sarjaa MTV-Faktalta niin siinä juuri tuli hyvä kohta joka kelpaisi opetusvideoksi Suomalaisille poliiseillekin. Poliisi levitti piikkimattoa kaahaavaan kuormurin eteen mutta kuormurikuski päättikin ohjata kohti poliisia. Poliisi juoksi oikeaoppisesti karkuun eikä jäänyt seisomaan paikoilleen kuten täkäläiset poliisit tekee.
Jos joku katsoi
kadulla...
5298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen seurannut tätä sarjaa. Eiköhän poliisit Suomessakin alta pois hypi pääsääntöisesti, Kälviällä poliisi ei päässyt pois alta. Luultavasti se johtuu siitä kun BMW kuljettaja teki nopean liikkeen juuri kun ajoi mattoon ja ajoi väistäneen poliisin yli.
Kevään aikana kaksi miestä on tuomittu poliisin murhan yrityksestä kun on yrittänyt ajaa poliisin yli, he ovat tosin alta pois päässeet.
Suomessa poliisit pääsääntöisesti uskovat omaan VALTAANSA (lue=EGOONSA), eivätkä hypi alta.
”OLEN POLIISI, MÄ OLEN MAHTAVA MIES MUA KAIKKI KUNNIOITTAA”
Niin ne luulee, vaan todellisuudessa suurin nauraa ja halveksii!
Tyhmyydestään poliisit joutuvat aina kärsimään kun tulevat yliajetuiksi, turpaansa saavat tai tulevat ammutuksi…ym!
”Poliisit kun ovat samanlaisia idiootteja kuin sotilaat, ilman käskyä ei osata toimia = Ei ole aivotoimintaa! ” Siis noin periaatteessa
Kertoohan poliisin täydellisen tyhmyyden jo ammatinvalinta, mutta on se hyvä että tyhmillekin hommia löytyy. Eivät joudu kortistoon.
Sotilaat on tyhmimpiä ja poliisit perässä kakkos idiootteina.
Mutta kuorma-auto kulkee n. 100 km/h, viime kesäinen BMW noin 200 km/h.
Siinä on pienoinen ero. Viisaimmat voivat vaikka laskea, paljonko kyseiset ajoneuvot kulkivat sekunnissa.
Ja sitten vastaus visaiseen pulmaan
100 km/h= 28 m/s ts. 7 sekuntia/ 200 metriä
200 km/h= 56 m/s ts. 3,5 sekuntia/ 200 metriä.
Onhan tuossa vissi ero!
sekunnissa paljon vähemmän kuin tunnissa !