S(D)Pedet

SDP:n spedet ovat työstäneet uuden idean.
Työntekijät lähtevät pois töistä kesken kaiken ja hengailevat maahanmuuttajien kanssa. Aluksi tämä tietysti perustuu vapaaehtoisuuteen mutta tulevaisuudessa tämä onkin sitten lain mukainen velvoite josta ei voi kieltäytyä.

""-- Jokaiselle työntekijälle yksi palkallinen "yhteisöllisyyspäivä" vuodessa. Silloin voisi esimerkiksi vierailla yksinäisen vanhuksen luona tai esitellä kotikaupunkiaan maahanmuuttajalle.""


http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=733141
2363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ehkäpä myös janakkalan anushuolto tulee kuntoon kun työnantajan piikkiin voisi ulkoiluttaa anuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pellet kirjoitti:

SDP:n spedet ovat työstäneet uuden idean.
Työntekijät lähtevät pois töistä kesken kaiken ja hengailevat maahanmuuttajien kanssa. Aluksi tämä tietysti perustuu vapaaehtoisuuteen mutta tulevaisuudessa tämä onkin sitten lain mukainen velvoite josta ei voi kieltäytyä.

""-- Jokaiselle työntekijälle yksi palkallinen "yhteisöllisyyspäivä" vuodessa. Silloin voisi esimerkiksi vierailla yksinäisen vanhuksen luona tai esitellä kotikaupunkiaan maahanmuuttajalle.""


http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=733141

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu