Miksi Suomi

niin vähän pakolaisia verrattuna ruotsiin.
Onko syy että suomalaiset ovat niin rasistista kansaa vai onko syy siinä että se mikä on uutta se pelottaa. kun vertaa Ruotsin auttamis haluun ja Suomen auttamis haluun niin siinä on aika iso ero.
Kirjoitteli: Ruotsalainen
6439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

eihän ne siedä toisiaankaan suomessa, niin kuinkas vierasmaalaisia, seuraa tarkemmin tätä palstaa,niin näet että täällä nämä suomalaiset vain nokkii kilpaa toisiaan, että kuka paremmin osaa sanalla alistamis taidon.

ja mitä enempi koulua käynyt on niin sitä paskasemmaton kirjoitukset.
kyllä täytyy olla hyvä luistelia, jos meinaa suomessa asua vähänkin erilaisen ulkomuodon omaavana ihmisenä.

siis täysin rasistinen maa, niin kuin on aina ollut.
historiastaan jo surullisen kuuluisa, kuinka eri heimoista koostuva suomi on aina ollut sotajalla keskenään, milloin sorretaan hämäläisiä milloin savolaisia, karjalaisia tai lappilaisia
aivan yleis kirjallisuudessakin

lipputangot kukkii enenn kuin suomalaiset sivistyy

jatkoja. t.E. Berg.

Äänestä

Miksi tänne pitäisi ottaa enemmän pakolaisia? Eetu, laita jo korkki kinni.

Äänestä
  • täälä ruotsissa ei muita oelkaan kun näitä haisevia kameleita,ihan oikein kun suomi ei ota jeeee

    Äänestä

  • että ei ota kirjoitti:

    täälä ruotsissa ei muita oelkaan kun näitä haisevia kameleita,ihan oikein kun suomi ei ota jeeee

    Valitettavasti hyvin tyypillistä täällä ruotsissakin ovat suomalaiset kateellisia toisilleen ja muille kansalaisille OBS ei kaikki mutta suurin osa.
    Tämä ,minä itse, mentaliteeti tulee hyvin näkyviin suomalaisessa tämäntyyppisissä asioissa.

    Äänestä

  • kun noin puhut kirjoitti:

    Valitettavasti hyvin tyypillistä täällä ruotsissakin ovat suomalaiset kateellisia toisilleen ja muille kansalaisille OBS ei kaikki mutta suurin osa.
    Tämä ,minä itse, mentaliteeti tulee hyvin näkyviin suomalaisessa tämäntyyppisissä asioissa.

    VOI OLETTAA ETTÄ HÄN ON SUOMALAINEN, PIKKUNATSI PERIAATTEELLA KASVATETTU IHMINEN, EIHÄN KUKAAN SIVISTYNYT IHMINEN LAUSU MUUTEN NOIN HAISEVIA MIELIPITEITÄÄN JULKI, VAAN PITÄÄ MOISET MÖLYT MAHASSAAN

    Äänestä

  • että ei ota kirjoitti:

    täälä ruotsissa ei muita oelkaan kun näitä haisevia kameleita,ihan oikein kun suomi ei ota jeeee

    tuolla tavalla kun itsekin olet toisesta maasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


on ottanut vastaan kirjoitti:

niin vähän pakolaisia verrattuna ruotsiin.
Onko syy että suomalaiset ovat niin rasistista kansaa vai onko syy siinä että se mikä on uutta se pelottaa. kun vertaa Ruotsin auttamis haluun ja Suomen auttamis haluun niin siinä on aika iso ero.
Kirjoitteli: Ruotsalainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu