2-vuotias kiduttaa vauvaa

hermot menee

Tyttö oli 2v3kk, kun pikkusisko syntyi. Vauva on nyt 6 viikkoa vanha ja tilanne kotona on muodostunut aivan kamalaksi. Vaikka alusta saakka olen yrittänyt pitää huolen siitä, ettei mustasukkaisuutta pääsisi syntymään, niin isosisko käy julmasti vauvaan kiinni heti, kun saa tilaisuuden. En tiedä kuinka siihen pitäisi suhtautua eikä oikein huvita mitkään kärsivälliset "siedätyshoidot", kun vauva on sentään niin pieni ja hento.

Elämä on muuttunut aivan yhdeksi karuselliksi, kun en voi sekunniksikaan laskea vauvaa käsistäni paitsi eri huoneeseen lukkojen taakse. Eihän se siellä yksinään valveilla kaiken aikaa viihdy, joten joudun isosiskon takia kanniskelemaan koko ajan ja koti on kuin sikolätti, kun en kerkiä enää edes siivoamaan.

Miten tuon isomman saisi lopettamaan? Hän siis heti vauvan nähdessään yleensä ensin raapii sen päätä ja jos ei vaikka pinnasänkyyn yllä niin vetää lujaa kädestä, että saa vauvan itkemään. Lattialla tai sängyllä hän voi myös töniä tai potkia vauvan päätä. Tänään vaihdoin vaippaa sängyn päällä, niin isosisko tuli ison tyynyn kanssa ja painoi sen vauvan kasvoille. Alkaa itsellä olla kärsivällisyys lopussa.

Aluksi yritin vain sanoa lujasti, että "ei saa, vauvaan sattuu" ja sitten kädestä pitäen näytin, että pitää silittää hellästi. Nyt viikkojen turhan "opettamisen" jälkeen olen alkanut olemaan ankarampi. Isosisko saa kovat haukut, joskus saman tönäyksen kuin vauva ja karkotuksen toiseen huoneeseen... no, arvata saattaakin, että vauvaan kohdistuva väkivalta on rangaistuksen myötä vain lisääntynyt. Apua!

10

3993

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • beringinsalmi

      ensiksi tulee mieleen missä on vauvojen isä?

      • häh?

        Miten tämä nyt liittyi asiaan?? Voiskohan isäntä olla vaikka päivät töissä?? Oletko kuullut sellaisesta?


      • beringinsalmi
        häh? kirjoitti:

        Miten tämä nyt liittyi asiaan?? Voiskohan isäntä olla vaikka päivät töissä?? Oletko kuullut sellaisesta?

        anteeksi,yritän vetäytyä todella kauas.


    • hankala..

      tilanne. Vauvan kustannuksella ei tosiaan voi mitään siedätyshoitoa toteuttaa. Mielestäni on ihan hyvä sanoa tiukasti, mutta tönimiseen tai muuhun fyysiseen rangaistukseen EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata lähteä, koska voin luvata että se lisää aggressiivisuutta isosiskossa ja on tietysti muutenkin väärä tapa hoitaa asioita.

      Voisitteko järjestää niin, että joka päivä muutaman kerran antaisin huomiota ainoastaan isosiskolle? Eli keksisitte joitain yhteisiä rutiineita, kuten sadun lukeminen, puistossa käyminen jne, jolloin isä tai joku muu olisi vauvan kanssa. Muutenkin voisit koittaa kovasti kehua isosiskoa, jos auttaa vauvan hoidossa, esim tuo vaipan jne.

      Jos laitat isosiskon toiseen huoneeseen, kun hän satuttaa vauvaa, tuntuu se lapsen mielestä siltä, että hänet "laitetaan pois" vauvan tieltä. Sinuna koittaisin välttää tätä tapaa. Ja muista, että mustasukkaisuus on normaalia, ja menee kyllä hiljalleen ohi.

      • äiti- ihminen

        ...tuo isosiskon mukaan ottaminen vauvan hoitoon. Pistät hakemaan vaippaa tms. Meillä isosisko oli esim. kylvyn jälkeen autamassa rasvaamisessa ja vaatteiden pukemisessa. Meille siitä tuli oikeastaan heti alkuaikoina semmoinen rutiini, että kylvyn jälkeen isosisko tuli äidin avuksi.

        Yrität tutustuttaa isosiskoa uuteen tulokkaaseen ja kertoilet, että kun vauva vähän kasvaa, niin siitä tulee mukava leikkikaveri.


    • meillä ikäeroa oli 2v6kk

      Mustasukkaisuudeltahan tuo kuulostaa. Vauva tuntuisi olevan teillä nyt joku "äidin oma aarre", jota äiti kanniskelee ja vie piiloon siskolta. Uhmaikäistä (en tiedä, joko se teillä pahimmillaan on) tuollainen sieppaa. Muista että HÄN on ollut ennen vauvaa se perheenne vauva, ja nyt yhtäkkiä joku uusi tulokas onkin ottanut tuon roolin itselleen. Totta kai tyttö on katkera tilanteesta.

      Siivous ei ole nyt pääasia. Tee vähän päivässä, paljon viikossa -periaatteella. Jos tänään saat pyykit kuivumaan, niin hyvä. Ne ehtii koota pois vaikka maanantain kunniaksi. Mies voi auttaa varmasti kotitöissä - meillä on vauva-aikoina hoidettu lähinnä roskat ja tiskit sekä pyykki. Imuri on hurissut vaihtelevasti. :)

      Minä tein niin, että jo laitoksella otin esikoisen mukaan vauvan hoitoon ja vauvan elämään. Meillä on kuvia nyrpeästä esikoisesta sairaalassa (olimme perhehuoneessa kaikki), mutta kotikuvissa on jo hymy naamalla. :)

      Eli kun nyt tyttö vauvan nähdessään heti käy kimppuun, niin mitä jos hän ei pääsisikään aktiiviseksi tekijäksi, vaan SINÄ tarjoaisit vauvaa hänelle syliin? Kysyisit vaikka, että "osaisitkohan sinä jo pitää vauvaa vähän sylissä, haluatko kokeilla?" Jos ei halua, niin ei sitten, ei tarvi pakottaakaan. Mutta veikkaan, että kiinnostus herää joka tapauksessa. Jos tyttö huolii vauvan syliin, voittehan yhdessä tutkia miten pienet kädet vauvalla vielä on, ja miten isot kädet siskolla on, ja että vauvankin kädet kyllä kasvavat tuosta vielä jne.

      Minusta olet tehnyt oikein kun olet kieltänyt ja perustellut, miksei saa satuttaa, ja vielä näyttänyt miten vauvaa tulee käsitellä. Jotenkin tuntuu, että odotat - kuten minäkin - esikoiselta "isompaa" käytöstä kuin mitä hän voi antaa. Minustakin tuntui välillä, että eikö tuo kakara nyt voi oppia olemaan kunnolla, ja käyttäytyä niin kuin isomman lapsen kuuluukin. Kun katselin kuvia esikoisesta raskausaikana, ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeisinä aikoina, silloin vasta tajusin, että eipä tuo juuri ole tuosta kasvanut. Siis jotenkin olin odottanut esikoisen kasvavan vauvan tultua paljonkin isommaksi, vaikka eihän hän ollut vanhentunut juuri yhtään. Sama pieni vielä kuin raskausaikanakin, ainakin melkein :) ja tämän asian ymmärtäminen auttoi paljon. Esikoinenkin sai yhä olla pieni, vaikka olikin vauvan rinnalla iso. Yritin ymmärtää hänen hullutuksiaan.

      Mitä muuta teimme... Minä pyrin olemaan esikoisen kanssa vauvan unien aikana, teimme jotain tosi hauskaa yhdessä, luimme satuja, askartelimme, leikimme nukeilla jne. Tyttö myös pääsi omaan isompien lasten taapero-liikuntakerhoonsa :) isin kanssa, jotta minullakin oli hetki aikaa hengähtää (jos vauvakin nukkui). Kovasti koitimme pitää huolen siitä, että molemmat lapset saivat huomiota - joskus tuntui että kuopus sai vähemmän huomiota, mutta häntä se vähempi huomio ei selvästikään niin paljon siepannut kuin esikoista. Otin esikoisen vauvan hoitoon mukaan alusta asti, tyttö sai auttaa vaipanvaihdossa, rasvauksissa, pukemisessakin sen minkä pystyi. Ja kovastihan tyttö tykkäsi :) Lisäksi, hän pyysi itselleenkin rasvausta illalla, ja pakkohan se oli vähän rasvata jalkoja tms kun tyttö selvästi halusi itsekin vielä vähän paapomista.

      Eli, älä tee isoa numeroa esikoisen rankaisemisesta ja muusta. Keskity HYVIIN asioihin, ja keksi esikoiselle jotain kivaa tekemistä kun vauvan pitää olla rauhassa. Voipa auttaa sekin, että vauva katselee sitterissä kun sinä ja esikoinen leivotte - tällöin esikoinen oppii senkin, että vauvan ei tarvi olla pääroolissa äidin kanssa aina ja että vauvan kanssa voi olla samassa tilassa ilman kärhämääkin.

      Enpä tiedä oliko tästä viestistä mitään apua. Itse olen kuitenkin ollut suht samassa tilanteessa aikoinaan, ja hermoja se kysyy, mutta kun pitää mielessä sen, että esikoinenkaan ei ole yhdessä yössä kasvanut paria vuotta lisää, on asioihin helpompi suhtautua. Toivottavasti arki alkaa sujua. Meillä se sujuu jo (kuopus on melkein 3v), ovathan ne tukkanuottasilla välillä mutta joka tapauksessa, esikoinen on monta kertaa ihan spontaanisti sanonut, että on NIIN kiva kun hänellä on oma pikkuveli, joka on maailman paras pikkuveli ja prinssi. :)

    • se on.....

      tosi hankalaa. Pahin aika uuden vauvan tulla kotiin juuri, kun vanhempi juuri tuon 2 vuotta. Lapsi kun käy muutenkin läpi suuria tunteita elämäsään, tämä ns uhmaikä ja sitten vielä se uusi vauva päälle, niin se on kova pala.

      Muutaman kuukauden kestää pahin vaihe. Sinun ei auta jättää heitä yksin samaan tilaan, vaan tosiaan valvoa jatkuvasti.
      Lapsella on vaikeaa, kun pelkää, että rakastatte vauvaa enemmän, kuin häntä. Hän saattaa jossain välissä jopa itse heittäytyä taas vauvaksi, kun uskoo, että silloin rakastat häntä enemmän.

      Joudut vaan kieltämään ja selittämään, että vauvaan sattuu. Ja joudut kertomaan, että lapsesta tuntuu nyt pahalta, mutta silti ei saa lyödä tms.
      Saattaa helpottaa jos otat lapsen mukaan hoitamaan vauvaan, että hän saa olla äidin oma apulainen. Ja kiität kovasti avusta ja kerrot kuinka mukavaa on, että äidillä on juuri tuon ikäinen lapsi jne.
      Voisit myös antaa hänelle kahdenkeskistä aikaa öidin kanssa, että otat vaikka kauppaan mukaan ja vauva jää isän kanssa kotiin jne.
      Pois kotoa lasta ei kannata lähettää, se vaan voimistaa hylätyksi tulemisen tunteita. Jätä se siivoaminen vähemmälle nyt muutamaksi kuukaudeksi. Siivotkaa yhdessä illalla.

    • tilanne teillä

      mutta onneksi täysin normaali! meillä on 1,7kk poika ja alusta asti hän on hoitanut äidin kanssa vauvaa tuo vaipan ja vie vaipan roskiin saa näyttää mitkä vaatteet vauvalle puetaan ja muutenkin olen antanut vauvan hänelle syliin ja saa laittaa tuttia. Välillä onneksi kuitenkin aika harvoin hän satuttaa vauvaa mutta silloin vain sanon hyvin lujasti ei vauvaa sattuu tai vauva ei tykkää ja jos oikein kovaa satuttaa niin sit annan luunapin sormille ja vielä kovempaa se ei sekä perustelut. jos hän ei lopeta varoituksista huolimatta niin sit hän joutuu 2 minuutiksi lasten huoneeseen ja sit menen hakemaan ja kerron uudestaan miksi hän sinne joutui. On toiminut meillä. mutta isoveli on niin ylpeä kun hän saa hoitaa ja pitää vauvaa sylissä (lapsilla on vuos ja 2kk ikäeroo)
      Voimia sinulle tilanne on rankka, neuvolasta voisit saada lisää hyviä ohjeita.

    • Anonyymi

      No, meillä aika toi sama tilanne vähän vieläkin. En kyllä todellakaan suosittele että tuo isosisko hoitais vauvaa, ainakin meillä vaan se katkeruus lisäänty. Nykyään ollaan siinä tilanteessa ettei oo lapset 10v ja 11,5v oo vauvaa huomaavinaan ja kavahtaa kosketusta. Et suosittelisin et isosiskosta kohdeltais kuin vauvaa mm. imettäisit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe