Kainuun maakunta

Varsinaisen paranoian tyypillinen oire on pysyvä, systematisoitu harhaluuloa, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää. Psykoottiseksi tämän käsityksen tekee sen kyky vastustaa kaikkia vastakkaisia todisteluja, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa. Toisin kuin skitsofreniassa, nämä luulot eivät ole kummallisia ja absurdeja, vaan sellaisia, jotka saattaisivat sinänsä olla jotenkin mahdollisia, mutta varsin epätodennäköisiä.

Yksi narsismin määritelmistä: "kaikkialle läpitunkeva suureellisuus (mielikuvissa tai käytöksessä), ihailun ja imartelun tarve ja empatian puute, tavallisesti varhaisesta aikuisuudesta alkaen." Toisin kuin yleisesti luullaan, narsisti ei rakasta itseään, vaan sitä heijastusta itsestään, jonka hän näkee muissa ihmisissä. Itse asiassa hän on tämä heijastus. Muut ihmiset ovat hänelle peilejä, joista hän toteaa olevansa olemassa. Mutta peilin pitää näyttää sopiva kuva.

Kaikki psykopaatit eivät siis ole mitään villejä petoja, vaan usein asiallisesti käyttäytyviä, rauhallisia ihmisiä. Psykopaatti vaikuttaa ulospäin psyykkisesti ja fyysisesti täysin terveeltä, mutta kaiken takaa paljastuukin vain viekas näyttelijä, joka jäljittelemällä tunteita ja sosiaalisen käyttäytymisen normeja saa johdettua ihmiset harhaan. Psykopaatit sijoittuvat hyviin asemiin yhteiskunnan eri alueille. Onkin mielenkiintoista, kuinka psykopaateille ominaiset luonteenpiirteet voivat olla eduksi esimerkiksi menestyville yritysjohtajille. Valehtelu, pettäminen ja toisen ohjailu ovat psykopaatille luontaisia lahjoja. He eivät pohdi tekojensa hyötyjä tai haittoja, ja empatiaan he ovat kyvyttömiä. Heille ei ole kehittynyt omaatuntoa.
1266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Huomionhakuinen persoonallisuushäiriö on luonteenomaisesta kohtuuton tunteenomaisuus ja huomion etsiminen, dramaattisella, värikkäällä sekä ulospäin suuntautuneella käyttäytymisellä. Itsekeskeiset, riippuvaiset ja vaativat ovat tyypillisiä tälle häiriölle, joka alkaa varhaisaikuisuudessa ja ilmenee kaikenkattavasti useimmissa arkipäivän asioissa. Nämä itsekeskeiset henkilöt kaipaavat uusia asiota ja jännitystä, ja ovat ajattelemattomia, manipuloivia, sekä luonteeltaan taipuvaisia kiukutteluun. Heidän ulkoasunsa on paljastava.

Huomionhakuiset persoonat ovat ylitunteellisia ja impulsiivisia, mutta heidän tunteenomainen innostuksensa on tilapäistä ja heidän mielialansa on epävakaa. He osoittavat tunteensa sopimattomalla ja liioitellulla tavalla. Tunteiden osoittamista käytetään huomion saamiseen ja haluttuihin päämääriin pääsemiseksi sekä vastuun ja epämiellyttävien vaikutuksien välttämiseen. Huomionhakuiset henkilöt ovat alttiita vaikutuksille, vaativia, syyttäviä ja syyllistäviä. Nämä itsekeskeiset henkilöt ovat ajattelemattomia, manipuloivia, pinnallisia, teennäinen esiintyminen, herkkä loukkaantuvuus sekä luonteeltaan taipuvaisia kiukutteluun. Tunnereaktiot vaikuttavat lapsenomaisilta, etenkin silloin, kun hän kokee tulleensa loukatuksi. He kukoistavat ollessaan huomion keskipisteinä ja ovat syvästi pettyneitä kun eivät ole, ja vetävät huomion itseensä näyttelemällä. Uppoutuvat kuvitelmiin omasta tärkeydestään ja menestymisestään, ja vaatii muita jatkuvasti vahvistamaan näitä käsityksiä. Hän on kateellinen muiden saamasta huomiosta ja on yliherkkä arvostelua kohtaan.

# Huono itseluottamus ja voimakas hylätyksi tulemisen pelko.
# Liiallinen tarve tulla hoivatuksi ja tarve saada muut tekemään päätökset jotka pitäisi tehdä itse.
# Yksin jäädessään tuntee itsensä avuttomaksi.

Oireet yleensä vähenevät iän myötä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kajaani. kirjoitti:

Varsinaisen paranoian tyypillinen oire on pysyvä, systematisoitu harhaluuloa, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää. Psykoottiseksi tämän käsityksen tekee sen kyky vastustaa kaikkia vastakkaisia todisteluja, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa. Toisin kuin skitsofreniassa, nämä luulot eivät ole kummallisia ja absurdeja, vaan sellaisia, jotka saattaisivat sinänsä olla jotenkin mahdollisia, mutta varsin epätodennäköisiä.

Yksi narsismin määritelmistä: "kaikkialle läpitunkeva suureellisuus (mielikuvissa tai käytöksessä), ihailun ja imartelun tarve ja empatian puute, tavallisesti varhaisesta aikuisuudesta alkaen." Toisin kuin yleisesti luullaan, narsisti ei rakasta itseään, vaan sitä heijastusta itsestään, jonka hän näkee muissa ihmisissä. Itse asiassa hän on tämä heijastus. Muut ihmiset ovat hänelle peilejä, joista hän toteaa olevansa olemassa. Mutta peilin pitää näyttää sopiva kuva.

Kaikki psykopaatit eivät siis ole mitään villejä petoja, vaan usein asiallisesti käyttäytyviä, rauhallisia ihmisiä. Psykopaatti vaikuttaa ulospäin psyykkisesti ja fyysisesti täysin terveeltä, mutta kaiken takaa paljastuukin vain viekas näyttelijä, joka jäljittelemällä tunteita ja sosiaalisen käyttäytymisen normeja saa johdettua ihmiset harhaan. Psykopaatit sijoittuvat hyviin asemiin yhteiskunnan eri alueille. Onkin mielenkiintoista, kuinka psykopaateille ominaiset luonteenpiirteet voivat olla eduksi esimerkiksi menestyville yritysjohtajille. Valehtelu, pettäminen ja toisen ohjailu ovat psykopaatille luontaisia lahjoja. He eivät pohdi tekojensa hyötyjä tai haittoja, ja empatiaan he ovat kyvyttömiä. Heille ei ole kehittynyt omaatuntoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu