä lääkkeitä lapsilleni syötetään! Diapami ei sovellu lapsille eikä nuorille ja saati sitten välttämättä aikuisellekkaan kun lasten isä söi diapamia ja viinaa meni niin sekaisin että oli tappaa minut lasten nähden. Mutta tämän tapauksen jälkeen muutin lasteni kanssa toiseen asuntoon ja kielsin mtt:Tä antamasta enään noita lääkkeitä ja niin toteutui mutta terveyskeskuksen lääkäri ei sitten suostunut lopetettavan! Joten aina oli pelko milloin mies tulee vastaan ja taas sekoaa...
on se, että nuorille määrätään "perhekotien" lääkärien toimesta kaikenlaisia mömmöjä, niillä saa vilkkaat ja aikaansaavat nuoret kivasti lihomaan ja nukahtelemaan ruokapöytään!!
Sopivasti kun on lääkitys kohdilaan, niin eipä siinä paljon tarvitse "kasvatusalan" ammattitaitoa, vaan vahvat hauikset nuorten siirtelyyn!!!
hmm, olipas viestiketjuissa mitä erikoisempaa tietoa perhekodeista. ei vaikuttanut siltä, mitä itse olen nähnyt.
tuttavan lapsi on sijoitettu perhekotiin, jossa viihtyy. koulu raiteillaan, päidekokeilut ja -käyttö loppuneet.
perhekodeissa on resursseja katsoa koulunkäynnin perään ja valvova, että vapaa-aika kuluu ikään sopivalla tavalla.
lomilla nuori käy sukulaisillaan ja vanhemmillaan pari kertaa kuussa ja lisäksi häntä saa käydä moikkaamassa sovitusti.
lomat katsotaan lapsen kunnon mukaan, alussa voivat olla harvemmin ja sitten niitä tihennetään jos näyttää menevän hyvin.
tämä nuori on nyt hyvässä kunnossa, pystyy esimerkiksi juttelemaan rauhallisesti ja osallistumaan tavalliseen puuhailuun, mikä ei ennen onnistunut.
Nimenomaan! Perhekodeissa on myös hyviä koteja, vaikka varmasti olisi niitäkin, joissa parannettavaa löytyisi...
Pisti niin ärsyttää, kun tuolla ylempänä joku oli kirjoittanut otsikolla "minun lapselle hurjat mömmöt" tai jotain vastaavaa. Ihmetyttää vaan että ihminen voi olla noin SINISILMÄINEN eikä näe OMIA VIRHEITÄÄN!!!
Mistähän se sun lapses on saanut niin pahoja traumoja, että jemmaa lääkkeitä ja viiltää ranteitaan??? Oot pistäny, pakottanu, muksus asumaan sellasen isän kanssa, joka on vetäny viinaa ja lääkkeitä, ja yrittänyt LASTEN NHDEN TAPPAA SINUT...
Siis sillähän ei VARMASTI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ, VAIKUTUSTA tuohon sinun lapsesi käytökseen??? Vaan sijoituskodissahan se vika on, niiden takia sun lapsesi sen ihan varmaan teki...NO HUH-HUH!!
olisit pistäny juopon sekakäyttäjäukkos pihalle, etkä pistäny lapsia katsomaan sellasta elämää. Vähemmästäkin jää traumoja, joita muut ihmiset nyt yrittää parantaa. Koita nähdä omien valintojesi vaikutukset lapsesi käytökseen.
Ja kai sitä on nukahtamislääkkeitä käytettävä, jos lapsi ei esim. painajaisiltaan pysty nukkumaan.
Aikuiselle voi puhjeta psykoosi 3 vrk:n valvomisesta, henkisesti epävakaalle tai kovia kokoneelle lapselle riittänee lyhyempi aika. Nukahtamislääkkeet on helpompi lopettaa kuin hoitaa psykoosia.
Lainaus suosituksista Suomelle:
"
37. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio tehostaa toimenpiteitään nuorten itsemurhien
estämiseksi ja vahvistaa mielenterveyspalvelujaan.
38. Komitea on myös huolissaan tiedosta, jonka mukaan tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö
ADHD (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) ja tarkkaavaisuushäiriö ADD (Attention Deficit
Disorder) diagnosoidaan väärin ja tämän vuoksi mielialalääkkeitä määrätään liikaa huolimatta
lisääntyvistä todisteista näiden lääkkeiden haitallisista vaikutuksista.
39. Komitea suosittelee, että ADHD:n ja ADD:n diagnosointia ja hoitoa tutkitaan lisää,
mukaan lukien tutkimukset psyykelääkkeiden mahdollisista haitallisista vaikutuksista lasten
fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, ja että näiden käyttäytymishäiriöiden hoidossa
käytetään mahdollisuuksien mukaan muita käsittely- ja hoitomenetelmiä.
Elintaso
"
Lähde:
http://www.unicef.fi/files/unicef/pdf/LOSmaaraaikaisraportointi.pdf