Tämä on aika yksitoikkoista luettavaa,
mutta koita jaksaa ja kerro sitten omasi :))
Ensimmäinen suuri onnen hetkeni oli, kun
esikoiseni syntyi.
Ensin olin kotona tanssinut supistuksissani tiputanssia jonkun tv:sta tulleen tammikuun-82 olympiakilpailun mukana ja lähdin sitten sairaalaan, kun supistukset tulivat 10min välein.
Yhteensä 27 h jälkeen sain luvan ponnistaa ja voi, mikä autuas hetki se oli.
Vauva oli terve yli nelikiloinen tyttö.
Kätilö oli haukkunut minua koko 8:n tunnin vuoronsa aikana, että "teen" äpärää, kun en ollut naimisissa ja että muutama savukkeeni silloin tällöin teki varmaankin lapsesta kuusivarpaisen.
Muuta en sitten muistakaan, olin niin
täyteen pumpattu lääkkeitä,
että nukuin lähes vuorokauden putkeen.
(kätilön antamista lääkkeistä ja haukkumisista tein valituksen jälkeenpäin ja hän saikin siirron. En ollut ensimmäinen valittaja!)
Toinen suuri onnen hetkeni tapahtui 1v ja 5kk:tta
myöhemmin, kun synnytin toisen tyttäreni.
Olin mennyt jo yli lasketun ajan reippaasti ja niin synnytykseni käynnistettiin tiistaiaamuna
-83.
Luin Valittuja Paloja, kun silmiini osui
tarina "reiganista", jota oli ammuttu, mutta ei
kuolettavasti, sillä jatkoihan hän presidenttinä vielä senkin jälkeen.
Yhtäkkiä lääkäri tulee tekemään tutkimuksen ja
toteaa, että "nyt voi pikkurouva laittaa kirjan
pois ja aloitetaan työntämään" ja niin tehtiin.
Odotettiin seuraava supistus ja sitten ponnistus;
syntyi terve, yli nelikiloinen tyttö :))
Voi sitä onnen määrää :))
En ollut lääketokkurassa ja sain vauvan vierelleni vuoteeseen. Aikaa oli mennyt vain
muutamia tunteja.
Tosin henkilökunnan kiireestä johtuen, jouduin
itse pitämään "kiristysinstrumentista" kiinni,
kun paikkojani ommeltiin, mutta sittenkin :))
Kolmas onnen hetkeni oli tietenkin kolmannen
tyttäreni syntymä -88.
Isä oli mukana (olin saanut houkuteltua)
ja kaikki sujui alle 4:n tunnin.
Syntyi ihana terve, yli nelikiloinen tyttö :))
Kummallista kyllä, näin jälkeenpäin ajateltuna,
muistan viimeisestä synnytyksestä kaikista
vähiten. Vaikka se oli kaikkein helpoin!
Tai ehkä juuri siksi :))
mutta koita jaksaa ja kerro sitten omasi :))
Ensimmäinen suuri onnen hetkeni oli, kun
esikoiseni syntyi.
Ensin olin kotona tanssinut supistuksissani tiputanssia jonkun tv:sta tulleen tammikuun-82 olympiakilpailun mukana ja lähdin sitten sairaalaan, kun supistukset tulivat 10min välein.
Yhteensä 27 h jälkeen sain luvan ponnistaa ja voi, mikä autuas hetki se oli.
Vauva oli terve yli nelikiloinen tyttö.
Kätilö oli haukkunut minua koko 8:n tunnin vuoronsa aikana, että "teen" äpärää, kun en ollut naimisissa ja että muutama savukkeeni silloin tällöin teki varmaankin lapsesta kuusivarpaisen.
Muuta en sitten muistakaan, olin niin
täyteen pumpattu lääkkeitä,
että nukuin lähes vuorokauden putkeen.
(kätilön antamista lääkkeistä ja haukkumisista tein valituksen jälkeenpäin ja hän saikin siirron. En ollut ensimmäinen valittaja!)
Toinen suuri onnen hetkeni tapahtui 1v ja 5kk:tta
myöhemmin, kun synnytin toisen tyttäreni.
Olin mennyt jo yli lasketun ajan reippaasti ja niin synnytykseni käynnistettiin tiistaiaamuna
-83.
Luin Valittuja Paloja, kun silmiini osui
tarina "reiganista", jota oli ammuttu, mutta ei
kuolettavasti, sillä jatkoihan hän presidenttinä vielä senkin jälkeen.
Yhtäkkiä lääkäri tulee tekemään tutkimuksen ja
toteaa, että "nyt voi pikkurouva laittaa kirjan
pois ja aloitetaan työntämään" ja niin tehtiin.
Odotettiin seuraava supistus ja sitten ponnistus;
syntyi terve, yli nelikiloinen tyttö :))
Voi sitä onnen määrää :))
En ollut lääketokkurassa ja sain vauvan vierelleni vuoteeseen. Aikaa oli mennyt vain
muutamia tunteja.
Tosin henkilökunnan kiireestä johtuen, jouduin
itse pitämään "kiristysinstrumentista" kiinni,
kun paikkojani ommeltiin, mutta sittenkin :))
Kolmas onnen hetkeni oli tietenkin kolmannen
tyttäreni syntymä -88.
Isä oli mukana (olin saanut houkuteltua)
ja kaikki sujui alle 4:n tunnin.
Syntyi ihana terve, yli nelikiloinen tyttö :))
Kummallista kyllä, näin jälkeenpäin ajateltuna,
muistan viimeisestä synnytyksestä kaikista
vähiten. Vaikka se oli kaikkein helpoin!
Tai ehkä juuri siksi :))
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onnen hetkiä on elämässäni monta. Hyvin monta.
Pojan syntymästä en muista paljon muuta kuin pelon. Isä oli mukana. Poikamme syntyi keskosena ja tulevaisuus oli hyvin epävarmaa.
Sairaalassakaan en ollut kuin kaksi päivää. Poika oli kyllä kaksi kuukautta...
Ehkä ne onnen hetket tippuvat synnytyksen jälkeen. Kun poika etappi etapilta saavutti jotakin, josta aina enemmän uskottiin/tiedettiin hänen selviävän.
Ja toki hän selvisi. Terveenä hän aloitti elämänsä polun ja terve on yhä. Ehkä se on niitä suurimpia onnen hetkiä.
Terveisiä vaan sinne Virkkalaan. OOOlen täällä yrittänyt patistaa näiden umpityhmyydestä kärsivien ämmien päähän simppeliä asiaa eli "Tottelevaisuuttaa ja nöyryyttä" Sillä mies on perheen pää ja kunigas.
Oletkos kokeillut nokian 5110:ä värinäakulla :) .
Sepelikävelyllä mä teidät vielä opetan kun tavataan. Olen kova ja mulla on kova :)
me olemme kaikki yh:t sukupuoleen katsomatta perheemme "päitä".
Virkkalaan??
Etkö ihan oikeasti voisi tehdä jotain tuolle raivostuttavalle häirikölle? Tämä ilmiselvästi umpihullu "Lauri" jauhaa tuota samaa sontaa joka keskustelussa ja terrorisoi sillä tätäkin palstaa.
Sinä kun olet seriffi, niin etkö voisi katsoa, että Laurin asiattomuudet poistuvat näiltä sivuilta. Kyseisen tyypin vitsi alkaa olla hiukkasen vanhentunut.
asiattomasta viesteistä, niin tapahtuu kyllä.
En tiennytkään, että hän laajemminkin häiriköi.
Tosiaan viestiä.