Ostanko vaiko

Noin parin vuoden verran on katseltu asuntoa. Rivari on ollut pääkohde
mutta yllättäen 100 metrin päästä nykyisestä ASOstamme on myynnissä
sopivan oloinen -90 luvun kerrostalo. Hinta vaikuttaa kohtuulliselta, kun
vertaan hintaa ministeriön tietokantaan.

Lainaa olimme varautuneet ottamaan 150 rivariin, mutta tässä tapauksessa
lainaa otettaisiinkin n. 125. Joten lainasummakaan ei olisi mitoitettu
asettamalleni äärirajalle. Toisin sanoen tuolla lainalla nukkuisin rauhassa.
Myös sen vuoksi, että talossa ei tule olemaan (oletettavasti) isoa remonttia noin
7-10 vuoteen. Ja senkin vuoksi, että omaa rahaa olisi jopa 16-17%, joten sekin
olisi yli sen maagisen 15% rajan, jota joskus muinoin suositeltiin.

Vastaavasti rivareita hakiessa varat eivät olisi riittäneet kuin -70 luvun
peruskuntoisiin pommeihin laina maksimissaan. (Joo, joo tiedetään.
Olisimme saaneet pankista 200-250 lainaa, mutta oma järki on estänyt ottamasta).

The Big question: Onko 6-12 kuukauden päästä vieläkin edullisempaa?
Siihen mennessä olisimme keränneet jo paljon lisää asuntoa varten. Silloin
voisimme(?) ostaa 80-90 luvun rivarin, jota alunperin olemme hakeneetkin,
mutta johon rahat periaatteessa eivät ole riittäneet.

Todennäköisesti pyrimme tuohon kerrostaloon, ja 2-3 vuoden päästä
sitten rivariin. Tyhmää vaiko viisasta?

Ps. Sanokaa mitä sanotte, mutta hinnat ovat viime kesästä lähtien
tulleet alaspäin!


T: ASOkas
7380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ilmeisesti ei ole pk-seudulla. Pk-seudulla nimellishinnat ei laske, muualla voipi hieman tullakin alas. Tuskin kuitenkaan kannattaa kovin kauan odotella. Kannattaa ostaa suoraan se rivari edellyttäen että suuria remontteja ei siihen heti ole tulossa.

Äänestä

..asossa vaan, jos oot kerta kaks vuotta jo kattellu ja et oo uskaltanu ostaa / löytäny sopivaa. Mieti nyt vielä huominen, uskon että et ei tääkään sopiva.

Äänestä

No tottakai kannattaa ottaa sen kokoinen laina, että siitä tietää selviytyvänsä. Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot ...

Äänestä

täältä tietoa tuollaiseen kysymykseen.Oma vastaukseni kuitenkin on ,että oma tai pankin on parempi kuin vuokra.Jos luotat työtilanteeseen=vakaat tulot,niin osta se parempi.

Äänestä

Vilpitön neuvoni on että menkää ensin siihen kerrostaloon ja vaihtakaa rivariin vasta sitten kun olette säästäneet lisää. Ihmisellä on hyvä olla pieni puskurirahasto aina yllättävien menojen varalle, ettei tarvitse aivan kädestä suuhun elää vaikka korot vielä vähän nousisivatkin. Tämä lisää turvallisuutta ja tuo riippumattomuutta m. suhteessa työnantajaan ;-)

Äänestä

ensin ostamassa kerrostaloasuntoa ja sitten rivariin.No ostimme kuitenkin sen rivitaloasunnon ja taisimme säästää aika reippaasti.

Äänestä

No nyt äkkiseltää voisin sanoa et unohda se kerrostalo jos meinaat kuitekii rivarin ostaa.
Varsinkin jos meinaa asua vain pari kolme vuotta, siinä ajassa sun säästöt menevät vain välittäjien palkkioihin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enkö? kirjoitti:

Noin parin vuoden verran on katseltu asuntoa. Rivari on ollut pääkohde
mutta yllättäen 100 metrin päästä nykyisestä ASOstamme on myynnissä
sopivan oloinen -90 luvun kerrostalo. Hinta vaikuttaa kohtuulliselta, kun
vertaan hintaa ministeriön tietokantaan.

Lainaa olimme varautuneet ottamaan 150 rivariin, mutta tässä tapauksessa
lainaa otettaisiinkin n. 125. Joten lainasummakaan ei olisi mitoitettu
asettamalleni äärirajalle. Toisin sanoen tuolla lainalla nukkuisin rauhassa.
Myös sen vuoksi, että talossa ei tule olemaan (oletettavasti) isoa remonttia noin
7-10 vuoteen. Ja senkin vuoksi, että omaa rahaa olisi jopa 16-17%, joten sekin
olisi yli sen maagisen 15% rajan, jota joskus muinoin suositeltiin.

Vastaavasti rivareita hakiessa varat eivät olisi riittäneet kuin -70 luvun
peruskuntoisiin pommeihin laina maksimissaan. (Joo, joo tiedetään.
Olisimme saaneet pankista 200-250 lainaa, mutta oma järki on estänyt ottamasta).

The Big question: Onko 6-12 kuukauden päästä vieläkin edullisempaa?
Siihen mennessä olisimme keränneet jo paljon lisää asuntoa varten. Silloin
voisimme(?) ostaa 80-90 luvun rivarin, jota alunperin olemme hakeneetkin,
mutta johon rahat periaatteessa eivät ole riittäneet.

Todennäköisesti pyrimme tuohon kerrostaloon, ja 2-3 vuoden päästä
sitten rivariin. Tyhmää vaiko viisasta?

Ps. Sanokaa mitä sanotte, mutta hinnat ovat viime kesästä lähtien
tulleet alaspäin!


T: ASOkas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu