Onni ikuista?

Onko onni ja rakkaus ikuista? Halu uskoa siihen kova? Rakastuminen huumaavaa ja monet hullaantuvatkin itse tunteeseen ei ihmiseen.Haluavat kokea uudelleen ja uudelleen.
Täytyy nauttia hetkistä ja onnesta, kun se kohdalle osuu. Minä en lopullisuuteen usko eikä se ajatus satuta enää. Entäs te muut pohdiskelijat?
5610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ka toinen avioliitto päättyy eroon, avoliitoista puhumattakaan. On kertakäyttötavaraa.

Äänestä
  • Erotaan siksi, kun nainen tietää arvonsa nykypäivänä jo eikä suostu nöyränä olemaan orjuutettuna koneena. Ainakin heterosuhteessa. Haluaa itse tehdä jotain elämällään omaksi iloksikin, eikä vain elää toisten tarpeita varten. Toiset taas vain kyllästyvät ja uusi saalis metsästyksineen alkaa. Tai tulee liian ahdistava tarve olla yksin. Tai sitten nykymaailmassa välitetään liikaa itsestä. On enää sinun tai minun menoja. Ei ole meitä tai ei aikaa sille enää muulta riitä. Tai ja aijai.Jatkakaa viisaammat ja toisen näkökulman omaavat tästä.

    Äänestä

on vain kaksi ihmistä joilla on sama päämäärrä, yhteinen halu siihen, ja sitoutuminen ja toisen kunnioitus tässä elämässä ja yhteisessä taipaleessa.
Ei rakkaus ole mikään ihmeaine joka sitoo kaksi mahdotonta asiaa yhteen, se on itse löydettävä itsestään se voima joka saa asiat toimimaan ja itse se täytyy osata tunnistaa itsestä se milloin on ihminen edessä johon voi laittaa uskonsa ja toiveensa ja luottaa että hän näkee asiat yhteisiksi.
Siitä kaikesta koostuu tila jota sanotaan rakkaudeksi.
Se että on valmis löytämään itsestään sen oikean halun ja antaa toisenkin se löytää, ei se tapahdu tuosta vain. Ei toinen löydä sinua ellet jo itse tiedä tietä sisimpääsi.
Minä uskon täydellisesti meidän suhteeseen, se on toistakymmentä vuotta kestänyt ilman yhtäkään edes salaista ajatusta siitä että tämä ei kestä. Se on uskomisen arvoinen asia, se että voi luottaa ihan täydestä sydämestä.
Minun ei tarvitse ikinä pelätä että hän satuttaisi minua eikä hänen tarvitse pelätä sitä minulta.
Jos haluaa olla kuoriensa sisällä turvassa ei ikinä löydä mitään eikä edes löydä itseään. Silloin jää kokematta jotain aivan uskomatonta.

Rohkeus, luottaminen, itseensä ihan ensimmäisenä. Anna itsesi möhliä ja olla niistä kovettumatta, opi ja kuuntele itseäsi. Anna itsestäsi ulos enemmän, älä luule että kaikki haluavat vain satuttaa sinua.
Tosi rakkaus on riskien arvoinen. Tiedän toki että kaikki ei sitä löydä, on varmaan jokin tietty piste jonka yli mennessään se särkyy, se usko itseensä ja muihin. Silloin sielu jää varjoon ja sinne ei löydä itse eikä muut. Ilman sitä valoa, sinä olet yksin kaikkien keskellä.

Siksi minun neuvo on että pitää olla rohkea, avoin ja opetella ensin itsensä ennen kuin olettaa että joku voisi sinut tuntea jos et itsekkään.

Äänestä
  • Totta joka sana.Hyväksyä itsensä ja muut sellaisina kuin ovat. Kestää muutokset ja ylämäet, kivivyöryt ja ottaa kolhut vastaan niistä vahvistuen. Koko elämä oppimista jotain uutta itsestään tai toisesta. Ulos kuoresta tultava suojien takaa. Itkeä kun on itkun aika ja surra asiat pois ei siirtää tunteita syrjään. Nauttia hyvistä pienistäkin asioista päivässään. Hymyillä itse ja antaa toisille aurinkoa. Suhde toimii kun rehellisyys ja luottamus ja keskustelutaito säilyy sekä toisen arvostaminen. Hienoa tekstiä, mutta hivenen totuuttakin eikös juu? Terkuin, ketjun aloittaja

    Äänestä

Älkää pettäkö! Se pilaa kaikki mahdollisuudet onneen. Petoksesta ei ole paluuta ja pala palalta rakkaus murenee olemattomuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulman takana kirjoitti:

Onko onni ja rakkaus ikuista? Halu uskoa siihen kova? Rakastuminen huumaavaa ja monet hullaantuvatkin itse tunteeseen ei ihmiseen.Haluavat kokea uudelleen ja uudelleen.
Täytyy nauttia hetkistä ja onnesta, kun se kohdalle osuu. Minä en lopullisuuteen usko eikä se ajatus satuta enää. Entäs te muut pohdiskelijat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu