"Elämä voi olla kovaa kuin kivi."

E.F.F

Elämä voi joskus olla julmaa, sillä ei ole väliä onko lapsi vai aikuinen.
Kerronpa siis pienen tarinan.

Olipa kerran poika, joka löysi hienon kimaltelevan kiven. Poika näytti kiven
isällensä joka sanoi "Pidä hyvää huolta tuosta kivestä. Se saattaa olla kivi,
mutta se on yhtä heikko kuin ihmissydän". Poika ei tiennyt mitä isä tarkoitti,
mutta päätti suojella kiveä mahtavimpana aarteenaan. Muut lapset monesti yrittivät
saada kiven itselleen. Varastamalla, lahjomalla ja jopa väkivallalla. Mutta poika
suojeli kiveä aina onnistuneesti. Eräänä päivänä poika tapasi tytön hiekkalaatikolla.
Tyttö kehui kiveä, muttei yrittänyt saada sitä itsellensä. Poika mietti itseksensä että
tyttö ei yrittänyt ottaa kiveä itsellensä, hänen täytyy olla hyvä ihminen.
Tyttö ja poika ystävystyivät, leikkivät yhdessä, söivätkin toisinaan yhdessä.
Pitivät hauskaa. Eräänä päivänä tyttö kysyi pojalta että saisiko hän pitää pojan kiveä.
Poika suostui koska tyttöhän oli hänen ystävänsä. Poika avasi nyrkinsä joka tähän asti
oli ollut suljettuna suojellen kiveä. Tyttö otti kiven, katsoi sitä Ja paiskasi sen maahan.
Kivi rikkoutui satoihin pieniin osiin. Tyttö juoksi pois paikalta mitään sanomatta.
Poika itki ja yritti keräsi kiven palaset. Hän vei ne isälleen ja pyysi tätä kokoamaan kiven
uudelleen. Isä sanoi pojalleen "Poika, kiveä en voi koota takasin ennalleen. Se mikä särkyy kerran,
ei koskaan ole sama enään." Poika inti vastaan ja pyysi isäänsä koota kiven uudelleen. Isä
korjasi kiven, mutta kiven korjaaminen teki kivestä kovan, kylmän ja särkymättömän.
Poika otti kiven käteensä, katsoi isäänsä ja sanoi "Se saattaa olla kivi,
mutta se on kuin sydämmeni tästä eteenpäin." Siitä päivästä poika ei luottanut
enään kehenkään.

"Loppu."

Tarinan opetuksen saatte miettiä itse.

0

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        188
        5101
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        14
        1761
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1626
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1507
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        10
        1477
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        50
        1167
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        307
        980
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        195
        941
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        830
      Aihe