VALTAVA RAKENNUS

91362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mutta jotenkin ihmetyttää, kun jenkit kaiken aikaa on lentämässä tuonne avaruuteen. Keksivätkö he syitä lentää venäjän avaruusasemalle ja lentävätkin kuun taakse. Villeimmät huhut kertoo, että kuun takana olisi tukikohtia joissa Jenkit, Venäjä, Brittania, Saksa ja Rankalaiset tekevät yhteistyötä salaisesti ja tavallisille pulliaisille ei kerrota asiasta mitään. Mitäpä jos nämä USAn ja Venäjän poliittiset kiistat joita nähdään televisiosta ovatkin vain teatteria? Jos Avaruusihmiset ovat totta, niin tasan tarkkaan nämä edellämainitut maat tietävät kyllä miten asia on. Silloin kyseessä on maailmanluokan salaliitto. Mitäpä jos hallitukset haluavat suojella meitä tältä tiedolta ettemme menettäisi mielenrauhaa ja jatkaisimme elämää normaalisti? Kenties odottavat että ihmismieli on tähän tarpeeksi kypsä ja silloin sepittävät että emme mekään olleet varmoja asiasta ja sen johdosta emme halunneet sanoa juuta eikä jaata. Tiedämme kuitenkin että eri maiden hallitukset valehtelee eri asioista, tämä on ainakin faktaa, näyttöä tästä on. Jos kerran maailman vaikutusvaltasin mieskin on televisiossa valehdellut maailmalle. Jos ihminen valehtelee pienissä asioissa, niin hän valehtelee myös isoissa asioissa. Jokainen tietää että "asioita" salataan ja tehdään salassa tavallisilta kansalaisilta, esim. vaikka nyt maiden hallituksien tiedustelupalvelut, vakoilu ja vastavakoilu, joista tietää vain pieni piiri. Suomenkin vakoilu ja vastavakoilu on huippu luokkaa, asummehan me Venäjän naapurissa.

Äänestä

vanhalta talolta ja paskahuusilta!

Äänestä

Kirjoitin jo viime syksynä kuuta koskevia ihmettelyjä. Viime syksynäkin kuussa oli melkoinen liikenne,kun katselimme pienen porukan kanssa sitä kaukoputkilla ,niin ihmeteltiin sitä liikenne määrää mikä siellä oli.

Olen alkanut epäillä ,että supervalla ja Japani
rakentavat sinne jotain! Oiskohan näin ,että
ne rakentavat turvapaikkaa itselleen kun tietävät
tuon Nibrun olevan tulossa.

Kansaslaiset tietenkin pidetään pimennossa tästä kaikesta. mutta se on varmaa ,että kuussa on jotain merkillistä menossa jota ei tavallisille ihmisille haluta kertoa.

Äänestä
  • Jos hyvin tarkkaan katsotte tuon rakennuksen takana olevaaisoa kraateria niin näyttäisi että siellä on joku kulkuneuvo.

    Äänestä

  • Hubble kykynee näkemään kuusta kivitalon kokoisen kohteen. Te katselitte kuun "liikennettä" leluputkillanne.

    Valehtelu on rumaa, etenkin jos on niin tyhmä, ettei tajua valehdella edes vähääkään uskottavasti.

    Äänestä

"rakennus" olisi suhteutettuna kuun pinnan kaareutumiseen?? Korkeus olisi varmaan vähintään kilometrejä, ellei kymmeniä.

Äänestä

siellä on, sitä sieltä etsitään

Äänestä

Joku on laittanut grillihiilen kuukarttapallon päälle, on ottanut siitä valokuvan, suurentanut sen, kiinnittänyt seinälle ja zuumailee sitä käsivarakameralla. Mitä siitä?

Äänestä

joku universaali paskahuusi, vai puhelin koppi laitettu härniksi ihmisille, jospa joku luuriin tarttuisi ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HAVAITTU KUUSSA kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=fPwzkMOQt-s&NR=1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu