nukkuuko

yönsä hyvin...
61027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tule uni silmään enään, niikuin ennen renkinä ollessa. Velat painaa niskassa ja naftan hinta vaan nousee. Ei mitään toivoa pärjäämisestä enään. Pitihän tämäkin kokea ja taitaa koko omaisuuskin mennä tässä rytinässä. Pahinta onkun muijakin lähti kunnon miehen matkaan, kun en ehtinyt enään kotona käydä kuin kerran kahdessa viikossa.

Menipähän tässä ahkeran ihmisen elämä hukkaan. Kyllähän moni kolleega varoitti, mutta kun en uskonut ja kuvittelin selviytyväni. Vielä tässä kuukauden pystyy ajamaan ennenkuin ulosottomies lopettaa mun hommat ja sitten kaikki on loppu ja tän jälkeen tuskin kukaan muistaa minua vaikka ahkera ja tunnollinen ihminen olin.

Äänestä
  • Ja pistä kaikki verot taskuusi, ilmoitat nollaa, saat edes jotain millä elellä.
    Ekakertalaiselle talousrikolliselle voi lopuksi tulla korkeintaan vähän yhdyskunta palvelua.

    Äänestä

Rahtipuolen torpparit taitaa olla aika kusessa nyt. Kai tuo Skal niiden etua yrittää nyt ajaa. Eli ennen oli edunvalvoja AKT ja nyt torpparina ollessa SKAL.
Nyt viimeistään jokainen torppari tajuaa minkälaisen kusetuksen uhriksi on joutunut. Toivotaan torppareille jaksamista ja jotain keinoa irtautua torpparuudesta. Aikoinaan kai yhteiskunta siinä avitti.

Äänestä
  • Ei Skal paljon torpparien etua aja, hallituksessa KTK-miehiä ja torppareita käyttäviä isompia yrittäjiä.

    Äänestä

  • paljon auta kirjoitti:

    Ei Skal paljon torpparien etua aja, hallituksessa KTK-miehiä ja torppareita käyttäviä isompia yrittäjiä.

    hyvin nukuttaa mutta tympäisee kun hp talon miehet ei oikein reilusti tervehdi,itse ainakin nostan heille kattoon asti kättä joka kerta.varsinkin matalakoppisilla ajaville.

    Äänestä

itse asiassa kyllä, just vaihdoin - 04 ärrän ihan pakasta vetästyyn ja hyvin oon pärjänny..ja ei kovin synkältä tulevaisuuskaa näytä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


torppari kirjoitti:

yönsä hyvin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu