Viimeinen murros??

ollut aikaa sopeutua muutokseen eikä eläke tunnu niin vapauttavalta kuin itselläni. Jäin osa-aikaeläkkeelle 56-vuotiaana ja lopulliselle 63-vuotiaana. Nautin tästä vapaudesta melko rankan työelämän jälkeen.

Äänenmurros tuli penskana, ei laulun ope enää antanut edes tuttua nelosta.

Sitten unohtui keski-iän kriisi, kun unohtui koko "keskiaika".

Viidenkympin villityksen tarpeellisuuden merkkasin varmuuden vuoksi kalenteriin. En tiennyt, mistä sitä villitystä olisi pitänyt etsiä. Ohi meni sekin.

Vieläkö tässä olisi toiveita johonkin murrokseen? Vai onko jo lähdettävä murtautumaan krematorioon, ettei toisten sitten tarvitse vaivautua polttamaan?

Luulisi Sinulla olevan helppoa jo siirtyä kokonaan oloneuvokseksi, kun olet jo saanut vapautta harjoitella.

Minulle luettiin tuomio alle 50 vuotiaana. Ei voida kuntouttaa työkykyiseksi.
Tappelinkin päätöstä vastaan, mutta sen hetkiseen työhöni en voinut palata, ja uudelleenkoulutukseen ei otettu, koska vika oli selässä.

Kun asiaan vain oli pakko sopeutua, kuluin eläkkeellä vuosia kun huomaamatta, kunnes taas työhalut heräsi paremman kunnon myötä.
Nyt olen virallisestikin eläkeläinen, loptin oman työn ja nautin taas tästä vapaudesta.

Mitään murrosta ei tapahdu.
Yhtenä päivänä vain huomaat että titteliksesi voit kirjoittaa hyvällä omallatunnolla..eläkkeellä.

Olkaamme onnellisia kun saamme nauttia näistäkin päivistä, palkka tehdystä työstä, vaikka kaikille se ei ole itsestään selvyys, eikä kaikkien eläke riitä edes kunnolliseen toimeentuloon.
Se onkin sitten taas toinen juttu.

- taas kerran, pohtimaan näitä eläkkeelle siirtymiseen liittyviä asioita.
Onhan siinä kysymyksessä yksi suurimmista muutoksista ihmisen elämässä, harvoille se helppoa on. Minusta tuntuu, että miehille se on vielä kovempi paikka kuin naisille.

Yhteiskunnan asenteet ja keskustelu tässä yhteydessä eivät ainakaan helpota asiaa. Enimmäkseen rahan ympärillä pyörii keskustelu. Jopa päättäjät ja vaikuttajat käyttävät negatiiviselta kuullostavaa eläkepommi sanaa. Nykyään ehkä hiukan harvemmin sentään?
Syyllistetään, ikään kuin eläkeläiset olisivat pommeja virittelemässä muiden säästöpossuihin ja rahaholveihin.

Suurimmalle osalle taitaa kuitenkin muutoksessa olla vaikeinta se, että minua ei tarvita, olen loppuelämäni pelkkä rasite yhteiskunnalle. Tämä nyt oli ehkä vähän liian liioitellen ja yleistäen sanottu, mutta jotain tämän tapaista kuitenkin voi monella olla ainakin alitajunnassa.

Itse olen vielä työelämässä, asetin itselleni euromääräisen tavoitteen kuinka kauan jatkan töissä. Tein aika isojakin ratkaisuja asian takia.
Kun nyt sitä mietin, niin ehkä kuitenkin syynä oli luopumisen vaikeus, muutoksen pelko.
Olen mm. itsepäisesti kieltänyt itseltäni laskutoimitusten tekemisen. Hiukan aavistelen, että valitsemani ratkaisu osoittautuu taloudellisesti kannattavammaksi vain mikäli elän yli satavuotiaaksi.

Joskus se murroksen aika kuitenkin tulee, ja eiköhän me siitä ehjinä selvitä.
Minäkään en ole kenenkään kokemuksia asiasta kuullut, itsekseni olen ajatellut että eiköhän se surutyö ainakin vuodessa tule tehtyä. Jos edes joutuu tekemään, aika näyttää.

vaivu epätoivoon, älä ainakaan laiskuuteen. Etsi kiva 2-3 hengen lenkkiporukka ja lähtekää joka päivä esim. tunnin lenkille. Hakeudu eläk. ryhmään, tai pienimuotoiseen vapaaehtoistyöhön, esim.seurakunnalla on tarjottavana monenlaista, tai sairaaloihin esim. potilaitten ulkoiluttaminen. Itse olen ollut eläkkeellä kaksi vuotta ja nämä asiat auttavat, ettei tule aika pitkäksi. On olemassa monenlaisia asioita, jotka auttavat. Hyviä eläleläispäiviä.