meillä puolenvuoden ikäinen kultsun pentu. meille tulee myös perheen lisäystä. mitä mieltä siitä, että kannattaisiko laittaa koira pois, kun tuntuu että ei tule mitään kun vauva tulee, ja meillä kaksio. eihän me edes mahuta tänne. asia olisi eri jos olisi omakotitalo ja iso piha... kertokaa jos kokemuksia...
mitä
mieltä
4637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mietittekö koiraa ottaessanne kaikki vastaantulevat elämänmuutokset? Itse en todellakaan antaisi koiraa pois perheenlisäyksen takia. Ainoastaan siinä tapauksessa että syntynyt vauva tulisi koiralle allergiseksi. Mutta kaksio tulee teille jossain vaiheessa joka tapauksessa ahtaaksi, joten se tuskin on ainut syy miksi koirasta luopuisitte. Koira on perheenjäsen, siinä missä ihmisetkin. Ei koira välttämättä isoa pihaa tarvitse, mutta lenkkeilyä kyllä. Ja täytyyhän lapsenkin kanssa ulkoilla. Miksi siis ette pystyisi yhdistämään näitä kahta?
no olisikohan kannattanut miettiä ensin vähän asioita vai eikö pää riitä, kannatan että myytte koiran pois koska kiinnostusta ei sen hoitoon ole kun lapsi on talossa ja koira siitä tulee kärsimään, teidän kärsimyksistä siis viis veisaan. ja nuoren koiran koulutukseenkin pitäisi jaksaa panostaa ettei elämä sen kanssa vaikeudu entisestään. nuori koira sopeutuu nopeasti uuteen kotiin.
olisko kannattanu miettiä pikkasen aikasemmin sitä koiran ottamista. taas yks viaton luontokappale saa kokea ihmisen tyhmyyden. Älä nyt ainakaan koiraparkaa piikille vie,vaan hanki sille koti jossa se on ykkönen!!toivottavasti pääsee kauas sinusta!!!
jos tekin vain sopeudutte, jos ottaa suunnittelee perheen lisäystä pitää silloin ajatella koiraakin ei se ole mikään käyttötavara joka joutaa pois kun uutta tulee tilalle.
ja se on vielä nuori kultsu, joten älä ihmeessä kuvittele laittavasi koiraa syrjään lapsn tulon takia, heistä tulee vielä hyvät kaverit kun vauvakin kasvaa ja koiranne on perheen jäsen!