hellyydellä

Sinä pyörit niin
söpösti omien
ajatustesi keskellä

rakastan egoasi
niinkuin kaikkea
Sinussa

saanko kuitenkin pikkuisen
ihan vain pikkuvarpaalla
kevyesti tönäistä Sinua

tänään 13:sta päivänä
ja perjantaina
uskaltaudun tähän
ethän vain käsitä
mitään väärin

syyskuulla siirryin
lempikahvilaasi, ohimennen
olet käväissyt siellä
sanomassa sanan silloin,
toisen tällöin

nyt et enää käy
edes siellä

rakastan Sinua
salaa vieläkin,
elämäntilanteesi
on aivan epäselvä

minä vaan odotan
siinä ohessa pelkään
käveleväni ohitsesi
väkijoukossa
tuntematta Sinua

otathan minua kädestä
jos Sinulle kelpaan
ja olosuhteet ovat
suotuisat

vedä minut ylös
tahraisen baaripöydän
äärestä, sulje syliisi
äläkä laske minua koskaan
pois, ei enää uudestaan

ensimmäinen askel ei ole
helppo Sinulle, tiedän sen
mutta syistä joita en tähän
laita, voit uskoa että
se on minulle tuhat
kertaa vaikeampi

jopa se, että tarttuisin
ojennettuun käteesi

Sinun kanssasi kuitenkin
uskaltaisin yrittää
jos se elämäntilanteesi
kannalta olisi mahdollista

Sinun ei tarvitse
huolehtia rakkaudesta
minä huolehdin siitä
hellin käsin hoivaan
yhteisen onnemme
kukkaan puhkeamaan

kävi niin tai näin
niin kirjoitellessani
sinusta palvelutalon
kiikkustuolissa runoja
voin puhtaalla omallatunnolla
sanoa, että parhaani yritin
kaiken, mikä oli minulle
mahdollista

muutamia kertoja
olen sanonut rakastavani
Sinua, ihan muutamia
mutta en yhtään kertaa
turhaan, enkä liikaa

pikemminkin liian
vähän
0167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


salarakastajatar,, kirjoitti:

Sinä pyörit niin
söpösti omien
ajatustesi keskellä

rakastan egoasi
niinkuin kaikkea
Sinussa

saanko kuitenkin pikkuisen
ihan vain pikkuvarpaalla
kevyesti tönäistä Sinua

tänään 13:sta päivänä
ja perjantaina
uskaltaudun tähän
ethän vain käsitä
mitään väärin

syyskuulla siirryin
lempikahvilaasi, ohimennen
olet käväissyt siellä
sanomassa sanan silloin,
toisen tällöin

nyt et enää käy
edes siellä

rakastan Sinua
salaa vieläkin,
elämäntilanteesi
on aivan epäselvä

minä vaan odotan
siinä ohessa pelkään
käveleväni ohitsesi
väkijoukossa
tuntematta Sinua

otathan minua kädestä
jos Sinulle kelpaan
ja olosuhteet ovat
suotuisat

vedä minut ylös
tahraisen baaripöydän
äärestä, sulje syliisi
äläkä laske minua koskaan
pois, ei enää uudestaan

ensimmäinen askel ei ole
helppo Sinulle, tiedän sen
mutta syistä joita en tähän
laita, voit uskoa että
se on minulle tuhat
kertaa vaikeampi

jopa se, että tarttuisin
ojennettuun käteesi

Sinun kanssasi kuitenkin
uskaltaisin yrittää
jos se elämäntilanteesi
kannalta olisi mahdollista

Sinun ei tarvitse
huolehtia rakkaudesta
minä huolehdin siitä
hellin käsin hoivaan
yhteisen onnemme
kukkaan puhkeamaan

kävi niin tai näin
niin kirjoitellessani
sinusta palvelutalon
kiikkustuolissa runoja
voin puhtaalla omallatunnolla
sanoa, että parhaani yritin
kaiken, mikä oli minulle
mahdollista

muutamia kertoja
olen sanonut rakastavani
Sinua, ihan muutamia
mutta en yhtään kertaa
turhaan, enkä liikaa

pikemminkin liian
vähän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu