lapsi hankala

Jos sijoitettu lapsi on "erikoinen", eli löytyy neurologista problematiikkaa mm. as-piirteitä ja dysfasia-piirteitä mikä hankaloittaa koulunkäyntiä.
Sitten harrastetaan "mattoterapiaa" ja poliisikyydityksiä, no vanhemmat tekevät kantelun sijaispaikan ja sosiaalin toiminnasta.
Tämä puolestaan johtaa että sijaispaikka sanoo sopimuksensa irti ja sosiaali uhkaa sijoittaa lapsen satojen kilometrien päähän varmistaakseen että yhteydenpito vanhempiin ja sisarruksiin on hankalaa. Vielä kostoksi perutaan jo sovitut ja kirjatut kesälomat antaen äidille yhteydenpidon rajoitus seuraavaan lomaan.

Mielenkiinnolla kyselen onko kukaan joutunut/halunnut purkaa sopimusta jos lapsi on "erikoinen" tai vanhemmat valittavat lapsen huonosta kohtelusta???
Miten olette toimineet???

T: toniak/pojan äippä
5630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tollanen toimeksianto pitää purkaa sosiaaliviranomaisen taholta ja sitten tietenkin lapsen pitää saada joko kunnalta tai sijareilta tai näiltä yhteisvastuullisesti korvaus kaltoinkohtelusta.
Jos lasta ja perhettä vielä rangasitaan viemällä lapsi kauas perheestään vanhempiensa ulottumattomiin, niin kysessä on jatkettu rikos, jatkettu ihmisoikeusrikkomus.
Sosiaaliviranomainen saa potkut.

Äänestä

Meille sijoitetuista lapsista kaksi on äitiensä raskaudenaikaisen alkoholinkäytön takia vaurioituneita ja yhdellä on todella vaikeista ensimmäisistä elinvuosistaan johtuen muita oireita, joiden vuoksi lapset ovat ns. erityistä hoitoa vaativia.
Olemme alunalkaenkin tarjoutuneet sijaisvanhemmiksi alkoholisyndroomalapsille ja olin hoitanut tällaisia lapsia ja nuoria työssäollessani, joten lasten erityisyys ei tullut yllätyksenä.Ajoittain lasten raskashoitoisuus ja lähes täydellinen tuen puute tässä varsin yksinäisessä työssä aikaansaa ajatuksia, että helpompaakin elämää voisi elää, mutta edelleen mennään sillä ajatuksella, että lapset lähtevät meiltä itsenäiseen elämään (yhdelläkään ei ole sellaisia vanhempia, joilla olisi ollut näiden kuluneiden vuosien aikana ollut sen enempää tahtoa kuin kykyäkään ottaa lastaan takaisin luokseen).
Mattoterapiat ja poliisikyyditykset ovat meille tuntemattomia samoin kuin tulevaisuus useamman murrosikäisen erityislapsen kanssa.

Äänestä
  • että teidänlaisianne ihmisiä löytyy. Toivotan Teille ja lapsillenne kakkea hyvää.

    Onko muuten oikeasti niin, että alkoholin vaurioittamat lapset voivat aikuisuudessaan elää ihan itsenäistä elämää, vai onko heille luvassa jotain tukitoimia vielä täysi-ikäisinäkin?

    Äänestä

  • jo aikaisemminkin yllyttänyt määrätyn laiseen kansalaistottelemattomuuteen/rohkeuteen, mutta yllytän taas.
    Sinun sijassa menisin ja hakisin lapsen kotiin, koska muistaakseni ei missään vaiheessa ole ollut riittäviä perusteita huostalle.
    Ilmottaisin kylmästi sossuille, että lapsi pysyy kotona siihen asti, kunnes lainvoimaiset, totuuden mukaiset perustelut pakkohuostasta sinulle pystytään esittämään.
    Asianne lapsen sekä sun kannalta ovat jo niin huonolla mallilla, että ei ne enää pahemmaksi voi mennä. Ainoastaan rohkeutesi ansiosta voisi loppua koko hullun mylly.
    Korjaa, jos muistin väärin huostan perustelut.

    Äänestä

  • ------------ kirjoitti:

    että teidänlaisianne ihmisiä löytyy. Toivotan Teille ja lapsillenne kakkea hyvää.

    Onko muuten oikeasti niin, että alkoholin vaurioittamat lapset voivat aikuisuudessaan elää ihan itsenäistä elämää, vai onko heille luvassa jotain tukitoimia vielä täysi-ikäisinäkin?

    Osa näistä alkoholivauriolapsista voi elää täysin itsenäistä elämää aikuisina l. pystyvät työntekoon, päivittäisasioiden hoitamiseen ja hallitsevat mm. rahankäytön. Osa tarvitsee jonkinverran tukea l. tukihenkilön esim. lomakkeiden täyttämiseen ja raha-asioiden hoitamiseen. Osa ei pysty minkäänlaiseen omatoimiseen elämään, tällaisia ovat mm. kehitysvammaiset fyysisesti vaikeavammaiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puratko sopparin kirjoitti:

Jos sijoitettu lapsi on "erikoinen", eli löytyy neurologista problematiikkaa mm. as-piirteitä ja dysfasia-piirteitä mikä hankaloittaa koulunkäyntiä.
Sitten harrastetaan "mattoterapiaa" ja poliisikyydityksiä, no vanhemmat tekevät kantelun sijaispaikan ja sosiaalin toiminnasta.
Tämä puolestaan johtaa että sijaispaikka sanoo sopimuksensa irti ja sosiaali uhkaa sijoittaa lapsen satojen kilometrien päähän varmistaakseen että yhteydenpito vanhempiin ja sisarruksiin on hankalaa. Vielä kostoksi perutaan jo sovitut ja kirjatut kesälomat antaen äidille yhteydenpidon rajoitus seuraavaan lomaan.

Mielenkiinnolla kyselen onko kukaan joutunut/halunnut purkaa sopimusta jos lapsi on "erikoinen" tai vanhemmat valittavat lapsen huonosta kohtelusta???
Miten olette toimineet???

T: toniak/pojan äippä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu