Tästäkin on varmaan paljon puhuttu tällä palstalla mutta silti:
Onko parempi olla silloin hiljaa kun ei keksi mitään sanottavaa. Kuin se että yrittäisi väkisin keksiä jotain smalltalkia tai muuta puhetta. Tollasta "pakkopuhetta" on vaan aika typerää koko ajan keksiä ja sitä on typerää varmaan myös kuunnella. Jotenkin kuitenkin rasittavaa kun joutuu oleskelemaan pitkän aikaa toisen tyypin kanssa, eikä puhu yhtään mitään.
Onko parempi olla silloin hiljaa kun ei keksi mitään sanottavaa. Kuin se että yrittäisi väkisin keksiä jotain smalltalkia tai muuta puhetta. Tollasta "pakkopuhetta" on vaan aika typerää koko ajan keksiä ja sitä on typerää varmaan myös kuunnella. Jotenkin kuitenkin rasittavaa kun joutuu oleskelemaan pitkän aikaa toisen tyypin kanssa, eikä puhu yhtään mitään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainahan voi sanoo silleen läpällä ettei nyt keksi mitään sanottavaa.
Sit yleensä löytyy joku aihe.
Mä yleensä puhun ihan arkisist ja ajankohtaisist aiheist.
Meses tulee helposti hiljasii hetkii mut ei kun kaveri on siin vieres.
Silloin on yleensä puhe aihee aika valmiina.
Kyl mäki puhun kaikesta mikä mieleen juolahtaa säästä ympäristöstä ihmisistä kaikesta muusta. Mutta jos vaikka joutuu työskentelemään jonkun kanssa monia tunteja niin kyllä jossain vaiheessa noiki jutut loppuu. Kai sillon voi jo olla ihan hiljaa?
Hiljaisuus on myös ihan hyvästäkin.
EI aina pidä puhua :)
Mun mielestä on tärkeä taito osata olla tarpeen tullen hiljaa ja "nauttia" vaan siitä kaverin läsnäolosta ilman ylimääräistä hössötystä ja muita aktiviteetteja.
Ihan pyllystä semmonen, et ihmiset pitää hyveenä sitä, että heittää koko ajan jotain läppää... Ei tosi ystävyyttä ole se, että jauhaa jotain pinnallista koko ajan, vaikka oliskin hauskaa. Mitä kaveruutta se on, jos joutuu esittämään jotain muuta kuin on.
Tiedän kyl, et vaikka itse hyväksyisikin hiljaiset hetket, niin asenteensa kanssa on vaikea elää kun huomaa, että niitä ympärillä olevia ihmisiä häiritsee se. Ehkä se juttu pitäis ottaa vaan puheeksi kaveriporukassa, niin ehkä muutkin tajuais.