Kaksi urosrottaa

Minulla kun on ollut jo useita rottatyttöpareja,
ja nyt otin ensimmäisen uroksen ( 4 kk vanha)
niin mahdanko voida ottaa sille vielä kaverin vai
tuleeko väistämättä tappelu? Tytöt on aina
sopeutuneet keskenään mutta olen kuullut että
poikien olisi hyvä olla samasata poikueesta.
Kuinka iso häkin pitäisi olla tässä tapauksessa?
Nyt käytössä on suht iso akvaario jossa
kiipeilypuita.
8282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Rotat varmaan viihtyisivät paremmin häkissä kuin
akvaariossa, eli kannattaisi hankkia reilun
kokoinen häkki. Siloin rotillasi on myös
mahdollisuus vetäytyä eri puolille häkkiä jos
niillä on "erimielisyyksiä".

Kannattaa kysyä asiaa kesyrottayhdistyksen
keskustelupalstalla, sieltä saat tietoa rottien
totuttamisesta toisiinsa.

http://personal.inet.fi/yhdistys/skey

Äänestä
  • mietin tuota itsekkin, mutta eläinkauppias oli
    ehdottomasti sitä mieltä että akvaario olla
    pitää. Ihmettelin sitä hetken mutta päädyin
    akvaarioon kun ennen rotat hampaillaan pitivät
    kauheaa kalinaa pitkin yötä häkin pinnoihin. Se
    ei voinut johtua siitä etteivät ne olisi saaneet
    olla vapaina kunnolla, koska olivat suurimman
    osan päivästä vapaina, tuntuu että rotat tekevät
    sitä aina. Nyt kuitenkin on se ongelma että rotta
    yrittää päästä yläkautta ulos ja puskee kantta
    joka pitää sitten mekkalaa. Pitää kävästä
    paikassa jota suosittelit, kiitos vinkistä :)

    Äänestä

  • rellu kirjoitti:

    mietin tuota itsekkin, mutta eläinkauppias oli
    ehdottomasti sitä mieltä että akvaario olla
    pitää. Ihmettelin sitä hetken mutta päädyin
    akvaarioon kun ennen rotat hampaillaan pitivät
    kauheaa kalinaa pitkin yötä häkin pinnoihin. Se
    ei voinut johtua siitä etteivät ne olisi saaneet
    olla vapaina kunnolla, koska olivat suurimman
    osan päivästä vapaina, tuntuu että rotat tekevät
    sitä aina. Nyt kuitenkin on se ongelma että rotta
    yrittää päästä yläkautta ulos ja puskee kantta
    joka pitää sitten mekkalaa. Pitää kävästä
    paikassa jota suosittelit, kiitos vinkistä :)

    Kummallista, yleensä myös eläinkauppiaat tietävät
    että häkki on kesyrotille parempi vaihtoehto kuin
    akvaario. Kukaan omista rotistani ei ole saanut
    tavaksi jäystää häkin pinnoja vaikka kaikilla
    onkin verkko häkki, Dunaa lukuun ottamatta mihin
    joskus muutta emo tulevinen poikasineen.
    Ja on toki mahdollista yhdistää myös poikia,
    kuten joku jo tuossa mainitsi urosten tappelut
    ovat vain yleensä kohtalokkaampia jos niitä
    ylipäätänsä tulee.

    Äänestä

Ei se sen vaikeampaa ole kun naaraidenkaan
kanssa, mutta pitää olla varovaisempi, koska
urosten väliset tappelut ovat yleensä
kohtalokkaampia kun naaraiden. Meillä muutti 5-
viikon ikäinen poikarotta kahden 4kk ikäisen
poikarotan kanssa samaan häkkiin viikko sitten,
ja hyvin on mennyt.

Äänestä

Pojatkin tottuvat toisiinsa helposti, vanhemmille
pitää kuitenkin ottaa kaveriksi luovutusikäinen
poikanen. Kaksi aikuista urosta eivät yleensä
hyväksy toisiaan.
Häkki on todellakin parempi vaihtoehto kuin
akvaario. Eläinkauppiaatkaan eivät aina tiedä
rotista niin paljon kuin antavat ymmärtää.

Äänestä

Nyt on sitten rotille varattu kunnon häkki,
matalahko mutta siinä on kaksi kerrosta ja tilaa
enemmän kun monessa kanihäkissä. Lisäksi tein
vielä narusta kattoon renkaan missä voi vaikka
istuskella ja onhan siellä kiipeilypuukin. Tuo
nyt on kooltaan ainakin kaksi kertaa isompi kun
se akvaario ja onhan nuo kerroksetkin kivoja,
tämä rotta on ainakin ihastunut ylimpään.
Keskiviikkona tulee rotalle kaveriksi
luovutusikäinen poika, olen saanut hyviä vinkkejä
totuttamiseen, joten katsotaan kuinka se sitten
sujuu.

Äänestä

Meillä on kaksi poikarottaa samassa häkissä.
Pojat tulivat meille vähän reilu vuosi sitten
ensin toinen (oli yksin n. kolme viikkoa) ja
sitten toinen. Rotilla on n. kuukauden ikäero.
Ovat asustelleet nyt reilun vuoden samassa
häkissä ja muutamia tappeluita niillä on ollut.
Toisella (myöhemmin tulleella) oli kerran
vatsassa n. sentin pituinen avohaava isoveljensä
käsittelyn jälkeen ja silloin jouduimme ottamaan
yhteyttä eläinlääkäriin. Muitakin pienempiä
naarmuja on nuoremmalla ollut, mutta ei yhtä
pahoja. Vanhempi ja aiemmin tullut rotta on
ihmisille mukava, mutta veljelleen tuntuu olevan
aika pahansisuinen. Muuten voin sanoa
eläinkauppiaista sen verran, että meille
suositeltiin ehdottomasti, että otetaan vain yksi
rotta. Näin teimme ja koska rotta oli tottunut
seuraan, se käyttäytyi nämä ensimmäiset
yksinäiset kolme viikkoaan hyökkäävästi ihmisiä
kohtaan (puri etc.). Kun pikkuveli saapui
vanhemman rotan käytös muuttui totaalisesti,
siitä tuli ihmisiä kohtaan mitä ystävällisin ja
mitä mainioin lemmikki, (samoin kuin nuorempikin
on)eli se sai lajitoveristaan roppakaupalla
itseluottamusta lisää. Myös eläinsuojelulain
mukaan rottia on oltava aina vähintään kaksi.

Äänestä
  • Alan kohta putsaamaan häkkiä ja laitan hakumatkan
    ajaksi vanhemman tuohon entiseen asuntoonsa.
    Kunhan nuorempi tulee niin ajattelin hiukan
    tutustuttaa niitä sohvalla tms neutraalilla
    paikalla. Sitten annan nuoremman tutkia häkin
    kunnes laitan vanhemman sinne. Toivotaan että
    tämänkin uroksen käytös hiukan muuttuu
    ystävällisemmäksi toisen tultua, ehkä se on
    yksinäisyyttä kokenut. Ilmottelen kuinka sujuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rellu kirjoitti:

Minulla kun on ollut jo useita rottatyttöpareja,
ja nyt otin ensimmäisen uroksen ( 4 kk vanha)
niin mahdanko voida ottaa sille vielä kaverin vai
tuleeko väistämättä tappelu? Tytöt on aina
sopeutuneet keskenään mutta olen kuullut että
poikien olisi hyvä olla samasata poikueesta.
Kuinka iso häkin pitäisi olla tässä tapauksessa?
Nyt käytössä on suht iso akvaario jossa
kiipeilypuita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu