Minulla on ongelma, jonka kuvittelisin olevan melko yleinen, joten ehkäpä täältä löytyy kohtalontovereita.
Kirjoitan. Kirjoitan niin maan perkeleesti ja nyt sain pari novellia kaupaksi, mikä kohotti lattialistojen tasalla matelevaa itsetuntoani hetkellisesti. Kustantajalta sain rakentavaa palautetta, eikä edes parin novellin totaalinen lyttääminen tuntunut pahalta, ammattilaisen kritiikki on aina ammattilaisen kritiikkiä.
... kunnes koitti aika, että minun piti alkaa tekemään pyydettyjä muutoksia tekstiini. En voi tehdä niitä, koska en halua lukea novellejani enää, hävettää liikaa ja nyt ne tekstit tuntuvat ihan paskoilta. Tekisi mieli deletoida tekstit tietokoneelta ja unohtaa koko juttu. Ja ne tekstit pitäisi lähettää tänään korjattuna kustantajalle, olen siis ihan kusessa taas itseni kanssa.
Kateellisena seuraan sivusta muutamia lähipiirini taiteilijoita, joista eräs on omalla alallaan todellakin sellainen "hiljainen menestyjä", oikeasti lahjakas, arvostettu, mutta sympaattisen vaatimaton. Toinen taas ei ole ehkä niin erityisen taitava, mutta omahyväisyydellään ja kunnianhimollaan menestyy alallaan.
Mistä helvetistä nuo ihmiset itsevarmuutensa saavat?
Kirjoitan. Kirjoitan niin maan perkeleesti ja nyt sain pari novellia kaupaksi, mikä kohotti lattialistojen tasalla matelevaa itsetuntoani hetkellisesti. Kustantajalta sain rakentavaa palautetta, eikä edes parin novellin totaalinen lyttääminen tuntunut pahalta, ammattilaisen kritiikki on aina ammattilaisen kritiikkiä.
... kunnes koitti aika, että minun piti alkaa tekemään pyydettyjä muutoksia tekstiini. En voi tehdä niitä, koska en halua lukea novellejani enää, hävettää liikaa ja nyt ne tekstit tuntuvat ihan paskoilta. Tekisi mieli deletoida tekstit tietokoneelta ja unohtaa koko juttu. Ja ne tekstit pitäisi lähettää tänään korjattuna kustantajalle, olen siis ihan kusessa taas itseni kanssa.
Kateellisena seuraan sivusta muutamia lähipiirini taiteilijoita, joista eräs on omalla alallaan todellakin sellainen "hiljainen menestyjä", oikeasti lahjakas, arvostettu, mutta sympaattisen vaatimaton. Toinen taas ei ole ehkä niin erityisen taitava, mutta omahyväisyydellään ja kunnianhimollaan menestyy alallaan.
Mistä helvetistä nuo ihmiset itsevarmuutensa saavat?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä häpeen Atenakustannuksen kilpailuun lähettämääni tekstiä nyt jälkeenpäin niin paljon, että vaikka voittaisin joutuisin kieltäytyyn palkinnosta koska en ilkeisi julkaista sitä paskaa. Arvioitin tekstin ennen lähettämistä yhdellä julkaisseella kirjailijalla ja sen mielestä teksteissä oli paljon korjattavaa, mutta että ne olivat hyviä; ei siis mitään hävettäviä, mikään typeryys- tai naurettavuusaspekti ei ilmenny. Häpeän olen kehitellyt ihan itse jälkeenpäin. Että unohda häpeäs, tee pyydetyt korjaukset ja iloitse lopputuloksesta. Ehkä sitten kun näet itses julkaistuna teksti ei enää hävetäkään.
Hyvin monet ammattikirjailijat kokevat saman jokaisen kirjansa kanssa. Editointivaiheessa on usein jo seuraava kirja tekeillä, ja se aikaisempi teos voi tuntua auttamattoman huonolta ja kamalalta.
Eikä muuten itsetunto tai sen puute aina näy ulospäin. :)
Nyt vain sitkeästi teet ne muutokset ja olet iloinen siitä, että kustantamo on novelleistasi kiinnostunut. Et ole yksin angstisi kanssa.
Tein muutokset ja lähetin tekstin. Olen ihan satavarma, että saan vastausviestin "tämä olikin ihan paska, ei julkaista". En ihmettele yhään, että monet taiteilijat ovat juoppoja, koska on tämä vaan niin hermojaraastavaa touhua.
Kiitos rohkaisusta, jota on välillä haettava muualtakin kuin kotoa. Nimittäin vähän tuntuu, että mieheni on jo tympääntynyt joutuessaan jatkuvasti potkimaan minua persauksille ja vakuuttelemaan, että olen oikeasti ihan hyvä.
Täälläkin, tai muualla netistä, kun lukee kirjailijanalkujen juttuja, niin voi sitä toiveiden ja itsevarmuuden määrää. Ja sitten alkaa ajatella niinkin, että alitajunta tietää, etten ole hyvä vaikka haluaisin tai toivoisin olevani, mistä tekee johtopäätöksen, että onkin huono. Hyvä tietää, että se on "ammattitauti", paitsi jos olenkin oikeasti huono ja kuvittelen, että on normaalia kuvitella olevansa huono, vaikka on hyvä jajaja... :)
Joo, tutulta kuulostaa. Kaikenlainen itsevarmuuden puute, oman tekstin häpeäminen tai aliarvionti, kateellisus muita taiteilijoita kohtaan on varmasti OIKEALLE kirjailijalle tyypillistä jossain vaiheissa. Jos aaina vaan sokeasti luottaisi itseensä ja taitoihinsa eikä olisi epävarmuutta, pelkoja yms. niin ennemmin tai myöhemmin tajuaa että on ihan paska ja silloin se on kova isku.
Meidän kirjoittajien täytyy vain oppia ymmärtämään, että olemme kaikki AIVAN PASKOJA!! ;D
hyvin sanottu! Minusta teksti pitäisi vain nähdä "tuotteena" sitten jälkeenpäin ja mitäs sitä häpeämään. Mutta pitäisi kai tavoitella sitä että pyrkii kirjoittamaan niin ettei tarvi hävetä.
"Meidän kirjoittajien täytyy vain oppia ymmärtämään, että olemme kaikki AIVAN PASKOJA!!"
Tuo oli niin loistavasti kirjoitettu, että!!!! :)
Ensin kirjoitamme, sitten korjaamme. "First get it written, then get it right."
Kirjoitukse muokkaaminen on olennainen osa kirjoittajan työtä. Ensimmäinen versio on raakile, varsinainen työ alkaa, kun raakile on saatu ulos. Jotkut eivät osaa korjata tekstiään, koska uskovat sen olevan täydellinen. Jotkut eivät halua kajota siihen, koska se on heidän mielestään toivottoman huono. Ammattitaitoinen kirjoittaja on valmis työskentelemään tekstinsä kanssa, kunnes se on riittävän hyvä. Kukaan ei ole koskaan kirjoittanut mitään täydellistä. Sen kanssa vain on opittava elämään. Emme ole jumalia, ihmisiä vain.
Mutta noinhan se menee aina. Itsellänikin tulee aina tuo tunne eteen kun pitäisi korjata tekstejä. Vaikka olisin itse huomannut tämän korjattavan kohdan.
Itse olen päätellyt, että se johtuu siitä, että oma teksti on hiukan kuin oma lapsi. En tietenkään voi olla varma kun ei niitä lapsia itselläni ole. Joka tapauksessa oma teksti on aina kirjoittamishetkelle se kaikista paras, mitä on koskaan ilmestynyt. Ja kun myöhemmin luet sen uudestaan huomaat ettei se niin hyvä ollutkaan. Mutta koska muistaa sen tunteen, mikä kirjoitushetkellä oli tuntuu tarinan korjaamisen olevan väärin. Tuollaisen selityksen olen ainakin itselleni kehitellyt.
Mikäli oikein muistan se oli Anna-Leena Härkönen, joka sanoi kirjoittamisen olevan itsensä paljastamista. Ja aivan oikeassa hän siinä onkin. Ehkä siksi häpeilemme omia tekstejämme. Emme halua muuttaa sitä, sillä silloin oletamme jonkun saavan meistä aivan väärän kuvan.
Niinhän se on että vaikka kuinka monta kertaa tarkistaisi tekstinsä niin ei siihen koskaan ole täysin tyytyväinen. Mä ainakaan. Mut King kertoo sen mun mielestä aika osuvasti "Tappakaa lapsenne" Kirjoittamisesta kirjassaan
killyourdarlings...
?